Rohtuneet huulet pehmeiksi ja ehjiksi
Rohtuneet huulet ovat ärsyttävä talven sivujuonne. Rohtumat kirvelevät, kiristävät ja tekevät muutenkin olon ankeaksi. Onneksi rohtumat hoituvat ja häviävät ahkeralla rasvaamisella.
Pahimmillaan huuleni ovat kuivat ja karheat ikään kuin niissä olisi suolakerros pinnalla. Huomaan myös lipovani huulia usein juuri tuon kuivuuden vuoksi. Ja seurauksenahan on tietenkin se, että se vähäinenkin kosteus haihtuu huulista.
Yksi kuivattava lisä viimeaikoina on ollut kasvomaski, joka ainakin minulla tuntuu hieman ärsyttävän limakalvoja.
Rohtuneet huulet kaipaavat ahkeraa rasvaamista
Niinpä pahimman kuivuuden aikana tehostin huulteni hoitamista. Levitin hajusteetonta silmänympärysvoidetta aamulla ja illalla myös huulille. Samoin kasvoöljyä, jota käytän kasvoille varsinkin iltaisin. Ennen ulosmenoa levitin huulirasvaa tai hoitavaa huulipunaa. Minulla on niitä aina autossa, käsilaukussa ja taskuissa. Yhtä varsinaista suosikkia minulla ei ole, vaan vaihtelen tuotteita ahkerasti.
Kutisevat tai halkeilevat huulet olen saanut nopeimmin kuntoon rasvaisella hydrokortisonivoiteella. Sitä minulla on aina lääkekaapissa varmuuden vuoksi.
Vaseliinirasvat olen aikaa sitten heittänyt roskiin tai antanut mieheni työkalupakkiin, sillä vaseliini ei kosteuta huulia. Se tekee huulille vain kosteuden haihtumista estävän pinnan.
Talven mittaan olen saanut testiin monenlaisia huulivoiteita ja -rasvoja. Kuvan tuotteista Nuxen hunajabalmia ja Clarinsin huuliöljyä olen käyttänyt jo ennestään ja tykännyt niistä. Monista uutuuksista tykästyin kuvissa oleviin (mukana myös jo aiemmat suosikkini).

Repaleiset huulet
Jos huulet ovat niin kuivat että niissä on ikäänkuin ihoriekaleita, älä vaan revi niitä irti. Riekaleet kannattaa pehmentää huulivoiteella.
Ja lopuksi pari vinkkiä, jotka sain ihotautilääkäriltä erään jutunteon yhteydessä:
Jos huulet eivät pehmene hyvällä hoidolla, tutkailepa voisiko syy kuivumiseen löytyä vaikkapa seuraavista, sillä liian pesevä hammastahna, voimakas ruoka, sopimaton kosmetiikka tai alkoholipitoinen suuvesi voivat kuivattaa huulia.
Ärsytyksen voi aiheuttaa myös itse tuotteessa oleva raaka-aine, esimerkiksi hajuste, säilöntäaine tai vaikkapa eteerinen öljy. Kannattaakin tutkailla voiteen tai rasvan tuoteselostetta. Hellävaraisin huulituote on hajusteeton ja sen tuoteseloste on lyhyt.
Sini
Lisää aiheesta