♥♥♥♥

Into 2019

Ilmastonmuutos. Ilmiö, joka on tai jonka ainakin pitäisi olla meidän kaikkien huulilla yhtenä sekä meitä että meidän jälkeisiä sukupolviamme, luontoa ja kaikkia eliölajeja koskevana  järisyttävänä uhkana. Tai oikeammin sanottuna kysymyksessä ei ole enää vain uhka, koska ilmastonmuutos etenee tällä hetkellä vääjäämättä ja maapallo on lämmennyt 1800-luvun lopusta jo keskimäärin 0,85 astetta. Välttelen enemmän tai vähemmän tietoisesti dystooppista, eri tavoin ympäristokatastrofien seurauksena tuhoutuneita yhteiskuntia koskevaa fiktiivistä kirjallisuutta sekä myös tietokirjoja aiheesta. Miksi? Siksi, että asia ahdistaa ihan älyttömän paljon ja katson, että saan riittävän tiedon siitä missä mennään päivittäisistä uutisista, joita niitäkin on pakko mielenterveyden säilyttämiseksi välillä säännöstellä.

Märehtimisen sijaan pyrin tekemään omassa elämässäni aktiivisesti mahdollisimman paljon kestävän elämäntavan eteen; en ole syönyt yli kymmeneen vuoteen lihaa, suosin joukkoliikennettä ja pyrin ostamaan sekä vaatteet että huonekalut ensisijaisesti käytettynä. Lisäksi tärkeimpänä vaikutuskeinona äänestän vain poliitikkoja, jotka ymmärtävät asian kiireellisyyden ja vakavuuden ja ovat sitä mieltä, että myös meidän suomalaisten, pienestä kansakunnastamme huolimatta, on oltava etunenässä näyttämässä suuntaa kestävien elämäntapojen ja yhteiskuntajärjestelmien edistämisessä.

Olipa palopuhe! No, tämä liittyy ihan aiheeseen eli tällä kertaa Helmet-lukuhaasteen ”pakottamana”, jouduin kohtaamaan ahdistukseni ja tarttumaan ilmastoaiheiseen kirjaan. Kaikeksi onneksi satuin valitsemaan hyvinkin ratkaisukeskeisen kirjan, Risto Isomäen  Miten Suomi pysäyttää ilmastonmuutoksen.

Isomäen kirja sisältää klikkiotsikostaan huolimatta totuuden siemenen. Hän esittelee yhdentoista eri teeman alla lukuisia suomalaisten yritysten, yliopistojen ja yhdistysten hankkeita ja tutkimuksia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Lisäksi Isomäki kirjoittaa omia johtopäätöksiään ja uusia tai uusvanhoja keinoja muun muassa hiilidioksidipäästöjen hillitsemiseksi. Uusvanhoilla tarkoitan esimerkiksi puurakentamisen renessanssia, puusta rakentaminen on nimittäin Isomäen mukaan oiva keino vaikuttaa ilmastonmuutokseen mm. siksi, että puu materiaalina jo itsessään sitoo hiilidioksidia ja on monia tämänhetkisiä rakennusmateriaaleja ympäristö – ja ihmisystävällisempi vaihtoehto.

Teemoista eniten omalla mukavuusalueellani (eli mistä minulla oli jo jonkun verran ymmärrystä ja joita pystyisin faktoihin pohjautuen perustelemaan) oli tietenkin kasvissyönti, vaikka silti olin yllättynyt, että liha ja muut eläinperäiset tuotteet aiheuttavat jopa noin 20 prosenttia ihmiskunnan kasvihuonepäästöistä. Mukavuusalueen ulkopuolella sitten olikin oikeastaan kaikki muu eli suurin osa kirjan teknis-taloudellisesta tiedosta, esimerkiksi liittyen sähköautojen tekniikkaan ja uusiutuvien energialähteiden paremmuusjärjestykseen. Jos olet yhtä tumpelo luonnontieteissä kuin minä, ei kuitenkaan syytä huoleen, kirjan voi lukea myös, vaikka olisit päässyt fysiikasta läpi rimaa hipoen. Sillä vaikka välillä watit ja ligniinit pyörivät silmissä, aiheet eivät vaadi aiempaa tietämystä vaan Isomäki kuljettaa mukavasti eri esimerkein ja kansanomaisesti selitettynä lukijan läpi tutkimustulosten ja johtopäätösten.

Kirja on yllättävän hauska ja omakohtainen, Isomäki kertoo nimittäin myös omasta elämästään, esimerkiksi talonsa energiajärjestelmistä ja matkoistaan ympäri maailman metsien tutkimukseen liittyen. Kirjailijalla on myös hauska tapa aloittaa osa luvuista jollakin tarinalla, jonka liittää vasta monen sivun jälkeen luvun teemaan. Tämä keventää tietokirjaa suuresti. Pienenä ongelmana kirjassa oli kuitenkin se, ettei aina tiennyt mikä on Isomäen omaa pohdintaa ja mielipiteitä ja mikä taas tutkittua tietoa.

Kirja pursusi mielenkiintoista tietoa ja kumosi myös aiempia, mutu-tuntumalta ”tietämiäni” asioita. Tiesitkö esimerkiksi, että paljon parjattu palmuöljy on yksi tuotteliaimmista kasviöljyistä ja palmuöljypuut ovat oikeaan maaperään istutettuna hyviä hiilinieluja? Tai että noin puolet Suomen uhanalaisista metsälajeista elää lehtometsissä (joka siis antaa osviittaa siitä, minkätyyppisiä metsiä kannattaa erityisesti muuttaa suojelualueiksi)?

Jos joku vuoden 2019 luetuista kirjoista saisi Koko Hubaran Ruskeiden tyttöjen ohella sivistävimmän kirjan tittelin, se olisi aivan varmasti Miten Suomi pysäyttää ilmastonmuutoksen. Vaikken varmasti muista tiedon runsauden vuoksi kuin kolmanneksen sen sisällöstä, olen kuitenkin hirvittävän paljon viisaampi siitä, minkälaisia keinoja meillä on ympärillämme ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Tämä auttaa kansalaisena arvioimaan maassamme toimivia ja rahoitettavia hankkeita ja toimintoja sekä myös arvioimaan politiikkojen asiatietämystä.

Tärkeimpänä kaikista, sain Isomäen kirjasta toivoa; meillä on keinoja pysäyttää ilmastonmuutos jos sille löytyy vain riittävästi tahtoa. Toisalta taas esimerkiksi ne sijoittajat tai yritykset, jotka eivät ole kiinnostuneita ympäristönsuojelusta vaan rahasta, voivat saada loistavia vinkkejä siitä, miten ilmastonmuutoksen hillitsemisellä voi lyödä leiviksi.

Kirja löytyy muuten pääkaupunkiseudun kirjastoista e-kirjana ja Elisa Kirjasta vähän yli kympillä (korostan, etten toimi yhteistyössä Elisan kanssa, mutta toivoisin vain, että mahdollisimman moni lukisi tämän).

***

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteessa kohtaan  22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja.