Mitä tarkoittaa pukukoodi juhlava?

Olen saanut kutsun tilaisuuteen, jonka pukukoodina on ”juhlava”. Mitä tarkoittaa pukukoodi juhlava?

Ensimmäiseksi pitää todeta, ettei juhlava-koodi ole ns. virallinen pukukoodi, joita ovat esimerkiksi juhlapuku/frakki, iltapuku/smokki ja tumma puku.

Sain pari viestiä samaan tilaisuuteen osallistuvilta henkilöiltä, jotka kyselivät, mitä tuollainen pukeutumiskoodi tarkoittaa, pitääkö lähteä ostamaan pitkää pukua jne.

Jos vähän laittaa mutkia suoriksi, jokainen voi lähes vapaasti tulkita tuon juhlava-sanan. Yhdelle se voi tarkoittaa paljettimekkoa, toiselle pikkumustaa ja kolmannelle YSL:n farkkuja yhdistettynä siistiin paitaan. Mutta. Kaikissa tapauksissa jättäisin pois farkut, vaikka ne olisivat kalliit merkkifarkut. Farkut ovat työhousut, ne eivät kuulu juhliin. Paljettien kanssa myös olisin vähän varovainen, ellei isäntäväki pukeudu vastaavaan. Usein paljettimekko on liikaa. Jos kuitenkin olet ns. paljetti-ihminen, voisi paljettipusero tai -hame olla parempi vaihtoehto.

pukukoodi juhlava
Mitä tarkoittaa pukukoodi juhlava? Jos tuollainen kutsu tulee, vieras voi olla hieman hämmentynyt.

Lopputuloksena on siis vähemmän saman tasoinen pukeutuminen – eli vieraat ovat sonnustautuneet kuka mitenkin.

Jos saan tuollaisen kutsun, alan salapoliisiksi. Katson ensin tilaisuuden kelloaikaa. Mietin, millainen tilaisuuden paikka on. Usein soitan tai laitan viestiä järjestäjälle, millaista he oikeasti toivovat, miten itse pukeutuvat. Vieraathan eivät saisi ylittää isäntäväen pukeutumista. Tosin ns. alipukeutuminenkin on moka.

Kun olen saanut koordinaatit selville, valinta on selvä.

Jos et halua soitella ja kysellä järjestäjiltä, aina varma valinta on ns. pikkumusta. Koruilla, kengillä ja laukulla pikkumustan saa riittävän juhlavaksi olematta kuitenkaan liian juhlava. Onpa valintasi pikkumusta, kevyt housupuku tms., unohda vapaa-aikaan sopivat jalkineet (mm. lenkkari-  maihinnousukenkätyyliset) kotiin ja laita jotain linjakkaampaa jalkoihisi ovat ne sitten avokkaat tai sirot saappaat.

Toivoisin, että tilaisuuksien järjestäjät käyttäisivät yksiselitteisiä, virallisia pukeutumiskoodeja. Silloin vieraiden ei tarvitsisi pähkäillä, kysellä, olla epätietoisia – ja mahdollisesti tilaisuuteen tullessaan huomata olevansa aivan väärissä vermeissä.

Kaisa

Tumma puku -koodi, mitä päälle?

Pukeutumiskoodien abc

Muoti Tapahtumat ja juhlat