Kari Hotakainen – Henkireikä

♥♥

Siltala 2015

Kari Hotakainen on varmasti yksi tunnetuimpia suomalaisia kirjailijoita. Hotakaisen ura ulottuu aina 80-luvulle asti ja hän on kirjoittanut lähes kaikkea mahdollista, yli kymmenen romaanin lisäksi muun muassa runokokoelmia ja näytelmiä. Itse olen lukenut Finlandia-palkinnon vuonna 2002 saaneen Juoksuhaudantien ja viime vuonna elokuvana ilmestyneen Ihmisen osan, joista kummastakin muistan pitäneeni kovasti. Hotakaisen tyyliin kuuluu vahvasti arkisten asioiden ja tavallisten ihmisten elämien kuvaus oivaltavan ironisesti sekä suomen kielen taitava käyttö.

Kirjan päähenkilönä toimiva rikosylikomisario on juuri liittynyt sekakuoroon ajatuksenaan palautua laulaen psyykkisesti raskaasta työstään murhatutkinnassa. Komisario ei kuitenkaan voi tietää, että harrastus saattaa hänet vapaa-ajallaankin salaisuuksien maailmaan, tästä pitävät huolen kuorotoverit Parturikampaaja ja Suntio. Suntio ottaa komisarion tämän vastusteluista huolimatta uskotukseen liittyen päivänvaloa kestämättömiin sivubisneksiinsä, Paturikampaajan komisario taas kohtaa vahingossa vapaa-ajallaan ja joutuu kuulemaan tämän vaikeasta kotitilanteesta. Ennen kuin komisario ehtii kissaa sanoa, kolmen kuoroharrastajan elämät nivoutuvat yhteen saaden aikaan arvaamattomia seurauksia.

Hotakaismaista tyyliä lainatakseni, Henkireikä oli kuin jouluaaton viettoon kutsuttu kaukainen sukulaismies, jonka setämäisille, muka-syvällisille humoristisille viisauksille jaksaa hymähdellä vielä joulupöydässä, mutta iltaan mennessä toivoisi tämän jo tajuavan lähteä kotiin. Älkää ymmärtäkö väärin, sillä Hotakainen todistaa tässäkin kirjassa jälleen kerran olevansa erinomainen kirjoittaja, mutta kuten toisessa arvostelussa mainittua, välillä vähemmän on enemmän. Juoksuhaudantiessä Hotakaisen mustalla huumorilla kyllästetyt oivallukset sopivat kirjan muuhun juoneen, mutta Henkireikä täyttyy niistä jättäen juonen sivurooliin. Kirja oli täpötäynnä lausahduksia kuten ”suntio tajuaa, kuinka täynnä on tyhjyys” ja ”juuri nyt olen ulkona, vaikka olen sisällä”. Huh.

Lukiessa tuli vähän sellainen olo, että kirjailija olisi tyhjentänyt kielikikkailuihin ja metaforiin keskittyvän muistikirjansa yhteen pieneen romaaniin, kuin sanoen että katsokaas, miten hienosti ja osuvasti osaan tällaisenkin asian sanoa. Tykkäsin kuitenkin poikkeuksellisesta kerrontatavasta, jossa minäkertojana toimiva komisario puhuu jo tapahtunutta tarinaa neljännelle osapuolelle, joka paljastetaan lukijalle vasta kirjan lopussa.

Jos pidät Hotakaisen tyylistä, saatat pitää myös Miika Nousiaisesta, jonka viimeisimmän romaanin, Juurihoidon arvostelun löydät tästä!

***

Kirja sopi vuoden 2019 Helmet-lukuhaasteesa kohtaan 5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *