Milja Kaunisto – Piispansormus (Olavi Maununpoika #3)

♥♥♥

Gummerus 2015

Vihdoin olen päässyt Olavi Maununpoika-trilogian loppuun! Matkani 1400-luvulle Olavin seurana on ollut värikäs ja lukukokemuksena vaihteleva. Ensimmäinen osa Synnintekijä oli ihan kelpo suoritus, joskin välillä liika rietastelu rasitti, Kalmantanssin sisältämästä Jeanne D’Arcin mukaansatempaavasta tarinasta pidin enemmän.

Seikkailuntäyteisten Pariisin vuosien jälkeen Olavi Maununpoika on matkannut rakastettunsa Miracle de Serviéresin luokse tämän linnaan Etelä-Ranskaan. Olavi viettää päivänsä joutilaana, yleensä viinitonkan läheisyydessä ja nauttii piispa Couchonilta kiristämiensä raha-arkkujen antimista. Vähitellen Olavin mieli alkaa musteta, kun viinan piru ja liika toimettomuus alkavat ottaa hänen ajattelustaan vallan: onko hän mies ensinkään, kun hänen rakastettunsa hoitelee kaikki tilan hoitamiseen liittyvät työt, vieläpä miehen vaatteisiin pukeutuneena naisena? Entä katsoiko tallimestari Oudinet Miraiclea hieman liian himokkaasti?  Eräänä synkkänä viinintäyteisenä iltana sattuu onnettomuus, joka saattaa sekä Olavin, että Miraiclen suuriin vaikeuksiin. Tämän seurauksena Olavi joutuu palaamaan häntä koipien välissä takaisin Pariisiin ja sekaantumaan Ranskan ylimpien aatelisten valtapeleihin. Pian sankarimme huomaakin olevansa tiukasti kiinni kuningas Kaarle VII:n ottoäidin ja neljän herttuakunnan kuningattaren Jolanda Aragonilaisen kutomassa seitissä…

Piispan sormus sai nippa nappa kolme sydäntä, kolmannen oikeastaan vain Kauniston vakuuttavasta ja tinkimättömöstä taustatyöstä, jonka hän on tehnyt (tämänkin) tarinan eteen. Kirjan jälkisanoista käy ilmi, että suurin osa sen historiallisista henkilöistä, tapahtumista ja jopa tapahtumien päivämääristä nojaavat historialliseen faktaan ja täten niiden ympärille kudottu fiktiivinen tarina on jälleen taidokkaasti kirjoitettu. Pidin myös, kuten aiemminkin, kirjan henkilöiden herkullisesta, ajalle sopiva dialogista.

Kirjan alkua vaivasi kuitenkin pitkäveteisyys, koska ensimmäiseen sataan sivuun ei oikein tapahtunut yhtään mitään, sillä Olavi lähinnä makoilee romaanin alkupuoliskon juovuspäissään linnassa ja lukija joutuu seurailemaan hänen ajoittain harhaisiakin pään sisäisiä mietteitään. Myös, kuten sarjan ensimmäisessä osassakin, kirjailijan ajoittainen pakkomielle yhyttää ronskia seksuaalista sisältöä kohtaukseen kuin kohtaukseen alkoi vähän taas tylsistyttää.

Vaikka Olavia jonkun verran ikävä jääkin, suosittelen kuitenkin historiallisesta fiktiosta kiinnostuneita tarttumaan ennemmin Kauniston vauhdikkaaseen ja järisyttävän mielenkiintoiseen, Ranskan vallankumouksen vuosiin sijoittuvaan Purppugiljotiini-trilogiaan. Vanhasta blogista löytyy sen kolmannen osan arvostelu, ensimmäiset ehdin lukaista ennen blogin perustamista, muuta historiallista fiktiota löydät tuttuun tapaan allaolevan avainsanan takaa!

Seuraavina viikkoina vuorossa muun muassa tietokirjan Miksi nukumme ja jo edesmenneen Lucia Berlinin novellikokoelman Siivojaan käsikirjan arvostelut, joten pysy kuulolla! Lukuiloa sunnuntaihin!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *