André Aciman – Kutsu minua nimelläsi

♥♥♥♥

Alkuteos Call Me By Your Name (2007)

Tammi 2019

Suom. Antero Tiittula

”Mutta tuon hetken hiljaisuudessa minä tuijotin takaisin, en uhmatakseni häntä tai näyttääkseni ettei minua enää ujostuttanut, vaan antautuakseni, kertoakseni hänelle, että tämä minä olen, tämä sinä olet, tätä minä haluan…”

Kävin viime vuoden puolella katsomassa kirjan Kutsu minua nimelläsi perusteella tehdyn elokuvan, joka oli heittämällä parhaimpia, mitä olin hetkeen nähnyt. En tiennyt tuolloin, että se oli tehty André Acimanin romaaniin perustuen kunnes bongasin sen uutusluetteloita selaillessani. Kirja ilmestyi nyt ensi kertaa suomeksi, muita Acimanin teoksia ei vielä ole suomennettu.

Eletään vuotta 1987. Elio on aina viettänyt kesät italialaisessa pikkukaupungissa perheensä huvilassa. Heidän perinteenään on ollut kutsua kesävieraakseen ja Elion isän assistentiksi yliopiston jatko-opiskelija. Tänä kesänä vieraaksi saapuu filosofianopiskelija Oliver, johon 17-vuotias Elio rakastuu palavasti. Kutsu minua nimelläsi kuvaa intohimoista ensirakkautta ja sen välttämättömänä seurauksena syntyvää riipivää sydänsurua. Samalla kuin kello tikittää kohti yhteisen ajan ja kesän loppua, Oliverin ja Elion tunteet syvenevät ja Italian auringon alla tapahtuneet kohtaamiset jättävät kumpaankin jäljen loppuelämäksi.

On hirveän vaikea erottaa sitä, kuinka paljon elokuvan näkeminen etukäteen vaikutti mielipiteeseeni kirjasta. Olin alkupuoliskon täysin huumaantunut, niin ihastunut olin palatessani kesäiseen Italiaan ja Elion ja Oliverin sielua sykähdyttävään rakkaustarinaan. Luonnollisesti, tapahtumapaikat ja henkilöt oli myös helppo visualisoida, mikä helpotti tarinaan palaamista. Rakastan tarinassa myös sitä, miten ongelmattomasti ja kauniisti homoseksuaalinen romanssi oli kuvattu, jättäen perinteisemmän kaapista ulostulo-tarinan sivuun. Tämä on ehdottomasti yksi kauneimpia lukemiani rakkaustarinoita, joka saa lukijan muistamaan omien ensirakkauksiensa pään pyörälle pistävän voiman.

Mikä ymmärrettävää, elokuvissa ei voida ilmaista samalla tavalla henkilöiden päänsisäistä maailmaa ja huomasin yllättäen pitäväni enemmän elokuvan Eliosta. Niin upeasti kuin Aciman kirjoittaakin, kirjassa minäkertojan ajatuksenjuoksu käännähti välillä jopa pakkomielteisyyden puolelle ja myös korkeakulttuuriset viittaukset etäännyttivät hieman (filosofiasta ja kirjallisuudesta enemmän ymmärtävät varmaan ajattelevat päinvastoin). Olisin myös halunnut kovasti tutustua lisää Oliveriin, joka jäi kirjassa enemmän sivuhenkilöksi. Tämä on siis yksi harvoista elokuvista, joka vetää hieman kirjaa pidemmän korren.

Nyt toivon vain, että edessä olisi piiitkä kesäloma ja mahdollisuus viettää se pyöräillen Elion ja Oliverin jalanjäljissä kauniin italialaisen pikkukylän katuja…

***

Lisää HLBTIQ-henkilöhahmoja sisältävää kirjallisuutta (+ bonuksena kaksi elokuva-arvostelua ) löydät täältä:

Selja Ahava – Ennen kuin mieheni katoaa

Elina Rouhiainen – Muistojenlukija

Marko Kantomaa – Ylpeydestä

Colette (2019) & The Favourite (2018)

***

Helmet-lukuhaasteessa kirja sopii kohtaan 33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan.

Kulttuuri Kirjat

Mia Kankimäki – Naiset joita ajattelen öisin

♥♥♥♥♥

Otava 2018

”Säännönmukaisesti asiat tuntuvat paljon vaikeammilta ja pelottavammilta etukäteen ajateltuina kuin sitten, kun toiminnan hetki on käsillä.” 

Mia Kankimäki viettää yönsä ajatellen yönaisia eli sellaisia naisia, jotka ovat aikanaan uskaltaneet uhmata vallitsevan yhteiskunnan normeja ja eläneet omannäköistään, useimmiten hurjia seikkailuja sisältänyttä elämää. Kirjaan valitut yönaiset jakaantuvat tutkimusmatkailijoihin ja taiteilijoihin, jonka ohella useampi heistä toimi kirjailijana.

Jos ihastuin Kankimäen esikoisteokseen Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, rakastuin päätä pahkaa yönaisten tarinoihin. Nämä naiset ovat olleet kerrassaan häkellyttävän rohkeita! Vain muutamia mainitakseni, Nelly Bly (1864-1922) matkusti ensimmäisenä naisena kaksi kertaa maailman ympäri yhden (!) käsilaukun sisältämin tavaroin ja Alexandra David-Néel (1868-1969) patikoi 55-vuotiaana tiibetiläiseksi kerjäläiseksi naamioituneena ja henkensä kaupalla ulkomaalaisilta kiellettyyn Lhasan kaupunkiin. Nämä yönaiset todella todistavat, että totuus on usein tarua ihmeellisempää…

Historia on tunnetusti miesten ja valloittajien kirjoittamaa ja naisten sekä heidän yleisimmän elinpiirinsä, perheen ja kodin, historia, on alkanut tulla päivänvaloon vasta joitakin vuosikymmeniä sitten. Kirjailija on tehnyt hurjan työn matkustaessaan yönaisten tarinoiden perässä ympäri maailmaa ja kahlaten läpi satoja lähteitä ja yönaisten tekemää taidetta.

Naiset joita ajattelen öisin on, samoin kuin Kankimäen esikoisteoskin, oivallinen sekoitus tietokirjaa ja päiväkirjaa. Lisäksi kirjassa on suomennettuna yönaisten kirjoittamia kirjeitä ja Kankimäen omia, usein humoristisia kirjoituksia jo edesmenneille esikuvilleen (ainoa edelleen elossa oleva yönainen on japanilainen taiteilija Yayoi Kusama). Vaikka kirjan rakenne on moninainen, vaihtuvuus tuo enemmän eloa lukukokemukseen, kuin saisi sen tuntumaan hajanaiselta. Arvostan myös hirvittävästi sitä, miten kirjailija laittaa oman itsensä likoon ja kertoo matkalla kokemistaan peloista sekä henkilökohtaisia mietteitään elämästään neljäkymppisenä lapsettomana naisena. Omaan elämäänsä peilaten, kirjailija tuo esiin sen, miten länsimäisissa moderneissa yhteiskunnissakaan elävät naiset eivät ole vapaita heihin kohdistuvista odotuksista.

Viimeisen sivun jälkeen tunsin oloni sekä inspiroituneeksi, että kiitolliseksi, niin upeaa oli päästä tutustumaan näihin pitkään vaiettuihin tarinoihin. Toivonkin syvästi, että yönaisten tarinat leviävät erikielisinä käännöksinä ympäri maailmaa.

Odotan innolla sitä, mitä Kankimäki keksii kirjoittaa seuraavaksi. Vaikka historiallisten naisten tarinoita olen rakastanutkin, niiden peilaaminen päiväkirjamaisesti omaan elämään on ehkäpä jo genrenä käytetty kahdessa ensimmäisessä kirjassa.

Kulttuuri Kirjat