Viiden vaatteen haaste

Onko viiden vaatteen haaste tuttu sinulle? Se tarkoittaa, että saisimme ostaa viisi vaatetta vuodessa, koska se on kestävän kulutuksen alaraja. Hot or Cool -instituutin mukaan illoin vaateteollisuuden haitat globaalisti olisivat kestävällä tasolla. Uskon, että monelle meistä tuo viiden vaatteen ostaminen aika tiukka tavoite.

 Joidenkin tietojen mukaan keskiverto suomalainen ostaa 40 vaatetta vuodessa! Se on jopa minunkin mielestäni järkyttävän iso luku. Kun sitten vielä ajatellaan, että tilastojen mukaan suomalaiset käyttävät vaatteisiin ja kenkiin rahaa 900 euroa vuodessa, en voi muuta kuin kurtistella ja kohotella kulmiani. Jos tuo 900 euroa käytettäisi vain vaatteisiin, laskennallisesti yhden vaatteen hinta olisi 22,50 euroa. Eihän sillä saa uutena muuta kuin rytkyjä, eikä kirppareiltakaan mitään huippulaatua. Tuo yhtälö on todella huolestuttavaa.

Viiden vaatteen haaste vaatteet rekissä

Leikitäänpä ajatuksella, että henkilö käyttäisi edelleen tuon 900 euroa, mutta ostaisi vain 5 vaatetta, laskennallisesti yhden vaatteen hinta olisi 180 euroa. Sillähän saa jo selvästi parempaa laatua kuin 22,50 eurolla.

Entäs käytetyn vaatteen ostaminen?

Periaatteessa käytetyn vaatteen ostaminen on omalla tavallaan ekologista. Ongelma piilee siinä, jos henkilö ostaa käytettyjä vaatteita enemmän kuin olisi tarpeen. Silloin sekin on ylikuluttamista.

keravan löytö

Laatua ja huoltamista

Kaiken kaikkiaan toivon, että yhä useammat henkilöt alkaisivat kiinnittää huomiota vaatteiden laatuun ja ostaisivat aikaisempaa laadukkaampia tuotteita (varsinkin he, jotka ostavat kymmeniä vaatteita halvalla).

Koska nykyisin ei enää ole ns. must-muotia eli muotia, joka ”pitää” olla päällä. Nythän lähes ”kaikki” on muotia. Pukeutuminen on monimuotoisempaa kuin parikymmentä vuotta sitten.

Jos rahat eivät riitä uusien laatuvaatteiden ostamiseen, kannattaa etsiä niitä alennusmyynneistä, tarjouksista ja kirppareilta. Pitkään muotialalla olleena voin sanoa, että vielä 1980-luvulla kankaat olivat usein parempia kuin nykyisin. Näitä menneiden vuosikymmenten aarteita voi metsästää kirppareilta.

Miten minä onnistuin?

Viime vuonna viiden vaatteen haaste ei ollut tavoitteenani, koska kulutin loppuun tai laitoin kiertoon aika monta vaatetta. Sen vuoksi minulla oli ”tarvetta” ostaa uusia vaatteita.. Tavoitteeni ovat kuitenkin suosia järkevää laatua ja vaatteen pitää tuoda jotain lisäarvoa vaatekaappiini. Tavoiteeni on, että ostaessani uuden vaatteen, yksi vaate pitää lähteä pois kaapistani. Näin vaatteiden määrä ei kasva hallitsemattomasti.

Viiden vaatteen haaste minun ostot
Nämä 10 vaatetta ostin vuonna 2024.

Ostin viime vuonna 10 vaatetta:

  • 2 satiinipaitapuseroa
  • valkoinen paitapusero
  • satiinihame
  • tyllihame
  • neulehame
  • jerseymekko
  • harmaa villableiseri
  • kesämekko
  • leveät farkut

Montako vaatetta sinä ostit viime vuonna? Aiotko tarttua viiden vaatteen haasteeseen?

Kaisa

Tunnetko nämä kotimaiset vaatevalmistajat?

Muoti Ajattelin tänään Vastuullisuus Ostokset

Blinikausi alkoi

Kaupallinen yhteistyö Lasipalatsi

Joissakin perheissä blinejä nautitaan jouluna tai uutenavuotena. Minulle ne kuuluvat alkuvuoteen. Tammikuun kohokohtiin kuuluu, kun ravintoloiden blinikausi alkaa. Perheemme perinteisiin on kuulunut Lasipalatsin bliniviikot. Tällä kertaa pääsin kutsuttuna nauttimaan tätä talvista herkkua heti kauden alussa.

Moni ajattelee, että blinit ovat venäläinen ruoka. Joidenkin tietojen mukaan blinit ovat todennäköisesti esihistorialliselta ajalta, ensimmäisiä jauhoista tehtyjä ruokia.

Venäläinen blini, ohukainen, on selvästi ohuempi kuin meillä Suomessa tarjottavat blinit. Blinien kanssa on perinteisesti nautittu voisulaa, smetanaa tai kermaviiliä, sipulia ja mätiä.

Wikipedian mukaan Suomessa blinejä on syöty ainakin 1800-luvulta alkaen.

Lasipalatsin blinikausi

Perheemme on käynyt Lasipalatsin bliniviikoilla parikymmentä vuotta. Pidän siitä, että Lasipalatsin blinit eivät ui rasvassa, eivät ole liian rasvaisia – onhan blini lisukkeineen muutenkin täyttävä ruoka.

Lasipalatsin blinien lisukkeissa on valinnanvaraa: muikunmädistä kylmäsavulohitartariin.

Bliniseteissä on myös vaihtoehtoja: blini(t) ja kolme lisuketta 34 e, blini(t) ja kuusi lisuketta 37,50 e. Tarjolla on myös vegaanivaihtoehto hintaan 34 e.

Blikausi blini
Blini ja kuusi lisuketta.

Tänä vuonna sienisalaatti oli jätetty pois. Sen korvasi punajuuri-omenatartar.

Lasipalatsissa blinejä saa syödä niin monta kuin haluaa.

Lehdistötilaisuudessa maistoimme blinit kuuden lisukkeen kanssa: muikunmätiä (20 g) + sipulia + smetanaa, katkarapuskagen, kylmäsavulohitartar, punajuuri-omenatartar, savuporomousse + marinoitua sipulia ja suolakurkkuja + hunajaa ja smetanaa.

Mitä mieltä olin blinisetistä? Minusta se oli herkullinen yhdistelmä eri makuja. Sienisalaattia en kaivannut. Taattua laatua, joihin parinkymmenen vuoden aikana olen tottunut. Jälkiruokana oli veriappelsiinisorbetti kuohuviinillä (12 e). Minulle olisi riittänyt pelkkä sorbetti. Joka tapauksessa jälkiruoka oli raikas ja sopi hyvin  bliniaterian jälkeen.

blinikausi jälkiruoka
Jälkiruokana veriappelsiinisorbetti kuohuviinin kanssa, hinta 12 e.

Lasipalatsissa blinejä paistetaan 40 pannulla. Arvaatko, montako bliniä paistetaan ennen kuin blinikausi on ohi? Se ei todellakaan ole pieni määrä. Oikea vastaus on 25000 kappaletta.

Lasipalatsin blinikausi kestää 29.3.2025 saakka.

voittosamppanja
Tilaisusudessa oli arpajaiset. Voitin samppanjapullon. Kuva Tiina Rantanen.

Kaisa

Juomavinkkejä blini-iltaan

 

Hyvinvointi Ruoka ja juoma