Keski-Uudenmaan kirpparit
Ystäväni on kirppishaukka. Lähdin hänen kanssaan kirppiskierrokselle. Tässä Keski-Uudenmaan kirpparit, joissa kiertelimme ystäväni kanssa.
Tausta
Olen kirppistelijänä noviisi. Kokemukseni kirppistelijänä on rajoittunut siihen, kun olen myynyt joitakin kertoja vaatteitani itsepalvelukirppiksellä. Sen vuoksi lähdin avoimin silmin ja uteliaana kiertämään Keski-Uudenmaan kirppareita. Tässä havaintojani.
Femmatori
Tuusulassa oleva Femmatori on iso (lähes uuvuttavan kokoinen), myyntipaikkoja on yli 300. Myyntipaikoilta löytyy itsetehdyistä villasukista toppatakkeihin ja juhlamekkoihin, kuten arvata saattaa, kun on noin iso paikka. Ymmärrettävästi hintataso vaihtelee, koska kyse on itsepalvelukirppiksestä. Vaatteita on aivan järkyttävät määrät. Yllättävintä oli, että jotkut eivät olleet ottaneet kirppismyyjän perusvinkistä vaarin: myy vain kausitavaraa. Rekeissä nimittäin oli myös toppatakkeja – enkä nyt tarkoita mitään kevytuntuvatakkeja. Lisäksi myynnissä oli aivan selvästi myös uutta tavaraa, koska samaa tuotetta oli paljon. Bongasin myös muutaman feikkilaukun, joita jotkut kirpparit kieltävät tuomasta myyntiin.
En ostanut mitään, mutta ystäväni osti neljät uudet sukkahousut, uudet puutarhakäsineet ja kolmet uudet, varrettomat sukat yhteensä 19 e.
Osoite Moukarinkuja 2, Tuusula
Helmi
Järvenpäässä toimiva Helmi on kooltaan maltillinen itsepalvelukirppis. Käyntipäivänä lähes kaikki myyntipaikat olivat täynnä. Täälläkin suurin osa myynnissä olevista tuotteista oli vaatteita, mutta olihan siellä myös astioita ja muita kodin tuotteita. Yrittipä joku myydä myös viherkasvien pistokkaita. Jos ulkomainen matkamuistokrääsä olisi kiinnostellut, sitäkin olisi löytynyt. Kiinnostavin löytö olisi ollut vanhaa Arabiaa oleva kulho. Olisin ehkä ostanut sen hintaan 17,50 e, jos väri olisi miellyttänyt (se oli ruskea).
Osoite Alhotie 10, Järvenpää
Viadia Tori
Suomen Vapaakirkon pitämä Viadia Tori on ns. ihmisenkokoinen itsepalvelukirppis. Käyntipäivänä sielläkin tarjonta painottui vaatteisiin, mutta silmiinpistävää oli, että hyllyillä on paljon kiinnostavia, hyväkuntoisia astioita.
Täältä ostin mökille moitteettomassa kunnossa olevan, sini-valkoisen, englantilaistyylisen lautasen hintaan 8 e.
Osoite Valimokuja 1, Järvenpää
Sipoon Holvi
Sipoon Nikkilässä toimiva Holvi on entisessä pankkihuoneistossa (siitä nimi). Tämä on pieni, mutta ehdottomasti siellä kannattaa käydä. Käyntipäivänä myynnissä oli kiva määrä muutakin kuin vaatteita. Arabiaa, Iittalaa, Riihimäen Lasin vanhoja säilytyspurkkeja jne.
Ystäväni löysi täältä kasan vanhoja Iittala-jälkiruokakulhoja á 5 e.
Osoite Iso Kylätie 20, Sipoo
Keravan Löytö
Käyntipäivänä Löydöstä löytyi pitkistä juhlamekoista itseneulottuihin villasukkiin. Kirjoja oli kiitettävä määrä, samoin lasten leluja. Joitakin siistejä, kohtuuhintaisia vaatteita olisi löytynyt, jos olisi ollut tarvetta. Kirppis ei ole valtava kooltaan, mutta tarjonta oli monipuolinen. Täältäkin olisi saanut matkamuistoina tuotua krääsää.
Osoite Santaniitynkatu 5, Kerava
Fida
Fidan kirppikset poikkeavat itsepalvelukirppikistä, koska siellä yksittäiset henkilöt eivät myy omia tuotteitaan, vaan henkilöt ovat lahjoittaneet ne Fidalle. Fidan kirppikset muistuttavat enemmän kauppoja, joissa on naisten-, miesten- ja lastenvaateosastot, leluosasto, huonekaluosasto jne. Siten löytäminen on selvästi helpompaa kuin itsepalvelukirppiksiltä.
Täältä ostin Sikke Sumarin keittokirjan ja lautapelin.
Osoite Santaniitynkatu 9, Kerava
Oliverin kirppis
160-paikkainen Oliverin kirppiksellä vaatteet olivat pääosassa. Lastenvaatteita ja leluja oli paljon, joten ilmeisesti tämä on lapsiperheiden suosiossa – ainakin myyntipuolella. Etuosassa on uusia sisustustuotteita omana osastonaan.
Osoite Palokorvenkatu 6, Kerava
Yleishuomiota
Tässä pieniä yleishuomioita Keski-Uudenmaan kirpparit -.kierroksen perusteella
Ystäväni, joka on vuosikausia kolunnut erilaisia kirppiksiä, totesi, että kirppiksien hintataso on noussut, mutta toisaalta esimerkiksi vaatteiden laatu on heikentynyt. Nykyisin on vaikea löytää merkkivaatteita edullisesti.
Olin todella yllättynyt, että jotkut myyjät olivat tuoneet likaisia vaatteita myyntiin. Luulisi, että vaatteet kannattaisi pestä ennen myyntiä – ja jopa silittää, ettei vaate olisi ihan ruttukasana.

Joillakin kirppiksillä bongasin ilmiselviä feikkilaukkuja (Vuitton jne.). Ainakin Helsingissä kirppikset kieltävät sellaisten tuomisen myyntiin.

Sekin hämmensi, että heinäkuun helteillä jotkut yrittivät myydä paksuhkoja talvivermeitä. Kuka sellaisia haluaa edes ajatella hellepäivänä?
Itsepalvelukirppisten juju on, että myyjä huolehtii myyntipaikkansa siisteydestä. Ainakaan minua ei kiinnosta penkoa epäsiistejä vaateröykkiöitä. Minulta siis puuttuu penkomisvietti. Haluan, että tuotteet ovat siististi esillä. Silloin ne ovat houkuttelevampia kuin röykkiöinä ja kasoina olevat.
Onko sinulla Keski-Uudenmaan kirpparit tuttuja? Millaiset kokemukset sinulla on niistä?
Kaisa