♥

Johnny Kniga 2017

Ylpeydestä on Marko Kantomaan esikoisromaani. Kirjan päähenkilönä on 16-vuotias Joonas, joka harrastaa kilpatasolla keskimatkan juoksemista. Juoksuharrastukseen tulee uusia sävyjä Joonaksen huomatessa katseensa kiinnittyvän yhä uudelleen samalle valmentajalle siirtyneeseen urheilijaan, Alexiin. Joonas yrittää varjella esiinpyrkivää salaisuuttaan mutta vähitellen, sen voima alkaa vaikuttaa myös juoksemiseen. Joonas tutustuu koulussa tyttöön, joka päinvastoin kuin hän, uskaltaa kertoa maailmalle kuka on. Mutta uskaltaako Joonas ja mitä siitä seuraisi?

Lainasin kirjan oikeastaan vain siksi, että se oli ainoita vapaana olevia kirjaston äänikirjoja, kun edellinen, Eleanorille kuuluu ihan hyvää, loppui. Pelkäsin vähän kirjan juoksuteemaa, koska en ole mitenkään erityisemmin juoksemisen tai kilpaurheilun ystävä. Itse juoksuun keskittyminen ei loppujen lopuksi ollutkaan kirjan pahin ongelma, vaan täysin lapasesta lähtenyt kuvaileva kieli, jonka vuoksi kuuntelu oli lopulta hyvin puuduttava kokemus.

Kantomaa kirjoittaa ylitsepursuavan kuvailevaa kieltä, joka olisi voinut toimia paremmin luettuna niin, että lauseiden ääreen olisi voinut välillä pysähtyä, samoin kuin runojen. Ylpeydestä oli niin täynnä kiemuraisia lauseita, että olisi voinut kuvitella kirjailijan pelanneen jonkinlaista adjektiivipeliä, jossa jokaisesta käytetystä adjektiivistä saisi pisteen.

”Valmentaja harmaassa kauhtuneessa lippalakissaan, levolliset kasvot, levollisemmat kuin muiden. Nyt silmien hymy, toispuolinen oraalinen hymy, huulet vastakkain ja hymykuopat, poskien pehmeät syvennykset.”

Kun tämäntyyppinen kerronta jatkui kolmatta tuntia, aloin tuhahdella ääneen ja vakavasti kirjan palauttamista aloin harkita siinä vaiheessa, kun urheiluhallin sisustus kuvailtiin muovikukista alkaen… Kielen runsaus ei myöskään tuntunut sopivan yhteen kirjan teeman, teini-ikäisen pojan ensirakastumisen ja urheiluharrastuksen, kanssa.

En pitänyt myöskään yhtään kirjan pronominivalinnoista, päähenkilö Joonakseen viitattiin pelkästään hän-pronominilla, niin, että jouduin tätä arvostelua varten tarkistamaan hänen nimensä. Lisäksi joihinkin sivuhenkilöihin, esimerkiksi Joonaksen ystävään, viitattiin ihmeellisellä nimellä ”lommoposkinen”. Tarinassa oli myös kummallisia sivujuonteita, esimerkiksi kerrottaessa muutamalla lauseella Joonaksen äidin traumaattisesta historiasta syventymättä tähän sivuhenkilöön enää ollenkaan sen jälkeen. Myös nuorten välinen dialogi oli ajoittain epäuskottavaa (sen verran kun kirjassa nyt ylipäätään kommunikoitiin kaiken sen tunteiden, ajatutusten ja urheiluhallien kuvailun ohella).

Ainoana positiivisena asiana kirjassa oli aihevalinta, homoseksuaalisuudesta ja urheilusta ei ole juuri kirjoitettu suomeksi kirjoja. Ja tietenkin, tämä oli vain minun kokemukseni kirjasta, esimerkiksi Goodreadsista löytyy paljon positiivisempia arvioita.

***

Helmet-lukuhaasteessa kirja sopii kohtaan 4.Kirjailijan ainoa teos.