Deborah Feldman – Unorthodox: Näin hylkäsin hasidijuutalaiset juureni


♥♥♥♥♥

Alkuteos Unorthodox – The Scandalous Rejection of My Hasidic Roots (2012)

Tammi 2021

Suom. Ilkka Rekiaro

”Seistessämme kapeassa, hämärässä eteisessä voin astua ainoastaan eteenpäin valoisaan keittiöön ja minua odottavaan juhlintaan. Ei ole huonetta, johon voisin mennä jos vastaan kieltävästi; ei ole muita ovia valittavana.”

Sukelsin Deborah Feldmanin elämäntarinan pohjalta tehtyyn, Netflixistä löytyvään sarjaan viime vuonna. Sarja oli niin kiehtova, että laitoin heti varaukseen suomennetun elämänkerran sen ilmestyttyä. Feldman eli lapsuutensa ja nuoruutensa ortodoksijuutalaisessa, äärikonservatiivisessa satmar-yhteisössä New Yorkin Bostonissa sijaitsevassa Williamsburgin lähiössä. Feldmanin äiti jätti yhteisön hänen ollessa vielä pieni, joten hän päätyy isovanhempiensa kasvatettavaksi. Feldman tuntee itsensä koko elämänsä ajan ulkopuoliseksi ja kiinnostuu myös vähitellen ympäröivästä, kielletystä maailmasta. 17-vuotiaana hän päätyy kaikkien muiden ikäistensä nuorten lailla järjestettyyn avioliittoon, joka on kaikin puolin epätyydyttävä ja lähtö ahdasmielisestä yhteisöstä jää ainoaksi vaihtoehdoksi pelottavuudestaan huolimatta.

Pelkkä kiinnostava elämäntarina ei tee hyvää kirjaa, sen tekee Feldmanin kirjoittamisen lahja, kadehdittava kyky luoda kohtauksia ja tunnelmia, joihin on helppo solahtaa mukaan. Heti ensimmäisiltä sivuilta siirryin kuin teleportilla Williamsburgiin; kurkotin ikkunasta katsomaan kokkojen ympärillä lag ba´omerin kunniaksi tanssivia miehiä, istuin pitkäveteisillä oppitunneilla tyttökoulussa ja sukelsin naisten puhdistautumiseen tarkoitettuun rituaalikylpyyn, mikveen. Kirja onkin pullollaan kiinnostavia hasidijuutalaisuuteen ja satmar-yhteisöön liittyviä tapoja ja sääntöjä sekä ruokaan ja juhliin liittyviä yksityiskohtia.

Hasidijuutalaisuudessa pääroolia uskonnon harjoittamisessa näyttelevät miehet, naisten tehtävänä on seurata sivusta, syrjästä. Heidän tärkeimpänä roolinaan onkin pysytellä kotona ja synnyttää maailmaan juutalaislapsi toisensa jälkeen, pyrkiä näin korjaamaan holokaustin aiheuttamat menetykset. He eivät myöskään saa lukea englanniksi, tehdä töitä kuin muutamissa soveliaissa työpaikoissa tai laulaa miesten kuullen. Satmar-yhteisön jäsenten ulkonäöllä osoitetaan hurskautta ja kummankin sukupuolen ulkonäköä ja vaatetusta säädellään monin tavoin. Radikaalimpana esimerkkinä tästä se, että naisia vaaditaan ajelemaan hiuksensa ja pitämään päässään peruukkia tai huivia. Alkaa kuulostaa jo aikalailla Handmaid’s Talen kaltaiselta dystopialta, eikö? Uskonlahko näyttäytyykin ulkopuoliselle ensisijaisesti elämisenä ankarassa ja konservatiivisessa sääntöviidakossa, jossa normeista poikkeaminen tarkoittaa syvää paheksuntaa ja jopa yhteisön ulkopuolelle joutumista. 

Deborah Feldman on todella kävellyt läpi tulen päästääkseen irti äärikonservatiivisesta yhteisöstä ja saatuaan taisteltua itselleen lapsensa huoltajuuden (useimmiten lakimiesarmeija pitää huolta siitä, että lapset jäävät yhteisöön). Romaani tarjoaa ainutlaatuisen ja harvinaisen näkymän suljetun yhteisön kulissien taakse eikä vastaavaa romaania voisi kirjoittaa tarkkailemalla sen jäseniä ulkopuolisen silmin. Suosittelen täydestä sydämestäni lukemaan tämän pakahduttavan ja sivistävän elämänkerran, toista vastaavaa ei nimittäin heti tule vastaan.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *