Joel Haahtela – Adèlen kysymys
♥♥♥♥
Otava 2019
”Minä ajattelen, että ihminen on luonnos, joka voi kirkastua, mutta vain harva meistä kirkastuu. Moni tummuu ja menettää ajan kuluessa värinsä. Ehkä minäkin kuulun tummuvien sankkaan joukkoon, ja päädyn sammuneeksi sydämeksi taivaalle, sadan jonakin talvisena päivänä tuhkana maan päälle.”
Odottelin Joel Haahtelan pienoisromaania Adèlen kysymystä useita kuukausia pitkän lainajonon vuoksi. En varmaan olisi lukenut sitä näin nopsaan myöskin uskonnollisaiheisen Marko Annalan Paaston jälkeen, mutta koska Helmet-lukuhaaste on saatava kunnialla loppuun edes tämän yhden kerran (mm. Julman kuun arvostelusta voit lukea nurinaani siitä, miten huonoja kirjoja olen onnistunut haasteeseen bongaamaan), lähdin juoksujalkaa kirjastoon hakemaan saapunutta lainaa.Onneksi tällä kertaa lukuhaaste tutustutti minut mainioon, itselleni entuudestaan tuntemattomaan kirjailijaan!
Suomalainen mies lähtee tutkimusmatkalle ranskalaiseen munkkiluostariin selvittääkseen 900 vuotta sitten eläneen Adèlen uskomatonta tarinaa. Adèle putosi nuorena naisena läheiseltä jyrkänteeltä ja tämän jälkeen katolinen kirkko kanonisoi hänet pyhimykseksi. Syrjäinen seutu ja luostarielämän rauhallinen, rutiinien täyttämä arki antaa tutkimustyön ohella tilaa pohtia myös miehen omaa elämää, perhettään ja parisuhteensa tilaa. Samalla retriitti ja Adèlen tarina herättävät henkiin myös vaiennettuja muistoja lapsuudesta. Kaiken takana on kysymys ihmeestä, tapahtuuko ihmeitä todella?
Yhteisen teeman vuoksi en voinut olla vertaamatta Paastoa ja Haahtelan romaania toisiinsa. Kuten kirjoitin Paaston arvostelussa, viehätyin Annalan kauniista kirjoitustyylistä ja Haahtela pärjäsi vertailussa vähintäänkin yhtä hyvin. Adèlen kysymys on pienisuuri romaani ja vakuuttaa hiotulla kielellään ja tasapainoisuudellaan – se on älykäs olematta turhan vaikea, kauniskielinen ilman turhaa kielellä kikkailua. Alle kahdensadan sivun pituus sopi uskonnolliselle teemalle enemmän kuin hyvin, pidempänä se olisi voinut tukahduttaa. Päähenkilön omat elämänkokemukset ja pohdiskelut lomittuvat sujuvasti pyhimyksen tarinaan ja kokonaisuus tuntuu ehyeltä. En osaa sanoa mitä olisin toivonut enemmän tai vähemmän, koska Haahtela tuntuu saavan esiin kaiken oleellisen.
Sekä Paasto että Adèlen kysymys ovat loistavia esimerkkejä siitä, miten mahdottoman laadukasta kotimaista kirjallisuutta meillä on pienestä kieliryhmästämme huolimatta.
***
Ja tosiaan, kirja sopii Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan.
