Kristiina Saha – Minäpäivät

♥♥♥

Otava 2019

””Huumori on Hellevi hyvä asia ja osoittaa, että sulla on luovuutta, jota sun persoonan Myers-Briggsin tyyppi-indikaattorien mukaan just kaivataan. Mutta oisko se myös niin, että vitsailu on suojamuuri, jolla sä pidät ihmiset kaukana? Ootko sä ikinä ajatellut, onko se onnistunut strategia pidemmän päälle? If you do what you´ve always done, you’ll get what you’ve always gotten, muutosvalmentaja jatkoi.””

Kävin kuuntelemassa kirjamessuilla Kristiina Sahan ja Hyppe Salmen keskustelua uutuuskirjoistaan, joiden kummankin tarinan keskiössä on keski-ikäisen naisen elämän haasteet ja merkityksellisyyden löytäminen nuorekkuutta ihannoivassa yhteiskunnassa. Marraskuun lopussa minulla oli kesken vain suht raskaita kirjoja, yllättävän raaka Katja Törmäsen Karhun morsian (josta luvassa arvostelu ensi viikolla) ja Risto Isomäen Miten Suomi pysäyttää ilmastonmuutoksen. Kaipasinkin jotain kevyempää ja kaivoin kirjapinosta Sahan Minäpäivät.

Hellevi Paju elää työn ja arjen ristipaineessa; hänen tulee jatkuvasti osoittaa pärjäävänsä vielä keski-ikäisenäkin työpaikkansa väliportaan esimiehenä, vapaa-aikansa hän taas viettää terveyskeskuksen vuodeosastolla elävän, skitsofreniaa sairastavan iäkkään äitinsä luona. Äiti on kaukana tästä maailmasta, huutaa taukoamatta apuaa ja latelee tyttärelleen jatkuvia varoituksia saatanan uudesta tulemisesta. Kahdenkymmenen palvelusvuoden kunniaksi, jatkuvaa dynaamisuutta korostava yrityksen toimitusjohtaja ei annakaan Helleville hänen haaveilemaansa rentouttavaa kylpylälahjakorttia, vaan patistaa Way to You- muodonmuutosseminaariin.

Esikoiskirjailijoiden tuotoksista ei luonnollisesti voi tietää mitään etukäteen ja Minäpäivät yllättikin todella positiivisesti! Saha irvailee oivallisesti erityisesti bisnesmaailmassa kukkivaa mutta myös meidän jokaisen tavallisen talliaisen arkielämään valunutta, jatkuvaa yksilöllisen kehittymisen ja muutoksen mantraa. Parhaimpia paloja tarjoilee Hellevin pomon alaisilleen pitämät, tyhjyyttään kolisevat palopuheet sekä muutosvalmennuskurssin opit ensin siitä, miten kaikkien meidän tulisi rakastaa itseämme juuri sellaisena kuin olemme, mutta että tämä olisi niin kovin paljon helpompaa 15 kilon laihduttamisen ja stylistin käsittelyn jälkeen.

Huumori kirjallisuudessa on todellinen taitolaji ja Hellevin lakoninen ilmaisutapa ja tragikoomiset kohtaamiset äitinsä kanssa olivat paikoitellen todella hauskoja (ylilyövästä huumorista taas kirjoitin mm. Terhi Tarkiaisen Pure mua-kirjan arvostelussa). Valitettavasti verrattuna moniin mainioihin sivuhenkilöihin, kuten Hellevin äksyyn ja dramaattiseen äitiin,hän itse jää kuitenkin vähän turhan pliisuksi hahmoksi. Olisin halunnut ymmärtää vähän paremmin esimerkiksi sen, miksi Hellevi ottaa uskomattoman typerän muutosvalmennuksen sisällön jotenkin niin annettuna. Tämän lisäksi tarinassa oli ajoittain aukkoja, esimerkiksi Hellevin ja tämän muutosvalmennuksessa tapaaman miehen suhteen kehityksessä.

Erityispisteet joulukuun harmautta piristävästä ihanasta kannesta!

***

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteessa kohtiin 41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää (naisena en katso, että olisin halunnut elää millään menneellä vuosikymmenellä, saatika vuosisadalla…).