Tervetuloa kirjablogiini!

Hei, lämpimästi tervetuloa kirjablogiini! Olen kirjoitellut Bloggerin puolella lokakuusta 2018  ja päätin muuttaa blogini tänne Lilyyn. Kaikki aiemmat postaukset löydät täältä.

Sain idean perustaa blogini siksi, että rakastan lukemisen lisäksi kirjoista puhumista ja niiden arvioimista. Olen lukenut ihan pienestä pitäen suhteellisen paljon ja kirjasto oli lapsuuden lempipaikkojani. Opiskeluaikoina lukutahtini hieman hiipui mutta työelämään siirryttyäni elvytin lukuharrastukseni uudelleen. Varmaankin suhteessa moneen muuhun kirjabloggariin luen aika maltillisia määriä, mutta pyrin kasvattamaan lukumääriäni kirjahaasteilla. Tänä vuonna tavoitteenani on lukea 60 kirjaa ja osallistun myös Helmet-lukuhaasteeseen. Julkaisen silloin tällöin myös leffa-arvosteluja.

Lempiasioitani maailmassa ovat kahvi ja kirjat, joista blogin nimikin on saanut inspiraationsa. Luen kaikenlaista kirjallisuutta, lempparigenrejäni ovat fiktiivisten romaanien lisäksi mm. fantasia, dekkarit ja historiallinen fiktio.

Terveisin,

Katri

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *