♥♥

Tammi 2018

Huom! Sisältää paljastuksia sarjan edellisestä osasta.

Aistienvartija on Elina Rouhiaisen Väki-trilogian toinen osa, ensimmäisen osan, Muistojenlukijan, arvostelun voit lukea tästä. Aistienvartijan kertojana toimii Bollywood. Ensimmäisessä osassa Bollywood oli juuri karannut kotoaan väkivaltaista isäänsä ja päätynyt sen jälkeen viettämään kesän Kiurun ja muiden kaverusten kanssa Helsingin Vuosaaressa, Shangri-Laksi kutsumallaan hylätyllä teollisuusalueella.

Aistienvartija alkaa ajallisesti muutama kuukausi siitä, mihin ensimmäinen osa päättyi. Ystäväporukka on paennut kesän lopussa ympäri Eurooppaa Kiurun tyhjennettyä heidän muistinsa Väen kohtaamisen pelossa. Bollywood on löytänyt epävirallisen turvakodin Latviasta ja päätynyt tekemään siellä töitä majoittajansa kahvilassa. Yhtenä päivänä hän saa itsensä lähettämän kirjeen, jossa häntä neuvotaan etsimään käsiinsä Pohjois-Irlantiin muuttanut Kiuru. Kiuru on opiskellut katolilaisessa sisäoppilaitoksessa joitakin kuukausia joukosta ainoana, joka edelleen muistaa mitä kesän aikana on tapahtunut. Lopulta myös veljekset Dani ja Nelu päätyvät Portadownin kaupunkiin. Tiensä kaupunkiin löytää myös kaverukset ensimmäisessä osassa pettänyt Samuel, joka vannoo muuttuneensa. Mutta voiko Samueliin luottaa? Ja kuinka kauan heidän olinpaikkansa pysyy Väeltä salassa?

Odotin kirjalta paljon Muistojenlukijan perusteella. Toisen osan juoni tuntui kuitenkin pysyvän tyhjäkäynnillä pitkälle kirjan loppupuolelle asti. Hämmentävää kyllä, vaikka kirjan maailma pursuaisi mahdollisuuksia mielenkiintoisiin tarinankulkuihin liittyen yliluonnollisiin voimiin, nuoret käyttävät niitä vain muutamassa hassussa kohtauksessa. Myös kirjasarjan antagonistien, Väen, kuvaus ei edennyt tässä toisessa osassa juuri ollenkaan. Niille lukijoille, jotka toivoivat juurikin lisää yliluonnollisia elementtejä ja tarinan syventämistä, jää tästä osasta pitkälti vain luu käteen.

Kirjoitin ensimmäisen osan arvostelussa siitä, miten Kiuru oli kirjoitettu tylsän kokemattomaksi päähenkilöksi. Bollywood oli hahmona kompleksisempi jo siksi, että edustaa useampaa eri vähemmistöä. Valitettavasti Rouhiainen käyttää Bollywoodin hahmoa päälleliimatulta tuntuvaan yhteiskunnalliseen pohdintaan, kuin kirjailija haluaisi valistaa kohderyhmänään olevia nuoria jos jonkinlaisesta yhteiskunnallisesta epäkohdasta. Tässä ei sinänsä ole mitään vikaa ja pidin toiseuden teemasta ykkösosassa, mutta kuten kirjoitettua, kirjan muu juoni (se itse fantasia!) jäi valistustyön jalkoihin. Lisäksi valistuspätkät istuvat ajoittain huonosti ympäröivään tapahtumiin nähden, Bollywood päätyy esimerkiksi pohtimaan vihan ja uskonnon suhdetta paettuaan Väen kätyreitä pyykkikomeroon… Ylipäätään Pohjois-Irlannin katolisten ja protestanttien kiistan ymppääminen tarinaan tuntui turhalta.

Ja lopuksi, terminologian ongelmat. Miksi ihmeessä sekä pahiksista, yliluonnollisista voimista että myös muista samaan rinkiin kuuluvista, yliluonnollisia temppuja omaavista henkilöistä käytetään samaa termiä väki / Väki?

Kolmososalla on huimasti petrattavaa, että nousisi taas neljän sydämen arvoiseksi suoritukseksi.

**

Helmet-lukuhaasteessa kirja sopii kohtaan 46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö.