Tartto tarjoaa talviaikaan taivaallisia ruokaelämyksiä
Viro on täynnä koettavaa ja erilaisia elämyksiä myös talvella. Jos Tallinna alkaa tuntua jo tutulta, suuntaa kohti etelää ja Tarttoa, myös siellä riittää monenlaisia herkkukeitaita.
Tutustuin Flavours of Estonian kutsuvieraana Tartton ja Tallinnan talviseen ruokatapahtumaan. Mukaani sieltä sain bonuksen, jonka löydät postauksen lopusta. Kokeile onneasi!
Tartto (viroksi Tartu) on Viron toiseksi suurin kaupunki, jossa asukkaita on reilut 90 000. Hurmaava, vanha kulttuuri- ja yliopistokaupunki on pullollaan viehkoja kahviloita ja ravintoloita.
Välimatka Tallinnasta Tarttoon on vajaa 190 kilometriä. Se taittuu suoraa ja tasaista tietä kätevästi vaikka mukavalla express-bussilla 2 ½ tunnissa (15 €/suunta).
Raatihuoneentorilla on kesällä myös suihkulähteenä toimiva, hurmaava Suutelevat opiskelijat -patsas. Vireässä yliopistokaupungissahan heitä piisaa. Raatihuoneen tornista soitetaan joka päivä useampaan otteeseen 18 kellon kellopeliä.
Tarttoon tutustuminen hoituu hyvin kävellen, sillä valtaosa nähtävyyksistä hotelli- ja ravintolaelämästä löytyy Raatihuoneentorin (Raekoja plats) läheisyydestä ja kahden pääkadun, Ülikooli ja Rüütli, tiimoilta.

Vaikka Helsinki oli matkalle lähtiessä lumeton, tarjosi Tallinna sekä Tartto yllättäen talviset herkkuhetket pehmeän lumipeitteen ympäröimänä.
Seinämuraalit ovat suosittuja myös Tarttossa.

Vehreän ja turistirikkaan kesän sijaan talvi on rauhallisempaa aikaa. Virolaiset ovat kuitenkin keksineet loistavan houkutuksen hiljaisempaan sesonkiin eli Winter Flavours of Estonia, Viron talviset maut.
Ravintolat tarjoavat edullisiin pakettihintoihin menukokonaisuuksia ja loistavalla hinta-laatusuhteella, jopa 50 prosenttia edullisemmin sesonkisummiin verrattuna.
Tämä kestää helmikuusta maaliskuun loppuun, ja mukana on noin 35 hotellia ja ravintolaa ympäri maata.
— Suunnitteilla on vastaava idea myös tulevaksi syksyksi, jolloin tarjolla on parhaista syyssadon aineksista tehtyjä menuita, paljastaa Aivar Hansson, varsinainen Viron ruokakulttuurin moniosaaja ja Flavours of Estonian vetäjä, joka muun muassa on talvimakutempauksen takana.
Kahviloita









Hotelli ja hotelliravintola
Neljän tähden modernissa, mutta kodikkaassa hotellissa on myös tyylikäs kylpyläosasto ja todella fantastinen aamiainen.

Eikä ravintolaa tarvitse kaukaa hakea, sillä ravintola Hõlm löytyy toisesta kerroksesta. Hõlm on White Guide Nordic -ravintolaoppaassa listattu yhdeksi Pohjoismaiden parhaaksi ravintolaksi — eikä ihme.
Hõlm-ravintolassa on myös tarjolla huipputason Winter Flavours of Estonia -menu hintaan 39 euroa.

Pääruoaksi villisikaa kasvisten ja talviomenoiden kera.


Joka kaupungissa pitää nähdä tietenkin kauppahalli.

Tarjolla on edulliseen hintaan niin valkosipulista leipää, kasviksia, kalaa kuin possuakin kärsästä sorkkaan.
Kellarissa sijaitsee Emajoen panimo, jossa voi hörpätä vaikka tummaa kirsikkaolutta, Esimene Pruut.
Katso muita Winter Flavours of Estonia -teemaan liittyviä hotelleja ja ravintoloita, kuten Tallinnassa viiden tähden Hotel Savoy ja sen ravintola Mekk.
BONUS: Halauaisitko asua yön Lydia-hotellissa ja syödä illallisen Hölm-ravintolassa? Klikkaa tämä linkki ja toimi ohjeiden mukaan, niin osallistut arvontaan.
Ruokatoimittaja Marita Joutjärvi, teksti ja kuvat.
Yhteistyössä Flavours of Estonia.