Donna Leon – Kuolema Oopperassa (Guido Brunetti #1)

♥♥♥♥

Alkuteos Death at La Fenice (1992)

Otava 1997

Suom. Titia Schuurman

Ennen tähän ensimäiseen Donna Leonin kirjaan tarttumista olisin suurinpiirtein osannut paikantaa hänen olevan amerikkalainen dekkarikirjalija,mutten tiennyt hänen teoksistaan juuri muuta. En olisi varmaan muutenkaan lainannut lähes kolmekymmentä vuotta vanhaa jännäriä, jos se ei olisi sopinut niin hyvin Helmet-lukuhaasteen kohtaan 47.-48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet (luin talvella toisen dekkarin nimeltä Kuolema kiitospäivänä). Donna Leon on Amerikassa syntynyt, vuosikymmeniä Venetsiassa asunut kirjalija, joka kiinnostavaa kyllä kielsi aluksi kirjasarjansa italiankäännöksen, koska ei halunnut herättää asuinmaassaan huomiota.

Maailmankuulu saksalainen kapellimestari Helmut Wellauer on tullut Venetsiaan johtamaan La Traviata-oopperaa. Eräänä iltana musiikkiväki jää hämmentyneenä odottamaan, kun kapellimestari ei enää saavukaan takahuoneesta johtamaan oopperan kolmatta näytöstä. Koko kaupungin järkytykseksi käy ilmi, että Wellauer on myrkytetty tauon aikana. Murhamysteeriä selvittämään kutsutaan Venetsian poliisivoimien komisario Brunetti, joka aloittaa haastattelemalla miehen leskeä, esiintyjiä ja muita kuuluisuuden tunteneita henkilöitä. Vähitellen selviää, että vaikka kapellimestaria yleisesti pidetään nerona, ihmisenä hän ei ollut kovin pidetty ja itse asiassa häntä inhoavia ihmisiä löytyy yksi jos toinenkin..

Oopperamaailmaan liittyvä murhamysteeri ei lähtökohtaisesti kutkuttanut aivosolujani, enkä myöskään ole koskaan ollut mitenkään erityisen suuri Italia-fani. Sitä suuremmalla syyllä olin todella positiivisesti yllättynyt kirjan koukuttavuudesta ja nopealukuisuudesta!

Kuolema Oopperassa on kaikkea muuta, kuin mitä esimerkiksi modernit pohjoismaalaiset dekkarit yleensä ovat. Siinä ei lennä verta ja suolenpätkiä eikä se sisällä vauhdikkaita kohtauksia, vaan pikemminkin kirjan tunnelma on leppoisan rauhallinen, kuin siestaa viettävä italialainen pikkukaupunki. Vaikka itse kuolemantapauksen selvittäminen ja loppuratkaisu onkin ansiokkaasti kirjoitettu, kirjan viehätys syntyy italialaisen kulttuurin ja ihastuttavan ristiriitaisen Venetsian kaupungin kuvauksista. Dekkarissa oli myös nostalgia-arvoa muutaman kymmenen vuoden takaa: joka paikassa poltetaan tupakkaa, soitetaan lankapuhelimilla ja elämä tuntuu muutenkin raukean kiireettömältä.

Lukijana koin aidosti astelevani komisario Brunettin jalanjäljissä niin kaupungin kahviloissa, sokkeloisilla kujilla kuin kanaaleissakin ja viimeisen sivun jälkeen tunsin, että olisin todella päässyt käymään lomamatkalla tässä upean rapistuneessa kaupungissa. Dekkarista todella paistaa kirjailijan rakkaus Venetsiaa kohtaan samoin kuin italialaisen kulttuurin tuntemus, joka näkyy niin italiankielisissä huudahduksissa, kuin tapojen ja yhteiskunnan hyväveli-verkostojen kuvaamisessakin.

Guido Brunetti-sarjassa on ilmestynyt jo lähes kolmekymmentä osaa, joten luettava ei ainakaan lopu kesken! Uskon tarttuvani vielä ainakin muutamaan seuraavaan kirjaan, mutten varmaankaa kaiken muun luettavan ohella pyri kahlaamaan läpi niitä kaikkia. Lisää dekkarien arvosteluja löydät allaolevan avainsanan takaa!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *