Robin Hobb – Salamurhaajan oppipoika (Näkijän taru #1)
♥♥♥♥
Alkuteos Assassin’s Aprentice (1995)
Otava 1996
Suom. Sauli Santikko
Salamurhaajan oppipoika on Robin Hobb-aliaksella kirjoittavan Margaret Ogdenin esikoisteos, joka julkaistiin alunperin vuonna 1995. Nyt siitä on ilmestynyt suomeksi uusi painos, joka on ulkokuoreltaan paljon houkuttelevamman näköinen, varsinkin fantasiaa kavahtaville. Teos aloittaa Näkijän taru-nimisen trilogian, jonka päähenkilönä toimii Fitz-niminen nuori poika.
Kirja ja samoin Fitzin muistikuvat elämästään alkavat siitä hetkestä, kun hän astuu Kuuden herttuakunnan kaupungin Peuralinnan suurista puuporteista sisään. Fitz saa tietää olevansa kuningas Ovelan pojan äpärälapsi mutta tämä ei takaa hänelle pehmeää petiä tai juuri muutakaan ylellisyyttä vaan hänen kasvatuksensa sysätään tallimestari Burrichin vastuulle. Mutta kuka hänet on portille jättänyt ja missä hänen äitinsä on? Sitä ei vielä ensimmäinen teos kerro.
Kasvaessaan Fitz kuulee palasia sieltä ja täältä liittyen Kuuden herttuakunnan hankalaan tilanteeseen, punalaivat ryöstelevät rannikon kyliä ja käyttävät myös entistä kyseenalaisempia keinoja saadakseen kuninkaan polvilleen. Kasvaessaan Fitz joutuu poliittiseksi pelinappulaksi ja kuningas päättää kouluttaa hänestä maan parhaan salamurhaajan. Päähenkilömme löytää myös itsestään yllättäviä kykyjä, hän huomaa nimittäin pystyvänsä kurkottamaan eläinten mieleen ja kommunikoimaan näiden kanssa muiden huomaamatta. Linnassa opetetaan myös toisenlaista magiaa, Taitoa, joka on ihmisten välinen versio pelätystä eläinten kanssa kommunikoinnista, Vaistosta.
Hyvä fantasia on yliluonnollisista elementeistään huolimatta aina uskottavaa ja sitä Salamurhaajan oppipoika todella oli. Pidin kovasti Hobbin kirjoittamasta maailmasta, herttuakuntien väliset juonittelut, erilaiset kulttuurit ja magiaan liittyvät elementit oli kuvattu upeasti.Vanhan Fitzin käyttäminen eräänlaisena tarinankertojana lukujen alussa toi mukavasti lisätietoa herttuakuntien ja Peuralinnan historiaan liittyen. Kieli on runsasta ja värikästä ja myös suomentaja Sauli Santikko on tehnyt hienoa työtä.
Olen viime aikoina lukenut (katso Muistojenlukijan ja Sabrielin arvostelut linkeistä) lähinnä nuorille suunnattua fantasiaa, joka eroaa perusfantasiasta ehkä eniten väkivallan vähäisyydellä. Luonnollisesti YA-fantasian (tulee siis lyhenteestä Young Adult) päähenkilöt ovat myös useimmiten nuoria ja juonet sisältävät ei-niin-kovin-rietasta romantiikkaa. Salamurhaajan oppipoika ei todella ole kaikkein nuorimpien tavaraa, Fitzin ensimmäiset vuodet ovat nimittäin täynnä yksinäisyyttä, epäoikeudenmukaisuutta ja jopa julmuutta. Fitziä vihataan Peuralinnassa syvästi hänen äpäryytensä vuoksi ja hänet yritetään myös tappaa muutamaan otteeseen. Eläinrakkaana ihmisenä kärsin suuresti Fitzin saappaissa erityisesti, kun häntä rangaistiin Vaiston käyttämisestä.
Kerrassaan siis mainio lukukokemus mutta julmuuksien jälkeen pitää antaa mielen hetki levätä ennen sarjan seuraavan osan, Kuninkaan salamurhaajaan, lainaamista.
***
Helmet-lukuhaasteessa kirja sopii kohtaan 39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja.