Holly Bourne – Katsokaa miten onnellinen olen

♥♥♥

Alkuteos How Do You Like Me Now?  (2018)

Gummerus 2019

Holly Bourne on englantilainen toimittaja ja kirjailija, joka on aiemmin julkaissut nuorten kirjoja, muun muassa loistavia arvosteluja saaneet Oonko ihan normaali? ja Niin käy vain elokuvissa. Muistaakseni bongasin Bournen ensimmäisen aikuisille suunnatun teoksen, Katsokaa miten onnellinen olen, Gummeruksen uutuusluettelosta ja odotin innolla tutustumista itselleni uuteen kirjailijaan.

Tori Baileyn ura kirjailijana ja somevaikuttajana alkoi kuusi vuotta sitten räjähdysmäisesti hänen esikoisteoksensa julkaisusta. Bailey tekee rahaa kehottamalla suorasanaisesti ja kirosanoja säästelemättä naisia elämään elämäänsä anteeksi pyytelemättä, rehellisesti ja juuri niin kuin he itse haluavat. Torin elämä näyttäytyy kadehdittavalta, joista vähäisimpiä tekijöitä eivät suinkaan ole hänen täydelliseltä vaikuttava pitkäaikainen parisuhteensa, upea uransa ja rikkumaton itseluottamuksensa. Mutta totuus on kuitenkin toinen; oikeasti Torin parisuhde rakoilee samalla, kun kaikki hänen ympärillään hankkivat vauvoja ja menevät naimisiin eikä hänellä ole minkäänlaisia ideoita toisen kirjan julkaisua odottavalle kustantamolle. Samalla kun Tori julkaisee mantroja, joiden mukaan kaikkien tulisi rakastaa itseään sellaisena kuin ovat, hän liikkuu pakonomaisesti näyttääkseen vielä vähän laihemmalta.

Odotin kirjan olevan paljon kevyempi takakansitekstinsä perusteella, kuin mitä se todellisuudessa oli (ylempi kuvaus on itse kirjoittamani). Päähenkilö Torin valheessa eläminen ryyditettynä surkealla parisuhteella ja vihamielisyydellä kaikkia onnelliselta vaikuttavia ihmisiä kohtaan oli kirjoitettu jotenkin sellaisella intensiteetillä, että ahdistuksen tunne siirtyi myös lukijaan.

Parhaimmillaan Katsokaa miten onnellinen olen kuvaa sosiaalisen median valheellisuutta ja suosittelenkin tätä jonkinlaisena reality checkinä niille, jotka viettävät tunteja kukkuen erilaisten feedien äärellä joko filtteröimässä omia kuviaan tai kadehtimalla muiden upeita elämiä. Sivuhuomiona muuten sen, että kirjan nimi kuvastaa aivan täydellisesti somen kautta esitettyjä, kiiltokuvamaisia palasia arjestamme – toivommehan usein, että muut katsoisivat miten onnellisia olemme, tykkäisivät kuvasta tai tarinasta ja parhaimmillaan kadehtisivat vähän.

Isona teemana kirjassa on myös länsimaisiin kolmekymppisiin naisiin luodut odotukset ja iän tuomat elämänmuutokset liittyen sen oikean löytämiseen ja perheen perustamiseen. Mainio ristiriita tulee myös siitä, että Tori esittää faneilleen ettei välitä vähääkään näistä paineista, mutta kumminkin hänen sisällään on herännyt äänenlausumattomia toiveita. Miten sellainen nainen, jonka kaikki ovat ajatelleet rohkeasti tekevän toisin, voisi sittenkin valita sen perinteisen tien menettämättä kasvojaan?

On vaikeaa kirjoittaa päähenkilöitä, joissa on inhottavia tai ärsyttäviä ominaisuuksia (esimerkiksi tässä kirjassa siinä epäonnistutaan komeasti) ja usein sellaisista kirjoista onkin helpompi pitää, joiden päähenkilö herättää vain positiivisia tunteita tai empatiaa. Arvostin kovasti sitä, miten Bourne ei pelännyt luoda Torista hahmoa, joka on ajoittain hyvinkin pinnallinen ja itsekeskeinen. Kaiken kaikkiaan ihan oiva kirja, mutta eniten tämä varmaan uppoaa samanlaisessa elämäntilanteessa painiskeleville lukijoille.

Kulttuuri Kirjat

Louise Penny – Kuolema kiitospäivänä

♥♥

Alkuteos Still Life (2005)

Bazar Kustannus 2019

Kanadalaiskirjailija Louise Pennyn cozy crime-kirjasarjan ensimmäinen osa suomennettiin alunperin vuonna 2008 nimellä Naivistin Kuolema, josta on tehty nyt uusintapainosViime vuonna ilmestyi uudelleen myös toinen osa, Kylmän kosketus. Kaiken kaikkiaan sarjaan kuuluu tähän mennessä jopa 15 osaa, saapa nähdä niittääkö se yhtä paljon mainetta, kuin mitä se on saanut ulkomailla, itse en tämän perusteella ole kovin vakuuttunut.

Quebecin lähellä sijaitsevassa Three Pinesin pikkukylässä ystäväporukka viettää kiitospäivää edeltävää ateriaa yhdessä, kuten monta kertaa aikaisemminkin. Ystävykset eivät voi aavistaa, että seuraavana aamuna yksi heidän joukostaan, taidemaalari ja entinen kyläkoulun opettaja Jane Neal, löytyy läheisestä metsästä kuolleena, nuolen jättämä aukko rinnassaan. Kuoleman oletetaan ensin olevan metsästysonnettomuus, mutta paikalle saapuva rikoskomisario Armand Gamache haistaa tapahtuneessa rikoksen jäljet. Mutta kuka ihmeessä haluaisi tappaa vanhan naisen, josta kaikki niin kovasti pitävät?

Jättipä tämä ristiriitaiset fiilikset ja arvoinkin kahden ja kolmen sydämen välillä pitkään. Toisaalta kirjaan (tai tablettiin) oli helppo tarttua ja pidin kovasti Three Pinesin kylän tunnelmasta. Jos olet katsonut Gilmoren tyttöjä ja toivonut asuvasi Stars Hollow’ssa, Three Pines herätti vähän samanlaiset fiilikset! Minun oli helppo kuvitella istuvani kirjan henkilöiden kanssa kylmänä syysiltana kaupungin kuppilassa takkatulen loimussa ja käveleväni tulenpunaisen lehtimetsän peurapolkuja mysteeriä ratkaisemassa.

Kuitenkin Kuolema kiitospäivänä jätti paljon toivomisen varaa monessa elintärkeässä seikassa; ensinnäkin murhamysteerin ratkaisu ei tuonutkaan sellaista ihanan kutkuttavaa ällistyksen hetkeä, mikä on mielestäni loistavien dekkareiden tärkein kulmakivi. Jotenkin murhaajan motiivi ja taustat olivat kummallisia, eivätkä oikein jaksaneet kiinnostaa. Muutenkin henkilögalleria oli vähän liian karikatyyrista ja ohutta sisältäen mm. bistroa pitävän homopariskunnan ja Janen kammottavan ahneen ja itsekeskeisen siskontyttären. Erityisesti etsivä Nicholls oli aivan tyhjä arpa, jonka tehtävänä tuntui olevan vain konstaapeli Gamachen persoonan pönkittäminen. Pysähdyin myös monta kertaa henkilöhahmojen dialogin äärelle ajatellen, että eihän kukaan ihan oikeasti puhu noin?

No, kuten mainittua, tämä on Louise Pennyn esikoisteos, joten vaikka säälipisteitä tai -sydämiä en jaakaan, saatan kuitenkin antaa kirjasarjan toiselle osalle vielä mahdollisuuden – vähintään sen vuoksi, että ihana Three Pinesin kylä on vain mielikuvituksen tuotetta ja siten sinne pääsee matkalle vain Pennyn tarinoissa. Tosin mietin, että koska kylä on niin piskuinen ja jos joka osassa murhataan yksi sen asukkaista, ei viidentoista kirjan jälkeen varmaan jää kovinkaan monta jäljelle…

Tsekkaa lisää dekkareiden arvosteluita allaolevaa avainsanaa painamalla! Perustin muuten taas uuden avainsanan, tällä kertaa yliarvostetuille kirjoille eli joiden saamaa suitsutusta en ymmärrä.

Lukuiloa sunnuntaihin!

Kulttuuri Kirjat