Juhannus kaupungissa

Tuntuuko siltä, että kaikki viettävät juhannusta mökeillä, luonnon helmassa? Minäkin olen viettänyt mökkijuhannusta yli 20 vuotta, mutta viime vuosina juhannus kaupungissa on tuntunut hyvältä ratkaisulta – ja niin tänäkin vuonna.

Lapsuudessa en viettänyt mökkijuhannuksia, koska meillä ei ollut mökkiä. Lapsuuskotini oli omakotitalo, joten vanhempani eivät kaivanneet mökkeilyä (eikä isällä, yksityisyrittäjällä, olisi ollut siihen edes aikaa). Nuoruudessa vietin joitakin juhannuksia kavereiden kanssa mökkijuhannuksia kavereiden vanhempien kesäpaikoilla.

Yhden juhannuksen olen viettänyt Lontoossa tätini perheen luona. Se oli ikimuistoinen. Siellähän ei juhannusta juhlita samalla tavalla kuin meillä. Lontoossa kiertelimme museoissa, suurkaupungin sykkeestä. Se oli nuorelle Kaisalle elämys.

Kun menin naimisiin, meillä on ollut koko ajan mökki alle tunnin ajomatkan päässä kotoa, ensin Karkkilassa ja nyt itäisellä Uudellamaalla. Mieheni eläessä  vietimme mökkijuhannuksia yhtä lukuunottamatta, koska sää oli kolea, sateinen, lähes syksyinen.

mökki
Avioliiton ajan vietimme mökkijuhannuksia.

Viime vuosina minua on viehättänyt juhannus kaupungissa. Kaupunki on silloin rauhallinen, ihmiset ovat hyvällä tuulella, meno on letkeää – kellään ei ole kiire. Tytär on ollut juhannuksina mökillämme 8-9 ystävänsä kanssa.

Viisi, kuusi juhannusta serkkuni Turusta on tullut Helsinkiin. Vaikka on juhannus, yllättävän monet paikat ovat auki. Se kertonee siitä, että ”kaikki” eivät tosiaankaan vietä ”pakollista” maaseutujuhannusta.

juhannus kaupungissa taideterassi
Töölönlahden rannalla sijaitsevasta Taideterassilta on upeat näkymät mm. Finlandiatalon suuntaan.

Serkkuni kanssa olemme käyneet taidenäyttelyissä, Löylyssä, Allas Poolilla, Taideterassilla, Krapin kesäteatterissa – milloin mitäkin. Ja ennen kaikkea syöneet hyvin, kiireettömästi, ilman stressiä. Hyvää viiniä tai samppanjaa, pitkiä keskusteluja ja kivaa yhdessäoloa. Emme yleensäkään suunnittele tekemisiämme liian tarkasti. On kiva fiilistellä, tarttua hetkeen.

Tämä juhannuskin sujuu kaupungissa fiilistellessä, tällä kertaa ystävien seurassa.

Millaista juhannusta sinä vietät? Onko sille pitkät perinteet?

Hyvää juhannusta!

Kaisa

perhe tapahtumat-ja-juhlat
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *