Piia Leino – Yliaika

♥♥♥

S&S 2020

”Kenties jokaisen elämässä tuli vääjäämättä vastaan piste, jossa menneiden valintojen seuraukset oli vain kannettava eikä takaisin kääntymisen mahdollisuutta enää ollut.”

Piia Leinon ensimmäinen teos Taivas on mennyt itseltäni ihan ohi, Yliaikaan törmäsin etsiessäni tulevaisuuteen liittyvää kirjaa Helmet-lukuhaasteeseen. Kuten esikoisteos, myös Yliaika on tulevaisuuden Suomeen sijoittuva dystopia, joka herätti kiinnostukseni karmealla alkuasetelmallaan. Kirjoitin tosin Risto Isomäen tietokirjan Miten Suomi pysäyttää ilmastonmuutoksen arvostelussa vältteleväni ahdistavia dystopioita, mutta nyt oli aika tarttua pitkästä aikaa tähänkin genreen.

Eletään vuotta 2052. Entisen kansanedustajan Annastiina Uusituvan poliitikonuran yksi isoimpia tekoja on ollut saattaa alulle lakiprosessi, jonka lopputuloksena 75-vuotiaat Suomen kansalaiset joutuvat kohtaamaan exituksensa eli siis eutanasian.  Jos tähän ikään päässeet henkilöt eivät suostu vapaaehtoiseen kuolemaan, lain mukaan heiltä viedään sekä omaisuus, että Suomen kansalaisuus ja siten myös kaikki oikeudet ja palvelut.

Nyt, kaikkien yltäkylläisten ja vallantäyteisten vuosien jälkeen on Annastiinan oma vuoro – hänen exituksensa on määrä olla seuraavana päivänä. Annastiina on suunnitellut kuolemastaan laajamittaisen mediatapahtuman, sänkyyn on ostettu uudet silkkilakanat, asunto on siivottu ja pöydillä pursuavat kauniit kukka-asetelmat.  Yksi asia on kuitenkin järjestämättä, hän ei nimittäin millään keksi sopivia, vavahduttavia viimeisiä sanoja. Yhtäkkiä Annastiina joutuu paniikkiin ja tajuaa, ettei hän olekaan valmis jättämään kaikkea taakseen. Mutta mitä vaihtoehtoja jää ihmiselle, jolta on viety kaikki?

En tiennyt yhtään mitä odottaa, koska kirjailija oli tosiaan itselleni täysin tuntematon, enkä muista lukeneeni aiemmin vastaavanlaista dystopiakuvausta. Siten Yliaika olikin todella positiivinen yllätys ja paljon pituuttaan painavampi kirja.

Tulevaisuudesta kirjoittaminen on haastava tehtävä, koska riskinä on liian epäuskottava yhteiskuntakuvaus, joka ei resonoisi riittävästi nykyhetkessä. Leino kirjoittaa kuitenkin tulevaisuuden Suomesta (ja maailmasta) taitavasti, tuoden tarinaan sivuhuomautuksina lukuisia ympäristöön, tavaroihin ja teknologiaan liittyviä elementtejä, joista monen voisi hyvinkin ajatella olevan osa elämäämme kolmenkymmenen vuoden kuluttua. 2050-luvun Suomessa on muun muassa automaattiohjauksella kulkevia autoja ja keinolihaa, Eurooppaan taas on perustettu jättimäisiä leirejä Afrikasta tulleille ilmastopakolaisille.

Ajatus siitä, että veisimme iäkkäiltä ihmisiltä kansalaisoikeudet ja jopa elämän tuntuu luonnollisesti epäoikeudenmukaiselta ja kamalalta; minkälaiset hirviöt voisivat luoda senkaltaisen järjestelmän? Tätä kauhistellessaan lukija huomaa kuitenkin, että meillä on ympärillämme koko ajan ihmisiä, joilla ei ole samoja oikeuksia tai mahdollisuuksia kuin toisilla. Meillä on jo Suomessa paperittomia, samoin ihmisiä ilman koteja. Maailmanlaajuisesti ajatellen tällaisia ihmisiä on valtava määrä, myös hyvin varakkaissa länsimaisissa valtioissa.

Lukiessa muistuu tieto myös vanhuspalvelujen tolasta, olemme saaneet lukea jo vuosikausia joidenkin hoivakotien kurjista oloista. Puheessa huoltosuhteesta taas tunnutaan näkevät iäkkäät ihmiset lähes pelkkänä kulueränä. Onko tämänkaltainen dystopia siis sittenkään niin kaukaa haettu? Kirjan punaisena lankana kulkee tärkeä ajatus siitä, että teemme jatkuvasti tekoja ja valintoja, joilla on vuosikymmeniä kestäviä seurauksia. Jotkut niistä ovat hyviä ja onnistuneita, toiset saattavat johtaa katastrofiin.

Ylipäätään Yliaika oli ajatuksia herättävä pienisuuri romaani. Kirjan loppu kääntyi kuitenkin omaan makuuni vähän liikaa farssin puolelle, päähenkilön kasvutarina oli myös turhan yksioikoista.

Lukuiloa viikkoon!

kulttuuri kirjat
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *