Crypt of the NecroDancer – Dance like nobody is watching!
Pysy rytmissä tai kuole!
Crypt of the NecroDancer on aivan riemastuttava. Necrodancer on yksin tai kaksinpelattava ”roguelike seikkailupeli”, mikä ei kyllä sano minulle yhtään mitään (roguelike on niinku Rogue-peli, mutta nykyään sillä tarkoitetaan pääosin pelejä, joissa peli alkaa alusta aina kuoleman koittaessa -Tero huom.). Peli on siis melkein ylhäältä päin kuvattu luolastoseikkailu, jossa yksinkertaisesti liikutaan ylös, alas tai sivulle ja tapetaan vihollisia kenttä kerrallaan. Riemastuttavaa siitä tekee se, että tämä on tehtävä rytmissä!
Luolaston tutkiminen on tuttua puuhaa jo Adomin ja Nethackin ajoilta, siinä ei siis mitään uutta. Juoni lähtee jotakuinkin siitä, että nuori nainen lähtee selvittämään jotain isänsä jättämää salaisuutta luolastoon, joka on tietysti vaarallinen paikka. Necrodancer flirttailee näkyvillä pikseleillään parin vuosikymmenen takaisen estetiikan kanssa. Pelin tekee omaperäiseksi pelaajan ja vihollisten liikkumistapa. Pelin musiikki ja alareunan sykkivä sydän kertovat mikä on tahti. Viholliset liikkuvat rytmin tahtiin tietyllä shakkilautalogiikalla ja pelaaja voi liikkua itsekin vain rytmissä.
Jos pelaaja liikkuu jokaisella tahdilla, kasvaa myös palkkio, eli kertoimet paranevat. Kolikoilla ja timanteilla pääsee ostamaan uusia varusteita,jotka sitten ilmestyvät kenttään löydettäviksi. Pelin idea on hauskan simppeli. Tanssivat luurankopahikset naurattivat, mutta nauru vaihtui keskittymiseen, sillä peli ei kuitenkaan ole ihan helppo. Alussa meni yllättävän kauan saada kerättyä timanteilla parempia varusteita, jotta peli alkoi sujua reippaammin. Kuollessa varusteet siis nollautuvat ja peli alkaa alusta. Kaksin pelatessa toisen kuollessa on vielä hieman armoa, sillä jos luolastossa pääsee syvemmälle tasolle, kaveri herää henkiin. Pieni tasoero ei siis pelatessa haittaa.
Simppelistä ideasta huolimatta peliin tulee vaihtelua, jos vaihtaa hahmoa. Tarjolla on useammanlaisia henkilöitä, joiden myötä myös pelimoodi muuttuu. Rytmistä pääsee irti tai voi muuttua lepakoksi, mutta kaikilla taidoilla on myös tietysti huono puolensa. Totuuden nimissä perushahmo on ehkä mukavin pelikokemus, mutta peli saa hieman pelikertoja kun kokeilee erilaisia vaihtoehtoja. Peli alkaa siis kieltämättä toistaa itseään, kun juoni on niin pienessä roolissa, ettei se jaksa niin erityisesti motivoida eteenpäin.
Pelin parhaat musiikit ovat ihan alussa, mutta ei jatkossakaan ole moittimista. Ehkä erilaisista tahdeista olisi vielä enemmänkin saatavissa irti, nyt mentiin melkolailla samalla tasatahdilla pelin läpi pomotappeluita lukuunottamatta. Monimutkaisempi tahditus tosin voisi olla hankala nostalgiakömpelön ohjauksen kanssa.
Crypt of the Necrodanceria on kyllä helppo suositella. Nopea oppia, hyvä biitti ja mukava tunnelma yhdistettynä onnistuneeseen vaikeustasoon. Tanssipelien aatelia!
Arvio:
+ Hauska pelimekaniikka
+ Toimii hyvin kaksinpelinä
+ Tuo hyvää lisää vanhaan luolapeligenreen
– Pelimekaniikalla leikittelyn olisi voinut viedä pidemmälle
– Ei kestä kovin montaa pelikertaa, lisäominaisuudet kuten muut hahmot hieman päälleliimattuja
Susanna 4,5/5
Tero 4/5