Näin hauskaa on naruttaminen!

Olipa kerran sininen lankatyyppi ja punainen lankatyyppi. Jostain syystä he olivat toisissaan kiinni ja siitähän se sekoilu sitten alkoi. Unravel on ruotsalaista tuotantoa oleva tasohyppelypulmapeli, jossa ekan osan tapaan lankaillaan menemään pitkin monenlaisia esteitä. Tokan osan uusi innovaatio on, että pelissä on kaksi tyyppiä, joita voi ohjata yksin itsekseen tai sitten kivasti kaksinpelaten.

Peli on mekaniikaltaan simppeli, mutta kuitenkin riittävän haastava. Lankaa pitkin voi kiivetä, sen voi heittää kiinni tiettyini pisteisiin ja siitä voi tehdä myös siltoja/trampoliinin. Näitä varioiden saadaan varsin monipuolinen kokonaisuus eikä homma tunnu toistavan itseään kestonsa aikana. Peli tosin kesti vain n. 5-6 tuntia (minkä vahvistaa myös Howlongtobeat-sivusto), mutta tämä ei mielestäni ole heikkous vaan tekijät ovat tiedostaneet hyvin pelin syvyyden. Perfektionisteille on sitten lisäkerättävää, jos sellaiseen on taipumusta. Joku tarinakin tässä oli, mutta se jäi meille ainakin hieman paitsioon.

Kaksinpelinä mekaniikat on hyvin mietitty. Eteneminen vaatii jatkuvaa yhteistyötä, mutta yleensä asiat voi ratkoa niin, että esimerkiksi taitavampi pelaaja menee edeltä ja sitten toinen kiipeää narua pitkin perässä. Pitkiä jumituskohtia meille ei tullut eteen, mutta välissä oli kuitenkin sen verran haastavia kohtia, että piti yrittää puolisen tusinaa kertaa uudelleen. Kokonaisuutena peli on varsin hyvää viihdettä, mutta ei ehkä maailman pitkäikäisin. Mutta eipä kaikkien pelien tarvitsekaan olla.

Arvio:
+ Toimiva ja simppeli pelimekaniikka

+ Pakottaa yhteistyöhön

+ Visuaalisesti mukavan pohjoismainen

– Ei kauhean pitkä-ikäinen saati äärettömän syvällinen

Susanna 3/5

Tero 3½/5

Pysy rytmissä tai kuole!

Crypt of the NecroDancer on aivan riemastuttava. Necrodancer on yksin tai kaksinpelattava ”roguelike seikkailupeli”, mikä ei kyllä sano minulle yhtään mitään (roguelike on niinku Rogue-peli, mutta nykyään sillä tarkoitetaan pääosin pelejä, joissa peli alkaa alusta aina kuoleman koittaessa -Tero huom.). Peli on siis melkein ylhäältä päin kuvattu luolastoseikkailu, jossa yksinkertaisesti liikutaan ylös, alas tai sivulle ja tapetaan vihollisia kenttä kerrallaan. Riemastuttavaa siitä tekee se, että tämä on tehtävä rytmissä!

Luolaston tutkiminen on tuttua puuhaa jo Adomin ja Nethackin ajoilta, siinä ei siis mitään uutta. Juoni lähtee jotakuinkin siitä, että nuori nainen lähtee selvittämään jotain isänsä jättämää salaisuutta luolastoon, joka on tietysti vaarallinen paikka. Necrodancer flirttailee näkyvillä pikseleillään parin vuosikymmenen takaisen estetiikan kanssa. Pelin tekee omaperäiseksi pelaajan ja vihollisten liikkumistapa. Pelin musiikki ja alareunan sykkivä sydän kertovat mikä on tahti. Viholliset liikkuvat rytmin tahtiin tietyllä shakkilautalogiikalla ja pelaaja voi liikkua itsekin vain rytmissä.

Jos pelaaja liikkuu jokaisella tahdilla, kasvaa myös palkkio, eli kertoimet paranevat. Kolikoilla ja timanteilla pääsee ostamaan uusia varusteita,jotka sitten ilmestyvät kenttään löydettäviksi. Pelin idea on hauskan simppeli. Tanssivat luurankopahikset naurattivat, mutta nauru vaihtui keskittymiseen, sillä peli ei kuitenkaan ole ihan helppo. Alussa meni yllättävän kauan saada kerättyä timanteilla parempia varusteita, jotta peli alkoi sujua reippaammin. Kuollessa varusteet siis nollautuvat ja peli alkaa alusta. Kaksin pelatessa toisen kuollessa on vielä hieman armoa, sillä jos luolastossa pääsee syvemmälle tasolle, kaveri herää henkiin. Pieni tasoero ei siis pelatessa haittaa.

Simppelistä ideasta huolimatta peliin tulee vaihtelua, jos vaihtaa hahmoa. Tarjolla on useammanlaisia henkilöitä, joiden myötä myös pelimoodi muuttuu. Rytmistä pääsee irti tai voi muuttua lepakoksi, mutta kaikilla taidoilla on myös tietysti huono puolensa. Totuuden nimissä perushahmo on ehkä mukavin pelikokemus, mutta peli saa hieman pelikertoja kun kokeilee erilaisia vaihtoehtoja. Peli alkaa siis kieltämättä toistaa itseään, kun juoni on niin pienessä roolissa, ettei se jaksa niin erityisesti motivoida eteenpäin.

Pelin parhaat musiikit ovat ihan alussa, mutta ei jatkossakaan ole moittimista. Ehkä erilaisista tahdeista olisi vielä enemmänkin saatavissa irti, nyt mentiin melkolailla samalla tasatahdilla pelin läpi pomotappeluita lukuunottamatta. Monimutkaisempi tahditus tosin voisi olla hankala nostalgiakömpelön ohjauksen kanssa.

Crypt of the Necrodanceria on kyllä helppo suositella. Nopea oppia, hyvä biitti ja mukava tunnelma yhdistettynä onnistuneeseen vaikeustasoon. Tanssipelien aatelia!

Arvio:
+ Hauska pelimekaniikka

+ Toimii hyvin kaksinpelinä

+ Tuo hyvää lisää vanhaan luolapeligenreen

– Pelimekaniikalla leikittelyn olisi voinut viedä pidemmälle

– Ei kestä kovin montaa pelikertaa, lisäominaisuudet kuten muut hahmot hieman päälleliimattuja

Susanna 4,5/5

Tero 4/5