Kuppipää ja mukimies eivät ole pari viinaan menevää kaverusta vaan pelin sankarit

Kävipä kerran niin, että Cuphead teki veljensä Mugmanin kanssa vähän tyhmästi, ja meni häviämään Paholaisen kasinolla. Velkojen kuittaamiseksi Paholainen lähettää kaksikon keräämään sieluja muilta yhtä epäonnisilta. Yllättävää kyllä, se ei onnistukaan kovin helposti. Itse asiassa se on erittäin, erittäin vaikeaa.

Cuphead tuo tyylillään mieleen alkuaikojen Mikki Hiiren, merimiestatuoinnit ja karnevaalit. Värikäs ja sarjakuvamainen saaristo toimii taustana, jossa hahmot siirtyvät pomotaistelusta toiseen pysähtyen välillä keräämään kolikoita välipeleistä ja ostamaan parempia aseita ja ominaisuuksia. Peli lasketaan kai tasohyppelyksi (Tero huom. tarkempi genrenimi olisi varmaankin run & gun), mutta oleellisinta tosiaan on ottaa aina erä erilaista isompaa vastustajaa vastaan. Taistelut käydään sivulta päin joko hyppien ja ampuen tai lentäen ja ampuen.

Pelin yksi kymmenistä pomoista

Peliä voisi pelata yksin, mutta kaksinpeli on aivan yhtä hyvä vaihtoehto, JOS uskaltaa ottaa riskin siitä, että huonompaa pelaajaa tarvitsee olla pelastamassa jatkuvasti. Parisuhdetestin tästä pelistä tekee vaikeustaso. Tämä ei ole helppo peli, vaikka kentistä voi valita simppelin tai vaikean tason, ja kuolemiselta ei todella voi välttyä. Onneksi kenttä ei ole hävitty jos toinen kuolee, sillä jos niin olisi, emme olisi tätä blogia enää kirjoittamassa. Teknisesti pelissä ei ole mitään hankalaa, voit oikeastaan vain painaa ampumisnappia pohjassa, hyppiä ja silloin tällöin ampua erikoisammuksen, mutta yksinkertaisuus on tässä kaunista.

Löydä kaaoksen keskeltä kaksi lentokonetta

Pahispomot ottavat rajattoman tuntuisesti runtua, vaihtavat toimintatapaansa, vaihtelevat paikkaa ja toimivat juuri sen verran satunnaisesti, että täysi opettelu ulkoakaan ei auta. Välillä ruudulla lentää niin monenlaista palasta ja ammusta, että silmissä vilisee. Hankaluus on yhtä aikaa mahtavaa ja kamalaa, ja tuo kyllä vahvasti lapsuuden pelikokemukset mieleen. Lisäelämää ei kesken kentän saa, eli ainut mikä auttaa on toisto ja oman taitotason kasvu. Emme ole siis itsekään vielä päässeet peliä läpi asti.

Kartalla voi liikkua ja valita seuraavan haasteen, tai käydä shoppailemassa lisätarvikkeita

Mielestäni tämä peli on melkein täysi kymppi. Minusta on ihanaa toistaa ja toistaa kunnes pomo vihdoin heittää henkensä. Visuaalisesti peli on kaunis ja toimiva, hyväntuulinenkin. Hahmot ja pienet väliepisoditkin ovat hyvin kohdallaan. Toki vaikeus ja pomotaisteluille perustuva eteneminen luovat väistämättä toistoa ja ehkäpä jonkin lisätwistin olisi vielä kaivannut lähinnä pelimekaniikkaan. Kaiken kaikkiaan tämä on melkein täysi kymppi.

Arvio:

+Tarpeeksi vaikea!

+Oikeasti kiva pelata yhdessä.

+Visuaalisesti ja teknisesti toimiva

-Melkein liian vaikea, lisäelämiä kaivattiin

-Loppua päin toiston määrä on kyllä suuri

Susanna 5/5

Tero 4½/5

Katso ajankohtaiset julkaisualustat Wikipediasta.

Onko oikein auttaa tuomittuja rikollisia?

A Way Out on puhtaasti kaksin pelattavaksi suunniteltu seikkailupeli. Peliä voi pelata joko jaetulla näytöllä tai verkon yli, meillä käytössä oli jaetun ruudun taktiikka pleikkarilla. Peli vaikutti etukäteen ihan hyvältä: oikea kaksinpeli isolta studiolta ja luvassa oli jonkinlainen juoni. Valitettavasti odotukset eivät täysin täyttyneet.

Pääosassa pelissä ovat Vincent ja Leo, jotka löytävät toisensa vankilasta, ja hoksattuaan yhteisen vihollisen, päättävät paeta ja kostaa. Pakenemista varten pitää keräillä tavaroita, väistellä vartijoita ja välillä hieman jututtaa toisia vankeja. Myöhemmin pelissä päästään myös ajamaan ja ammuskelemaan.

Juonesta tai keskusteluista ei valitettavasti tarvitse paljon välittää. Tehtävät ovat sen verran yksinkertaisia ja putkimaisia, että ihan vaan klikailemalla pääsee oikeaan tulokseen. Mukavaa on, että  tehtäviin tarvitaan oikeasti kahta pelaajaa ja kumpikin pääsee keskittymään hieman omaan tekemiseensä, eli kumpikaan ei ole pelkkä side kick. Tehtävien vaikeustaso ei vaan ole kummoinen eikä ratkaisuja ole vaikea löytää. Alun rauhalliseen tunnelmaan olisi sopinut isompikin pelialue, jolta ratkaisuja etsiä.

Myöhemmin pelissä mennään enemmän rymisteluvaiheelle hämmentävästi samaan aikaan, kun hahmoja yritetään syventää esittelemällä perheitä ja lapsia. Yritystä pelin tekijöillä on selvästi ollut, mutta käsikirjoitus ei ole ihan kovinta tasoa. Paljon voisi antaa pelille anteeksi, jos itse tarina olisi kovaa tekoa. Susannaa ahdisti koko pelin ajan myös pahiksena pelaaminen. Miksi ihmeessä haluaisin saada kaksi tuomittua rikollista ulos vankilasta, vaikka heillä vaimot ja lapset onkin? Miesten välinen ystävyys ei saanut Susannan empatioita.

Loppupuolella peli tosiaan vaihtaa moodia rymistelyksi ja mukana on pari vähän teknisesti hankalampaa takaa-ajoa ja hieman ammuskelua. Loppu kärsi uskottavuuden puutteesta ja toimimattomat kontrollit turhauttivat.

Ehkäpä pettymykseen vaikutti se, että kaikki oli ulkoisesti ihan ok: Peli näytti ihan hyvältä, vankilasta pakeneminen on ihan hyvä premissi ja idea kaksinpeliksi suunnitellusta pelistä kuulostaa oivalliselta ajanvietteeltä yhteisiin iltoihin. Valitettavasti nyt se ei sitä kuitenkaan ollut.

Tero 2/5

Susanna 2/5