Märta Tikkanen – Miestä ei voi raiskata

Alkuteos Man kan inte våldtas (1975)

Tammi 1982

♥♥

Moderniksi klassikoksikin tituuleerattu Miestä ei voi raiskata kuohutti ilmestyessään, Märta Tikkanen on jälkeenpäin kertonut saaneensa osakseen vihanpurkauksia, nimittelyä ja jopa osa hänen tutuistaan vaihtoi kadulla puolta kirjailijan nähdessään. Teos oli ajassaan hyvin rohkea feministinen kannanotto käsitellessään päähenkilö Tovan tarinan kautta sukupuolten välistä tasa-arvoa, raakaa seksuaalista väkivaltaa ja naisten itsemääräämisoikeutta. Kirjasta on ilmestynyt myös Jörn Donnerin ohjaama elokuva vuonna 1978, Helsingin Kaupunginteatteri taas on tekemässä siitä ruotsinkielistä teatterisovitusta tänä syksynä.

Tova on helsinkiläinen kahden aikuistumisen kynnyksellä olevan pojan yksinhuoltaja ja kirjastovirkailija. Hän päättää 40-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi käydä syömässä hyvän aterian läheisessä ravintolassa mutta ilta saakin karmean lopun – hän päätyy tuntemattoman miehen asunnolle ja tämän raiskaamaksi. Toivuttuaan pahimmasta shokista, Tova ei ilmoita asiasta poliisille vaan päättää ottaa lain omin käsiinsä tarkoituksenaan näyttää miehelle, miltä tuntuu olla avuttomassa tilassa, nöyryytettynä.

Arvelin esitietojen valossa, että olisin rakastanut kirjaa yli kaiken, mutta sainkin sen vain vaivoin loppuun. Tätä arvostelua oli todella vaikea kirjoittaa, koska mietin koko lukemisen ajan, että olenko liian tyhmä, kun en osaa tähän ihastua? En tarkoita kirjan teemaa, koska jos se on ollut tärkeä ja ajankohtainen 1970-luvun Suomessa, on se, valitettavasti, sitä edelleen myös 2020-luvulla. Arvostan älyttömän paljon Tikkasen anteeksipyytelemätöntä ja vimmaista teosta kirjallisena ja feministisenä tekona. Jos siis aiheen puolesta antaisin sydämiä, saisi Miestä ei voi raiskata täydet viisi sydäntä.

Itse pääjuoni, Tovan raiskaajan kiikkiinsaaminen oli paikoitellen dekkarimaisen jännittävää luettavaa ja pakottaa lukijan pohtimaan kiinnostavalla tavalla koston oikeutusta. Myös osa päähenkilön päänsisäisestä pohdinnasta naisten oikeuksiin ja miesten ylivaltaan liittyen oli mahtavan raivokasta, kirkasta ja hyvinkin oivaltavaa. En pitänyt kuitenkaan ollenkaan Tovan pohdinnan ajoittaisesta murtumisesta jonkinlaiseen hyvin lyyriseen, sekavaankin ajatuksenjuoksuun ja jouduin lukemaan näitä pätkiä uudelleen ja uudelleen pysyäkseni tarinan kyydissä.

Tikkanen kommentoi hyvin monenlaista naisiin kohdistuvaa epätasa-arvoa myös sivuhenkilöidensä, kuten Tovan naispuolisen esimiehen ja työkaverin, kautta, jonka lisäksi kirjassa on lukuisia takaumia, erityisesti Tovan aiempiin miessuhteisiin. Ajattelen, että pääjuoneen keskittyminen ja takaumien ja nykyhetken selkeämpi erottaminen toisistaan olisi selkeyttänyt kokonaisuutta ja helpottanut juonen seuraamista. Ja vaikka itse aihe on edelleen hyvin ajankohtainen, teksti ei omasta mielestäni ole kauhean hyvin kestänyt aikaa vaan koin koko ajan lukevani 40 vuotta vanhaa teosta.

Mutta älä jää vain vain minun mielipiteeni vangiksi, nappaa kirja luettavaksesi tai tsekkaa siitä muita arvosteluja! Jos taas olet kiinnostunut modernimmasta feministisestä kirjallisuudesta, suosittelen lämpimästi esimerkiksi Koko Hubaran Ruskeita Tyttöjä.