Värikylpy taidemuseossa

Värikylpy taidemuseo Emmassa säilyy mielessä pitkään. Kuinka voimakkaasti me koemmekaan värien viestit, sen oli jo unohtanut pitkän ja harmaan talven aikana. Olin aivan täpinöissäni monta päivää näyttelykierroksen jälkeen.

Daniel Burenin näyttelyn nimi on Kävelyllä siksakissa. Todellakin se on siksakkävelyä, sermien muodostamassa labyrinttimäisessä tilassa. Burenin taiteelle ominaista on väliaikaisuus ja muunneltavuus.

Värikylpy taidemuseossa
Emma on Espoon modernin taiteen museo, joka sijaitsee Tapiolassa, entisessä painotalossa. Mitä mainioin tila kuljeskella Daniel Burenin Kävelyllä siksakissa teos läpi.

Emman näyttelytila on suorastaan herkullinen näille värikkäille sermeille. Etenkin yli sata metriä pitkä ikkunaseinä on vaikuttava. Kun kiertelin näyttelyssä näyttelyn avaamispäivän aamuna, siellä oli monta lapsiperhettä ja lapset olivat suorastaan innoissaan kierrellessään ja tutkiessaan värikkäitä sermejä, aukkoja ja kulmia.

Itsekin hoksasin monta jännää juttua ja kulmaa, kun seurasin tovin lapsia.

Värikylpy taidemuseossa
Myös taiteilija itse, Daniel Buren vasemmalla, sattui oleman paikalla, kun kävin näyttelyssä.

Jopa nykytaiteen jättiläiseksi kutsuttu Daniel Buren on tehnyt ja toteuttanut 60 vuotta kestäneellä urallaan jo yli 3000 näyttelyä.

Toukokuussa näyttely laajenee ulkotiloihin, kun Tapionaukiolle Tapiolaan nousee 105 raidallisesta lipusta koostuva Laskeutua/avautua-teos. Se on esillä 20.5.-28.8.2022.

Lisätiedot museosta ja näyttelystä täältä, 

Värikylpy taidemuseossa jatkuu myös viereisessä tilassa

Käy katsomassa myös viereisessä tilassa oleva Chiharu Shiota: Äärirajoilla. Se on ristiin rastiin pingoitettujen punaisten lankojen avulla tehty labyrintti, jonne pääsee vanhojen ovien kautta.

Värikylpy taidemuseossa
Punainen väri tuntui todella vahvalta. Tutki punosta myös läheltä. Mikä valtava työ teoksen toteuttamisessa onkaan ollut. 

Näin taiteilija kuvailee näyttelyään Emman kotisivuilla: ”Vierailijat astuvat luomaani uuteen tilaan. Tila rakentuu langoista, jotka kiinnittyvät ja sotkeentuvat toisiinsa. Ovet ja pienet polut johdattavat vierailijat toiseen maailmaan. He miettivät, mihin polku mahtaa viedä ja pohtivat elämänsä aikana tekemiään matkoja. Saattaa tuntua eksyttävältä tai kummastuttavalta, ettei mitään oikeaa polkua tai sisäänkäyntiä ole, mutta juuri se on installaatiossani tärkeintä.”

Tämäkin teos kolahti minuun täysillä. Miten taitavaa ja mietityttävää taide onkaan.

Tämä näyttely jatkuu 27.11.2022 saakka.

PS Kannattaa ostaa Museokortti, niin pääset nauttimaan taiteesta koko maassa edullisemmin.

Värikästä kevättä

Sini

Jutun pääkuva Emma/Ari Karttunen.

Lue myös

Tuusulanjärven taiteilijakodit – kurkistus 100 vuoden taakse

Kierroksella Mikkelissä

kulttuuri
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *