Resident Evil 5
Zombeja, saksalainen yli-ihminen ja todella vahvoja rasismivivahteita.
Zombit kiinnostaa, koska en nykyään niin innostu ihmisten tappamisesta (mutta ihmisten muotoisten olentojen tappaminen ei jostain syystä haittaa). Testasimme uusimman Resident Evilin demoa, joka vaikutti hyvältä, ja päädyimme pelaamaan ensin vanhemman alta pois. Tekisi mieli sanoa, että virhe, mutta ei nyt ehkä sentään. Peli ei vaan todellakaan ole kestänyt aikaa.
Pelissä on jonkilainen juoni, joka laittaa pääosakaksikon juoksemaan pahisten perässä “Afrikassa” kaupungeissa, kylissä ja rämeellä. Lihaksikkaalla usalaisella valkoisella lihaskimppumiehellä on kaverinaan tumma nainen, joka esitellään jonkinlaisena paikallisena oppaana. Pelissä ykköspelaaja luonnollisestikin on automaattisesti kyseinen sotilas ja kakkonen tämä nainen. Pelissä taistellaan viruksen mutatoimia aggressiivisia mustia miehiä vastaan ja on todella, todella vaikea ymmärtää oliko tämä ok edes pelin ilmestymisvuonna.
Pamputtamalla saa näköjään trophyjä.
Pelissä on hölmöstä tarinasta ja melko yhdentekevistä päähahmoista huolimatta ihan hyviä kaksinpeluuominaisuuksia, minkä takia pelasimmekin pelin lopulta kuitenkin läpi asti. Kaveri on pidettävä hengissä tai kenttä alkaa alusta ja resursseja on rajallisesti, joten niitä on jaettava ja hieman suunniteltava. Meidän oli mahdollista valita hieman eri pelitaktiikoita, minä suosin haulikkoa ja Tero useammin päätyi pamputtamaan lähietäisyydeltä. Pienet kahta pelaajaa vaativat puzzleosuudet olivat tosin melko päälleliimattuja. Mukavana yksityiskohtana itseen käytetty parannussuihke parantaa myös kaveria, jos sattuu olemaan lähellä.
Meinasin kuitenkin useammin kuin kerran korottaa ääntäni pelin käsittämättömän huonon valikko- ja ohjaussysteemin vuoksi. Pelaaja ei voi ampua ja juosta yhtä aikaa, aseiden välillä vaihtaminen tai parannuksen käyttäminen saa turhautuman parin minuutin välein, puhumattakaan tavaroiden antamisesta pelaajien välillä. Aina kuollessa voi vaihdella kamoja ja parannella niitä, mikä hidastaa uuteen yritykseen lähtemistä. Tämä on merkittävä miinus, kun toinen pelaaja haluaisi vaan nopeasti yrittää monta kertaa ja toinen jää pohtimaan konekiväärinsä lipasta. Nämä ovat tietysti tarkoituksellisia pelimekanisia valintoja, Tero haluaa huomauttaa, mutta siis mielestäni ihan kamalia sellaisia.
Noh, tulipahan pelattua. Onneksi oli sentään sopivan pituinen.
Arvio:
+ Aitoa yhdessä pelaamista, eli hahmot sopivasti riippuvaisia toisistaan, mutta osaamisero ei haittaa kohtuuttomasti
+ Usein ihan hyvän mittaiset kentät ja vaikeustaso
– Jäänyt ajastaan sisältönsä ja pelimaailman osalta
– Ihan sietämättömät valikot ja kömpelö liikkuminen
-Susanna