Kazuo Ishiguro – Pitkän päivän ilta

♥♥♥♥

Alkuteos The Remains of the Day (1989)

Tammi 2017

”Suuri hovimestari voi olla vain se, joka voi viitata palvelusvuosiinsa ja sanoa antaneensa lahjan suuren miehen palvelukseen – ja palvelleensa sitä kautta koko ihmiskuntaa.”

Kazuo Ishiguro taitaa olla Iso-Britannian kuuluisimpia kirjailijoita, ainakin sen perusteella, että hänelle on myönnetty sekä Nobelin kirjallisuuspalkinto, että Pitkän päivän illasta Booker-palkinto. Kirjoitin aiemmin espanjankielisen maailman Premio Planet-palkinnon huimasta rahasummasta, mutta Nobel vetää siitä vielä pidemmän korren; sen voittaja tienaa jopa miljoona euroa! Eipähän tarvitse enää apurahoja haeskella sen jälkeen… Olen lukenut Ishigurolta aiemmin myös upean Ole luonani aina ja vaikka siitä on jo kymmenisen vuotta, muistan edelleen tarinan jättämän kaihoisan surullisen tunteen. Suosittelen lämpimästi myös kirjasta tehtyä leffaa!

Eletään vuotta 1956. Elämänsä ehtoopuolella oleva hovimestari Stevens on lähdössä Länsi-Englantiin kesälomamatkalle isäntänsä Fordilla. Matkalla hän uppoutuu muistoihinsa, loisteliaaseen uraansa jo edesmenneen lordi Darlingtonin palveluksessa Darlington Hallissa. Sittemmin kartanon isäntä on vaihtunut amerikkalaiseen liikemieheen ja talon palvelusväkikin on kutistunut olemattomiin suuruuden päivistä. Stevens muistelee myös ystävyyttään entiseen taloudenhoitajaan, neiti Kentoniin, jonka hän aikoo tavata monien vuosien jälkeen matkallaan.

Pitkän päivän illassa oli erilaisesta juonestaan huolimatta suht samanlainen tunnelma, kuin kirjassa Ole luonani aina, jonkinlainen sekoitus rauhaa ja surua väistämättömän kohtalon edessä. Pohdin ensimmäisten kymmenen sivun aikana vielä onko kirja liian tylsä ja vaikka hovimestari Stevensin tarinan ei voi sanoa olleen mitenkään yllättävä tai varsinkaan vauhdikas, Ishiguron rauhallinen ja kaunis kerronta vei mukanaan. Kirja loistaa aivan erityisesti minäkertojan äänen vahvuudella, tuntui aivan siltä, kuin Stevens olisi istunut vieressäni tarinoimassa viinilasillinen kädessään.Downton Abbeyn fanit eivät muuten voi olla huomaamatta Stevensin yhtäläisyyksiä tv-sarjan hovimestari Mr. Carsoniin!

Stevensin tarinassa on monta tasoa; sitä voi lukea muistelmana yksittäisen henkilön elämästä, mutta se on myös universaali kertomus valinnoista ja erityisesti siitä, miten jotain valitsemalla sulkee aina oven joltain muulta. Pitkän päivän ilta on myös mestarillinen kuvaus sekä sotienvälisestä Englannista että yhteiskunnallisesta murroksesta 1950-luvulla, jonka seurauksena myös Stevensin edustama hovimestari-instituutio on murenemassa.

Myös Pitkän päivän illasta on tehty Anthony Hopkinsin ja  Emma Thompsonin tähdittämä elokuva vuonna 1993, jonka aion katsoa jos pääsen yli Hopkinsin Hannibalin roolin aiheuttamista vilunväristyksistä.