Sisko Savonlahti – Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

♥♥♥♥

Gummerus 2019

”En muista enää kultapalmun hoito-ohjeita mutta aion googlata ne, koska haluan saada huonekasvini pysymään hengissä. Toivon saavani onnistumisen elämyksiä kasvien hoidosta, minkä seurauksena voisin innostua yrittämään muitakin asioita elämässäni. Saisin aikaan positiivisuuden kierteen, josta terapeuttini niin usein puhuu.”

Olen huomaamattani lukenut viime kuukausina kirjoja,joiden keskiössä ovat olleet keskiluokkaiset, elämänkriiseissä pyristelevät kolmekymppiset: ensin luin somekuplassa elävästä Torista, sitten sukulaisten ja ystävien painostuksen alla olevasta japanilaisesta Keikosta ja nyt pääsi luvun alle Sisko Savonlahden esikoisteos.

Kolmekymppinen helsinkiläisnainen tarvitsee vain kaksi asiaa tullakseen vihdoin onnelliseksi: työpaikan ja unelmien poikaystävän. Freelance-journalistin työhön liittyvät unelmat ovat tosin kariutuneet samaan aikaan kun sekä lehdistä että muista haetuista työpaikoista vastataan jatkuvasti ”kiitos, mutta et tullut tällä kertaa valituksi”. Poikaystäväkin oli, mutta se muuttui entiseksi ja nyt päivät toisensa jälkeen kuluvat sipsejä syödessä ja parvekkeella makoillessa. Mutta kenties ensi kesänä kaikki muuttuu paremmaksi?

Voi miten tämä upposi! Vaikken eläkään täysin samanlaisessa tilanteessa kuin kirjan päähenkilö, tunnistan hyvin tarinan läpileikkaavan teeman, yksilöllistyneen yhteiskunnan tarjoaman vapauden ja valintojen aiheuttaman tuskan. Kirja kuvaa loistavasti ja tragikoomisesti sitä prokrastinnoin tietä, joka on helppo valita juuri silloin, kun pitäisi itsenäisesti ja aktiivisesti toimia johonkin suuntaan. Päähenkilöllä on jos jonkinlaisia asioita ratkaistavana (kuten meillä kaikilla) mutta hän valitsee toistuvasti mieluummin sipsien syönnin tai entisestä/tulevasta poikaystävästään haaveilun, kuin aktiivisen toimijan roolin ottamisen elämässään.

Ennen kaikkea tämä iski syvälle omaan huumorintajuuni, mikä on huvittavaa siksi, että olen ainakin kolmen lähiaikoina lukemani kirjan kohdalla ihmetellyt niiden luokittelua hauskoiksi. Päähenkilön lakoniset huomiot arjesta ja elämästä olivat niin loistavia, että luin niitä kotona myös puolisolleni ääneen. Yksi lempiasiasioistani olivat kirjan lukujen nimet, kuten Hain take away-ruokaa enkä ole siitä pahoillani ja Lähdin melkein Ikeaan.

Ajoittaisesta tunnistettavuudestaan huolimatta päähenkilö (jonka nimeä ei muuten kerrota) herätti myös raivontuneita. Vaikka siis toisaalta ymmärsin osan hänen käyttäytymismalleistaan, koin myös hyvin voimakasta ravistelun tarvetta, jotta hän vihdoin lakkaisi tuijottelemasta omaa napaansa, kampeaisi itsensä ylös parvekkeelta ja ottaisi itseään niskasta kiinni.

Pientä kritiikkiä antaisin siitä, ettei sosiaaliturvaan ja -palveluihin liittyvää taustatyötä oltu tehty riittävän tarkasti. En löytänyt selitystä sille, miten työtön työnhakija saa nostettua opintolainaa tai miksi psykoterapian jatkoa haetaan kuntoutustukihakemuksella (joka on siis määräaikainen eläke)? Nämä eivät varmaan häiritse niitä, joita sosiaaliturvan kiemurat eivät kiehdo, mutta toivoisin, että tämänkaltainen työ tehtäisiin juonen uskottavuuden vuoksi kunnolla.

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on ollut arvioiden perusteella kirja, joka on jakanut ihmisiä suuresti. Tuntumani on, että lukijan tulee löytää jonkinlainen samastumispinta ja omata suht kuivakka huumorintaju, muuten päähenkilön hukuttautuminen sipseihin ja lööbailuun herättää vain negatiivisia tunteita. Kirjassa kuljetaan myös paljon Helsingin eri kolkissa, erityisesti Kallion ja Hakaniemen suunnilla, joka tuo lisäarvoa vain kaupunkia tunteville.

Alkoi muuten ihan hirvittävästi tehdä mieli sipsejä!