Olympiastadion, tuttu tuntematon

Olympiastadion ja sen torni ovat meille tuttuja maamerkkejä. Monet ovat käyneet siellä konserteissa ja katsomassa urheilukilpailuja. Mutta kuinka moni on käynyt Olympiastadionin katolla tai selostajien kopeissa? Minä olen!

Olympiastadionin torni
Tornin vieressä olevat olympiarenkaat kiinnitettiin seinään vuosikymmenet 1952 olympialaisten jälkeen.

Kun sain Stadion-säätiöltä ja Domakersilta kutsun  Olympiastadion-kierrokselle, olin innoissani.

Olen käynyt stadikalla joitakin kertoja, esimerkiksi vuosia sitten konsertissa ja ehkä 20-30 vuotta sitten tornissa ulkomaisten vieraiden kanssa.

Olympiastadionin suunnittelivat arkkitehdit Toivo Jäntti ja Yrjö Lindegren  vuoden 1940 olympialaisia varten, joita ei sodan vuoksi sitten tullutkaan. Kaksitoista vuotta myöhemmin, vuonna 1952 maailman urheilukansan katseet kääntyivät Olympiastadionille.

Sodan aikana torniin ei päästetty yleisöä, vaan se toimi Helsingin ilmasuojelukeskuksen tähystysasemana. Sillä oli tärkeä osa Suomen ilmapuolustusta.

olympiastadion funkis
Olympiastadionin funkkistyyli miellyttää silmää.

Katolta maan alle

Kutsutilaisuus alkoi tornivierailulla. Hissillä matka sujahti nopeasti, 37 sekunnissa. Sen jälkeen piti vielä nousta pari kerrosta ulkoportaita pitkin. 72-metrisestä tornin huipulta on hulppeat näkymät Helsinkiin. Sieltä oli kiva bongailla tuttuja paikkoja. Tornin huippu on ulkotilaa, joten siellä on säiden armoilla. Onneksi vierailupäivänä sää oli aurinkoinen, vaikkakin talvinen.

Stadionin tornin näkymä
Tornista on hienot näkymät eripuolille Helsinkiä. Mitä maamerkkejä sinä bongaat tästä kuvasta?

Tornivierailun jälkeen kipusimme stadionin katolle. Katolla on ihan turvallista, koska siellä on kateilla aidattu alue, jossa saimme kävellä ja katsella stadikalle ja ympäristöön. Pääsimme käymään myös selostamokopeissa, joihin mennään katolta. Selostamokoppeihin mentiin jyrkkiä ritiläportaita, takaperin.

stadionin selostamokopit
Stadionin selostamokopit ovat karut. Niihin mennään kapeita ja jyrkkiä portaita pitkin.
stadion
Yläkuvassa stadion katsottuna tornista. Saimme kävellä katsomon katolla 60 metrin aidatulla alueella. Alakuvassa näkyvät selostamokopit, jotka ”leijuvat” ilmassa katsomon katosta roikkuen, katsojien yläpuolella.

Maan alla liikutaan

Kattovierailun jälkeen ”sukelsimme” maan alle, jossa on stadionin urheiluhallit, treenialueet, juoksurata ja tähtikäytävä, jota pitkin maailmantähdet tulevat ilman yleisön häiritsemistä. Heidän autonsa ajetaan stadionin sisätiloihin, ja tähdet pääsevät tähtikäytävää pitkin pukuhuoneisiinsa. Tähtikäytävän seinällä on menneitä konserttijulisteita ja valkoisia tähtiä, joissa on tähtien nimikirjoituksia.

Olympiastadion tähtienkäytävä
Stadionilla esiintyneet tähdet ovat kirjoittaneet nimmarinsa tähtikäytävän tähtiin.
stadion julisteet
Tähtikäytävää koristavat menneiden konserttien julisteet.

En ollut tiennyt, että kuka tahansa voi vuokrata stadionin liikuntatiloja sulkapallokentistä juoksuradan käyttöönsä. Esimerkiksi 400 metrin juoksuradalle pääsee juoksemaan alkaen 10 euroa – eli silloin ei ole säiden armoilla, vaan juoksurata on stadionin sisällä.

stadionin treenikerros
400 metrin sisäradalla voi kuka tahansa käydä treenaamassa juoksuaan. Treenikäytävällä kukiessa kannattaa katsoa ympärilleen: siellä on aukko, josta päivänvaloa näkee, kun kurkkaa kuilua ylös.

Aikaisemmin katolle ei ole päästetty yleisöä, mutta nykyisin kuka tahansa pääsee Katolta maan alle -kierrokselle, joka maksaa 20,50 e/henkilö.

Arvonta

Arvon yhdelle henkilölle kaksi lippua, joilla pääsee stadionin torniin, lippupaketin arvo on 14 euroa.

Osallistumaan pääset kommentoimalla, miksi juuri sinun pitäisi voittaa nuo liput 3.4.2023 klo 24 mennessä.

Arvonnan säännöt

Arvontaan voi osallistua perustelemalla, miksi juuri sinun pitäisi voittaa nuo liput – eli pelkkä ”mukana” ei riitä osallistumiseen. Liput ovat voimassa 31.12.2023 saakka.

Voittajalle ilmoitetaan voitosta sähköpostiosoitteeseen tai Facebookissa tai Instagramissa riippuen, mitä kautta osallistuja osallistui arvontaan. Jos voittajaa ei tavoiteta kolmen (3) päivän kuluessa, arvotaan uusi voittaja.

Osallistujien tietoja käytetään vain voiton kommunikointiin ja palkinnon lähettämiseen. Palkinnon vastaanottaja vapauttaa Järjestäjän vastuusta, joka aiheutuu tai väitetään aiheutuneen arvontaan osallistumisesta, palkinnon lunastamisesta tai sen käyttämisestä. Osallistumalla arvontaan osallistuja hyväksyy ja sitoutuu noudattamaan arvonnan sääntöjä.

Onnea arvontaan!

Kaisa

Ilmaista tekemistä Helsingissä

kulttuuri matkat
Kommentit (1)
  1. Suomen (urheilu)historian yksi maamerkki, jota en ole koskaan nähnyt. Opiskeluajat asuin Helsingissä, mutta en käynyt lähelläkään Olympiastadionia ja se harmittaa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *