Kate Morton – Paluu Rivertoniin
♥♥♥♥
Alkuteos The House at the Riverton 2006
Bazar Kustannus (2011)
Olen lukenut vasta kaksi Kate Mortonin kirjaa mutta silti ne tuntuvat jollain lailla aina kotiinpaluulta. Mortonin tavaramerkkinä on englantilaiseen maaseutukartanoon sijoittuva, dekkarimaisia piirteitä saava perhedraama, joka liikkuu kahdessa eri aikatasossa, historiassa ja nykyhetkessä. Ensimmäisenä australialaiskirjailijan teoksista luin vuosia sitten Hylätyn puutarhan, johon ihastuin tulenpalavasti. Seuraavaksi sai vuoronsa Kaukaiset hetket, joka ei ihan yltänyt samoihin mittoihin, vaikka viihdyttikin. Nyt oli aika kaivaa omasta kirjahyllystä kirjailijan esikoisteos, Paluu Rivertoniin.
Jo elämänsä loppupuolella oleva Grace Bradley saa hoivakotiinsa vierailulle nuoren elokuvantekijän, joka aikoo tehdä elokuvan vuonna 1924 kuolleen runoilijan, Robbie Hunterin, itsemurhasta. Runoilija menehtyi Rivertonin kartanon kesäjuhlilla, joihin osallistui talon palkollisena myös Grace. Vähitellen salaisuudet nostavat päätään ja saavat vanhasta rouvasta otteen, vaikka hän on vuosikausia yrittänyt vaientaa niiden kuiskuttelun. Onko vihdoin tullut aika kertoa totuus illan tapahtumista ja siihen johtaneista teoista?
Ihailin juuri Valkoisen kuningattaren arvostelussa Philippa Gregoryn historiallista asiantuntemusta eikä Kate Morton juuri hänelle häviä; niin uskottavasti ja hienovaraisesti Paluu Rivertonin ihmiskohtalot ja tapahtumat nivoutuvat menneeseen aikakauteensa, 1910-20-luvuille. Aivan erityisen hienosti Morton kuvaa maailmansotien ja tasa-arvokehityksen aikaansaamia muutoksia sekä aristokratian että heidän palkollistensa elämässä ja vilahteleepa kirjassa myös ihan todellisia historiallisia henkilöitä, kuten yksi kaikkien aikojen lempikirjailijoistani, Agatha Christie. Kate Morton onnistuu jälleen kutomaan maagisen salaisuuksien verkon, joka pakottaa kääntämään vielä sen seuraavan sivun, vaikka nukkumaanmenoaika olisi jo aikoja sitten mennyt.
Kaikesta kehumisesta huolimatta on sanottava, että kuten Mortonin seuraavatkin kirjat, myös esikoisteos kompastuu pienoisesti siihen, ettei hän tunnu malttavan jättää mitään jännittävää draamankaarta tai juonenpätkää tarinan ulkopuolelle. Tämä on aiheuttanut itselleni joka kerta pienoisen tragediaähkyn. Myös Paluu Rivertoniin sisältää valtavasti kaikenlaisia draaman aineksia avioliiton ulkopuolella syntyneistä lapsista aina jäytäviin sotatraumoihin ja itsemurhiin. Pelkästään traagisia kuolemia taisi olla viitisen kappaletta!
Aivan turha langanpätkä taas oli se, että Grace kertoo kirjassa elämäntarinaansa sekä nauhoitusten avulla kadonneelle tyttärenpojalleen (joka taas oli yksi turhanpäiväinen tragedianpoikanen) että Rivertoniin sijoittuvan elokuvan tekijöille. Tämä ei kuitenkaan vielä tunnu riittävän kirjailijalle, vaan edellisten lisäksi Grace kohtaa vielä kolmannen henkilön, joka alkaa kysellä Rivertonin tapahtumista. Myös tilanteiden yksityiskohtaista kuvausta ja henkilöiden reaktioita olisi voinut huoletta karsia ainakin viitisenkymmentä sivua.
Varmaan juurikin tiivistämisen puute on suurimpana syynä siihen, miksi lukemieni Mortonin kirjojen välissä on vierähtänyt muutamakin vuosi. Huomiona myös, että vaikka jonkinlaisena murhamysteerinä kirjaa mainostetaankin, ei Paluu Rivertoniin kuitenkaan ole puhdas dekkari vaan sen keskiössä on enemmänkin aikakautensa ihmiset ja heidän keskinäiset, jännitteiset suhteensa.
Dekkarinkaipussa tarttuisin muunlaisiin kirjoihin, kuten vaikkapa juuri rouva Christien teoksiin! Löydät dekkareiden arvosteluja allaolevaa avainsanaa painamalla.