A Way Out – äijät pakoretkellä

Onko oikein auttaa tuomittuja rikollisia?

A Way Out on puhtaasti kaksin pelattavaksi suunniteltu seikkailupeli. Peliä voi pelata joko jaetulla näytöllä tai verkon yli, meillä käytössä oli jaetun ruudun taktiikka pleikkarilla. Peli vaikutti etukäteen ihan hyvältä: oikea kaksinpeli isolta studiolta ja luvassa oli jonkinlainen juoni. Valitettavasti odotukset eivät täysin täyttyneet.

Pääosassa pelissä ovat Vincent ja Leo, jotka löytävät toisensa vankilasta, ja hoksattuaan yhteisen vihollisen, päättävät paeta ja kostaa. Pakenemista varten pitää keräillä tavaroita, väistellä vartijoita ja välillä hieman jututtaa toisia vankeja. Myöhemmin pelissä päästään myös ajamaan ja ammuskelemaan.

Juonesta tai keskusteluista ei valitettavasti tarvitse paljon välittää. Tehtävät ovat sen verran yksinkertaisia ja putkimaisia, että ihan vaan klikailemalla pääsee oikeaan tulokseen. Mukavaa on, että  tehtäviin tarvitaan oikeasti kahta pelaajaa ja kumpikin pääsee keskittymään hieman omaan tekemiseensä, eli kumpikaan ei ole pelkkä side kick. Tehtävien vaikeustaso ei vaan ole kummoinen eikä ratkaisuja ole vaikea löytää. Alun rauhalliseen tunnelmaan olisi sopinut isompikin pelialue, jolta ratkaisuja etsiä.

Myöhemmin pelissä mennään enemmän rymisteluvaiheelle hämmentävästi samaan aikaan, kun hahmoja yritetään syventää esittelemällä perheitä ja lapsia. Yritystä pelin tekijöillä on selvästi ollut, mutta käsikirjoitus ei ole ihan kovinta tasoa. Paljon voisi antaa pelille anteeksi, jos itse tarina olisi kovaa tekoa. Susannaa ahdisti koko pelin ajan myös pahiksena pelaaminen. Miksi ihmeessä haluaisin saada kaksi tuomittua rikollista ulos vankilasta, vaikka heillä vaimot ja lapset onkin? Miesten välinen ystävyys ei saanut Susannan empatioita.

Loppupuolella peli tosiaan vaihtaa moodia rymistelyksi ja mukana on pari vähän teknisesti hankalampaa takaa-ajoa ja hieman ammuskelua. Loppu kärsi uskottavuuden puutteesta ja toimimattomat kontrollit turhauttivat.

Ehkäpä pettymykseen vaikutti se, että kaikki oli ulkoisesti ihan ok: Peli näytti ihan hyvältä, vankilasta pakeneminen on ihan hyvä premissi ja idea kaksinpeliksi suunnitellusta pelistä kuulostaa oivalliselta ajanvietteeltä yhteisiin iltoihin. Valitettavasti nyt se ei sitä kuitenkaan ollut.

Tero 2/5

Susanna 2/5

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *