Joel Haahtela – Adèlen kysymys

♥♥♥♥

Otava 2019

”Minä ajattelen, että ihminen on luonnos, joka voi kirkastua, mutta vain harva meistä kirkastuu. Moni tummuu ja menettää ajan kuluessa värinsä. Ehkä minäkin kuulun tummuvien sankkaan joukkoon, ja päädyn sammuneeksi sydämeksi taivaalle, sadan jonakin talvisena päivänä tuhkana maan päälle.”

Odottelin Joel Haahtelan pienoisromaania Adèlen kysymystä useita kuukausia pitkän lainajonon vuoksi. En varmaan olisi lukenut sitä näin nopsaan myöskin uskonnollisaiheisen Marko Annalan Paaston jälkeen, mutta koska Helmet-lukuhaaste on saatava kunnialla loppuun edes tämän yhden kerran (mm. Julman kuun arvostelusta voit lukea nurinaani siitä, miten huonoja kirjoja olen onnistunut haasteeseen bongaamaan), lähdin juoksujalkaa kirjastoon hakemaan saapunutta lainaa.Onneksi tällä kertaa lukuhaaste tutustutti minut mainioon, itselleni entuudestaan tuntemattomaan kirjailijaan!

Suomalainen mies lähtee tutkimusmatkalle ranskalaiseen munkkiluostariin selvittääkseen 900 vuotta sitten eläneen Adèlen uskomatonta tarinaa. Adèle putosi nuorena naisena läheiseltä jyrkänteeltä ja tämän jälkeen katolinen kirkko kanonisoi hänet pyhimykseksi. Syrjäinen seutu ja luostarielämän rauhallinen, rutiinien täyttämä arki antaa tutkimustyön ohella tilaa pohtia myös miehen omaa elämää, perhettään ja parisuhteensa tilaa. Samalla retriitti ja Adèlen tarina herättävät henkiin myös vaiennettuja muistoja lapsuudesta. Kaiken takana on kysymys ihmeestä, tapahtuuko ihmeitä todella?

Yhteisen teeman vuoksi en voinut olla vertaamatta Paastoa ja Haahtelan romaania toisiinsa. Kuten kirjoitin Paaston arvostelussa, viehätyin Annalan kauniista kirjoitustyylistä ja Haahtela pärjäsi vertailussa vähintäänkin yhtä hyvin. Adèlen kysymys on pienisuuri romaani ja vakuuttaa hiotulla kielellään ja tasapainoisuudellaan – se on älykäs olematta turhan vaikea, kauniskielinen ilman turhaa kielellä kikkailua. Alle kahdensadan sivun pituus sopi uskonnolliselle teemalle enemmän kuin hyvin, pidempänä se olisi voinut tukahduttaa. Päähenkilön omat elämänkokemukset ja pohdiskelut lomittuvat sujuvasti pyhimyksen tarinaan ja kokonaisuus tuntuu ehyeltä. En osaa sanoa mitä olisin toivonut enemmän tai vähemmän, koska Haahtela tuntuu saavan esiin kaiken oleellisen.

Sekä Paasto että Adèlen kysymys ovat loistavia esimerkkejä siitä, miten mahdottoman laadukasta kotimaista kirjallisuutta meillä on pienestä kieliryhmästämme huolimatta.

***

Ja tosiaan, kirja sopii Helmet-lukuhaasteessa kohtaan   26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan.

kulttuuri kirjat

Indrek Hargla – Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus

 

♥♥♥♥

Alkuteos Apteeker Melchior ja Oleviste mõistatus (2010)

Into Kustannus 2019 

Joudun myöntämään, etten ole lukenut aiemmin virolaisten kirjailijoiden tuotoksia enkä oikein mitään muutakaan Viroon liittyvää, Sofi Oksasta lukuunottamatta. Tallinnaan jaksan kuitenkin lukuisista aiemmista visiiteistäni huolimatta matkustaa aina uudelleen ja uudelleen sen historiaa havisevan vanhan kaupungin ansiosta. Innostuinkin suuresti törmätessäni e-kirjoja selaillessani virolaiskirjailija Indrek Harglan keskiaikaiseen Tallinnaan sijoittuvaan Apteekkari Melchior-rikossarjaan. Sarjasta on ilmestynyt jo kuusi osaa, jotka kaikki on myös suomennettu ja tänä vuonna ne ovat ilmestyneet Inton kustantamina uusin painoksin.

Eletään lempeän lämmintä, toukokuista iltaa herran vuonna 1409. Tallinnan Toompealla majoittuva, saksalaisen ritarikunnan entinen käskynhaltija  Henning von Clingenstain hoipparoi tuhannen päissään kohti majapaikkaansa. Von Clingenstainin huoneessa ei kuitenkaan odota hänen uskollinen aseenkantajansa vaan tuntematon vieras, joka hyökkää ritarin kimppuun. Aamulla koko Tallinna, kaupungin apteekkari Melchior mukaan luettuna, saa kuulla ritarin löytyneen huoneestaan pää miekalla katkaistuna! Eikä tässä vielä kaikki, uhrin suusta löytyy kummallista kyllä, vanha gotlantilainen kolikko. Kaupungin oikeusnotaari pyytää neuvottomana apteekkarin apua, onhan tämä aiemminkin autellut jos jonkinlaisten mysteerien selvittämisessä. Apua todella tarvitaan, sillä murhaa seuraa toinen…

Olen kirjoittanut aiemminkin, etten pidä liian raaoista dekkareista ja olenkin siirtynyt lukemaan vain cozy crime/mystery-tyyppistä jännitystä. Vaikkei Hargla nyt varsinaisesti ammennakaan Agatha Christien perinnöstä, jakaa myös tämä dekkarisarja monia genreen sopivia piirteitä – Melchior ei tutki rikoksia päätyönään vaan ”vain” avittaa oikeusnotaaria (eli oikeasti ratkaisee koko mysteerin) ja murhat sijoittuvat suht pieneen Tallinnan kaupunkiin. Juonen tempo on hidas ja rikoksenratkaisu pohdiskelevaa eikä kirja siten varmasti tyydytä hengästyttävistä ja nopeatahtisista trillereistä pitävää lukijaa.

Itse pidin kovasti Harglan tyylistä ja kiinnyin ystävälliseen mutta poirotmaisen älykkääseen apteekkari Melchioriin. Kuten belgialainen vastineensa, myös herra Melchior pitää kirjan lopussa monisivuisen ja piiitkän loppupuheenvuoron, jolla, tietenkin, saa ansiokkaasti kiikkiin rikoksentekijän. Hidastempoisuudesta huolimatta en kyllästynyt, siitä värikkäät sivuhenkilöt ja keskiaikaisen elämän taidokas kuvaus pitivät huolen. Henkilögalleria onkin runsas, ulottuen aina dominikaanimunkeista ritarikunnan jäseniin ja kauppiaisiin, mutta Hargla kuljettaa lukijaa hienosti mukanaan kertaamalla useaan otteeseen henkilöiden taustat ja tittelit.

Nyt odotankin, että Olevisten kirkon arvoituksesta ja tämän jatko-osista inspiroituneena Tallinnassa järjestettäisiin Melchiorin jalanjäljissä kulkevia opaskierroksia! Ja jos keskiaika kiinnostaa, lue myös arvosteluni Milja Kauniston Olavi-Maununpoika-kirjasarjasta.

***

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt.

kulttuuri kirjat