Elämänmuutos on mahdollisuus

Vaatealan yrittäjä Eija Nyman on elämänsä aikana useasti laittanut elämänsä uusiksi. Eijan mielestä elämänmuutos on mahdollisuus.

 Kotirouva-brändin takana oleva Eija Nyman on tosiaan pyöräyttänyt elämänsä monta kertaa uuteen asentoon mm. muuttamalla Hong Kongiin, eroamalla, palaamalla Suomeen, ottamalla Pierre Cavallo -perheyrityksen johtoonsa, raitistumalla, perustamalla Kotirouvan, aloittamalla lähihoitajaopiskelut, eroamalla toistamiseen ja nyt viimeisimpänä muuttamalla Toscanaan. On siinä muutoksia yhden ihmisen osalle.

– Mietin pitkään muuttoa Italiaan. Olin nuoruudessa opiskellut italiaa ja olin käynyt 9 vuoden ajan Italiassa säännöllisesti työn vuoksi. Kun korona-aika oli pahimmillaan, mietin muutosta paljon. Parisuhteeni oli päättynyt, äiti kuoli, ja poikani oli jo aikuinen. Ajattelin, että nyt on hyvä aika muuttaa. Yhden tuttavani motto: ” Jos ei nyt, niin milloin” muistuttaa minua jääkapin ovessa, pidän siitä motosta, Eija Nyman toteaa.

elämänmuutos on mahdollisuus eija nyman

Italian haasteet

Aikoinaan Eija asuin neljä vuotta Hong Kongissa. Silloin hän tajusi, ettei hänen asuinpaikkansa tarvitse olla Suomi.

– Kun palasin Suomeen, en ole integroitunut tänne. Se on ehkä oma vikani, Eija pohtii.

Kun Eija muutti Italiaan kesäkuussa, hän tajusi, että hänen italian kielitaitonsa ei riitä kaikkien asioiden hoitamiseen. Onneksi hän on saanut apua monissa käytännönasioissa auton hankkimisesta alkaen.

– Suurin yllätys Italiassa on ollut, että siellä ei osata englantia niin paljon kuin Suomessa. Lisäksi italialaisissa yrityksissä on kahden tunnin lounastauot. Jos työntekijä on sairauslomalla, hän ei voi lähteä kotoaan minnekään, koska tarkastaja voi tulla käymään. Ilman veronumeroa ei voi vuokrata asuntoa tai mennä kuntosalille tai tilata netistä edes urheilutapahtuman lippua, hämmästelee Eija.

Eijan Kotirouvan yhteistyökumppanit sijaitsevat lähellä Firenzeä, sen tuntumassa oleva pieni Poggio a Caianon kylä valikoitui asuinpaikaksi. Näin hän pystyy tekemään työtä lähellä sopimustehtaita ja asumaan silti luonnon keskellä. Toscanan kaunis luonto on Eijalle tärkeää. Eija käy Suomessa noin kuuden viikon välein hoitamassa yrityksensä asioita ja viettäen aikaa myös aikuisen poikansa kanssa.

elämänmuutos on mahdollisuus eija torcanassa

– Onneksi minulla on hyvä porukka töissä Suomessa. Asuminen Toscanassa ei olisi muuten mahdollista.  Pidämme Teams-palavereja, jonka aikana käymme tärkeää ajatustenvaihtoa ja viikon töitä. Kotirouvalla on verkkokauppa ja pidämme säännöllisesti pop up -myyntejä Helsingin ydinkeskustassa. Lisäksi meillä on jälleenmyyjiä eri puolilla Suomea, Eija sanoo.

Eijalla ei ole vielä paljon ystäviä Italiassa, mutta vähitellen hänelle on alkanut tulla sinne verkosto.

– Asuessani Hong Kongissa kaikki oli helpompaa kuin nyt Italiassa. Hong Kongissa asioiden hoitaminen oli helppoa ja nopeaa, joka paikassa pystyi asioimaan myös englanniksi. Kaipaan Hong Kongiin, mutta se on nyt eri maa kuin minun asuessani siellä 1990-2000 -lukujen vaihteessa. Minulla on vain hyviä muistoja Hong Kongista, toteaa Eija ja jatkaa:

–En tiedä, miten pitkään olen Italiassa, ei kai tarvitsekaan tietää, hän pohtii.

Vaatebisnestä ja lähihoitajan töitä

Eija oli aloittanut lähihoitajaopinnot vuonna 2011, mutta jättänyt ne kesken. Koronan aikaan hän jatkoi opiskelua työpainotteisesti tuetun asumisen yksikössä Nurmijärvellä. Asiakkaat olivat siellä päihdeongelman vuoksi. Työ oli Eijalle tärkeää ja arvokasta. Eija valmistui keväällä mielenterveys- ja päihdetyön lähihoitajaksi.

– Oma kokemus päihdeongelmasta innosti opiskelemaan alaa. Minulla oli aikoinaan oma avopäihdeklinikka, jonka olin myynyt pois. Kun Pierre Cavallo oli vielä olemassa, toimistomme oli Arabianrannassa. Meidän ovea vastapäätä oli päihdeongelmallisille tarkoitettu A-klinikka. Jo silloin ajattelin, että menen väärästä ovesta sisään, minun kuuluisi olla töissä A-klinikalla. Lähihoitajan työ on kaipaamaani vastapainoa vaate businekseen.

elämänmuutos on mahdollisuus eija italiassa

Kotirouva Oy on perustettu 12 vuotta sitten. Markkinoinnissa tuota nimeä on käytetty neljä vuotta. Alkuvaiheessa Kotirouva toi huonekaluja ja sisustustuotteita, mutta muutaman vuoden jälkeen Eija vaihtoi sisutuksen pukeutumiseen.

– Haluan toimintaa, ja huonekaluala on selvästi hitaampaa kuin muotiala. Sitä paitsi osaan muotialan huonekalupuolta paremmin. Nyt Kotirouva keskittyy kevyeen sisäpukeutumiseen. Osa mallistoista on omia ja osan ostan erinä tehtailta. Sovitan kaikki mallit, jotta tiedän istuvuudet. Asusteet tulevat pääsääntöisesti Kiinasta, summaa Eija.

Eija toteaa, että häntä on imetetty sovituskopissa, koska hänen äitinsä oli menestynyt vaatekauppias. 16-vuotiaana Eija Hong Kongissa käydessään näki, miten isojen talojen ostajat toimivat. Eija toteaa, että hän oppi paljon näiltä ostajilta.

– Minua ei erityisesti kiinnosta muoti, mutta vaatebisnes ja mukava pukeutuminen kiinnostaa. Analysoin tarkkaan, mitkä tuotteet myyvät. Pitää olla nöyrä ja kuunnella asiakasta, mutta jokaisen toiveeseen ei voi lähteä mukaan. Siinä pitää olla kylmäpäinen. Lähimenneisyydessä meidän suosituimpia tuotteita ovat olleet tunikat ja asusteet, Eija sanoo.

Eijan mielestä suomalaisten maku on kehittynyt viime vuosina. Eija ymmärtää, että kaikille muoti ja pukeutuminen eivät ole tärkeitä. Eija ei arvostele, jos ihminen painelee tuulipuvussa tai froteesukissa ja sandaaleissa. Tärkeää on kuitenkin muistaa tilannepukeutuminen: juhlaan mennään juhlavaatteissa, ei vapaa-ajan vaatteissa, pukeutumisella huomioidaan myös toista, se on viesti siitä, että arvostan ja välitän.

– Italiassa pukeutuminen on tärkeää. Jos joku on muotia niin minusta tuntuu, että kaikilla on juuri sellaiset vaatteet tai asusteet ja jostain syystä kaikki naiset näyttäisivät olevan kokoa 36 tai 38.

Italiassa kahvilaan ei mennä verkkareissa. Piipahdin kerran aamulenkiltä tulessani oman kylän kahvilan kautta. Ihmettelin katseita, joita sain, kunnes tajusin, että se johtui pukeutumisestani.

Täällä monet asiat menevät kirjoittamattoman säännön mukaan, esimerkiksi maitokahvia juodaan vain aamuisin, muuten aina pieni vahva espresso. En tykkää espressosta, joten tilaan myös iltaisin ruuan päälle maitokahvin. Paikalliset ystäväni huomauttivat kerran oudosta tavastani ja totesivat, että italialaiset ihmettelevät sinun kahviasi. Totesin, että hmetelkööt, nauraa Eija.

Kaisa

PS. Oletko sinä samaa mieltä, että elämänmuutos on mahdollisuus? Kerro kokemuksistasi!

Uusi elämä: karkkilakko, tipaton tammikuu ja lisää liikuntaa?

tyo-ja-raha tyo oma-elama
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *