Puhdistusöljy poistaa meikin vaivatta? Sokkotesti

Puhdistusöljy on tehokas, mutta samalla hellävarainen. Parhaimmillaan se tehoaa myös silmämeikkiin. Miten tuotteet pärjäsivät kriittisen testiryhmän sokkotestissä?

Mainos / tuotteet saatu testiin / Aco, Avène, The Ordinary, Oriflame, Taiga

Öljypuhdistus: toimi näin

Ota pieni määrä puhdistusöljyä ja lämmitä hetki kämmenien välissä. Lisää hieman vettä. Tuote emulgoituu. Levitä kuiville kasvoille hierovin liikkein. Pese tämän jälkeen kasvot lämpimällä vedellä. Voit käyttää puhdistusöljyä myös kaksoispuhdistuksen ensimmäisenä vaiheena.

Näin testi tehtiin

Sokkotestin tuotteet ennen kuin olin pullottanut ne viidelle sokkotestaajalle.

Pyysin kultakin maahantuojilta yhden kasvoille tarkoitetun öljypuhdistusaineen, jonka pullotin tunnistamattomiin pulloihin ja jaoin viidelle sokkotestaajalle. Pullot olin merkinnyt numeroilla. Annoin testaajille kunkin tuotteen tuotelupaukset, mutta en hintoja tai tuotemerkkejä. Puolentoista kuukauden testiajan jälkeen testaajat antoivat plussia ja miinuksia tuotteiden ominaisuuksista ja mainitsivat kunkin tuotteen parhaat ja huonoimmat puolet. Lisäksi he antoivat numeron 0–5 -asteikolla.

Aco Gentle Cleanse Oil, 18 e / 150 ml

Lupaus: Hellävarainen kasvojen puhdistusöljy kaikille ihotyypeille. Puhdistaa tehokkaasti kaikentyyppisen meikin, lian ja epäpuhtaudet, kuivattamatta ihoa. Tekee ihosta puhtaan, raikkaan ja pehmeän.

Plussat ja miinukset:

+ Kun tuotetta osaa ottaa tarpeeksi, emulgoituu veden kanssa pehmeäksi puhdistusmaidoksiTuote levittyi hyvin. Jännä, mieto tuoksu. Putsasi ihan hyvin ja jätti iholle joustavan pinnan. Teki ihosta pehmeän. Ihoa ei kiristänyt. Riittoisa. Hellävarainen.

± Jotta silmämeikin sai pois, puhdistusöljyä piti ottaa ekstra-annos.

– Tuote oli todella öljymäinen. Oudon juokseva koostumus. Yhden mielestä tuote tuoksui jopa hieman oliiviöljyltä. Silmämeikkiä tuote ei poistanut kunnolla. Jätti ihon yllättävän natisevan puhtaaksi ollakseen öljypuhdistus. 

Parasta: Kosteutti ihoa. Hyvä, mieto tuoksu. Miellyttävä lopputulos.

Huonointa: Ei poistanut silmämeikkiä. Aavistuksen hankala annostelu eli oikean määrän hahmottaminen. Öljyä ei saanut pestyä täysin pois lämpimälläkään vedellä.

Pisteet: 3,2

Avène Xera Calm A.D Cleansing Oil, 25,20 e / 400 ml

Lupaus: Soveltuu kasvojen ja vartalon puhdistukseen. Saippuaton, erittäin hyvin siedetty, mieto ja hellävarainen puhdistusöljy erittäin kuivalle, atooppiselle, kutisevalle sekä ärtyneelle iholle. Soveltuu vauvoille, lapsille ja aikuisille. Puhdistusöljy on hajusteeton, parabeeniton, väriaineeton sekä alkoholiton. 

Plussat ja miinukset:

+ Tuotteen koostumus oli miellyttävä ja se levittyi helposti. Koostumukseltaan yllättävän paksu ja geelimäinen. Emulgoitui hyvin ja oli helppo huuhdella pois. Tuote tuoksui hyvältä, vaikka tekstissä luki, että se olisi hajusteeton. Putsari toimi todella hyvin kasvojen ja silmien meikille: kaikki lähti pois. Hellävarainen. Puhdisti hyvin, mutta ei tehnyt ihosta ”liian” puhtaan oloista. Iho tuntui hyvältä  ja pehmeältä käytön jälkeen. Tämä kosteutti ihoa. Sopi kasvojen ja vartalon puhdistukseen ja myös erittäin kuivalle, atooppiselle, kutisevalle sekä ärtyneelle iholle.

± Yksi ei ollut varma, pitikö tuotteen tuoksusta.

– Kolmen mielestä ei puhdistanut silmämeikkiä täysin. Kaksi olisi toivonut jotain miellyttävää tuoksua. Yhden mielestä levitysvaiheessa tuntui tahmaiselta. Yhden mielestä kasvojen iho tuntui puhdistuksen jälkeen kuivalta. Yhden mielestä riittoisuus ei ole testin parasta tasoa.

Parasta: Helppous. Monikäyttöisyyden ansiosta täytellinen tuote matkoille ja salille. Ripaus ylellisyyttä. 

Huonointa: Alussa tuotteesta tuli pieni saippuafiilis. Vaikka ei ollut tuoksua, tuntui kuitenkin tympeä tuoksu, kun tätä hieroo kasvoille.

Pisteet: 2,7

The Ordinary Squalane Cleanser, 24,90 e / 150 ml

Lupaus: Kasvojenpuhdistusaine poistaa meikin ja epäpuhtaudet pitäen ihon kuitenkin kosteutettuna ja pehmeänä. Koostumus sisältää skvalaania yhdessä muiden lipofiilisten estereiden kanssa, jotka ovat mietoja, kosteuttavia ja tehokkaasti meikkiä ja epäpuhtauksia poistavia, tehden samalla tuotteen levityksestä helppoa. Puhdistusaine on ei-komedogeeninen ja niin mieto, että sitä voi käyttää päivittäin ilman että iho kuivuu. Sopii kaikille ihotyypeille.

Plussat ja miinukset:

+ Mukava, voidemainen, jännä koostumus, joka muuttui öljyiseksi, kun sitä pyöritteli kasvoilla. Puhdisti kasvomeikin tehokkaasti jäämättä pyörimään kasvoille. Teki ihosta todella puhtaan tuntuisen. Pienellä määrällä puhdisti paljon, riittoisa tuote. Jätti joustavan pinnan iholle. Puhdisti ihon todella puhtaaksi.

± Yhden mielestä levittyi kasvoille ihan kivasti, mutta emulgointi oli hieman vaivalloista. Poisti silmämeikin melko hyvin. Tuoksuton.

– Tuote oli yllättävän paksua tahnaa, koostumus oli hieman vaseliinimainen. Kahden mielestä ei poistanut silmämeikkiä kokonaan. Käytön jälkeen silmämeikki piti putsata erikseen. Iho tuntui hieman kuivalta puhdistuksen jälkeen. Ei tuntunut kovin kosteuttavalta. 

Parasta: Levittyi hyvin, oli perusöljyä helpompaa. Puhdistusteho. ho tuntuu kivan pehmeältä. 

Huonointa: Emulgointi. Ei poistanut silmämeikkiä, vaikka kuinka hinkkasi. Iho kaipasi kosteutusta heti puhdistuksen jälkeen.

Pisteet: 3

Oriflame Novage+ Comfort Oil-to-Milk Cleanser, 38 e / 150 ml

Lupaus: Ravitseva kasvojen puhdistusöljy poistaa hellästi ja tehokkaasti meikin (jopa vedenkestävän silmämeikin), lian, ilmansaasteet ja suojakertoimen ihoa kuivattamatta. Ravitsee ja tekee ihosta pehmeän ja kosteutetun tuntuisen. Puhdistaa iholta tehokkaasti epäpuhtaudet ja jopa vedenkestävän meikin. Voidaan käyttää kaksoispuhdistukseen ennen vesiliukoista puhdistusainetta.

Plussat ja miinukset:

+ Mieto, miellyttävä tuoksu. Mukavan pehmeä ja täyteläinen koostumus. Puhdisti kasvomeikin helposti. Poisti myös silmämeikin, kun riittävän huolella puhdisti. Jätti ihon pehmeäksi ja kosteutetun tuntuiseksi. Puhdistuksen jälkeen iho tuntui syväpuhtaalta. Riittoisa, pieni määrä riitti koko kasvoille.

– Tuote oli todella öljyinen, kuin olisi kaatanut ruokaöljyä tai hierontaöljyä kädelle. Yhden mielestä ei poistanut kunnolla silmämeikkiä, vaan levitti sen poskille.

Parasta: Levittyi hyvin. Öljy puhdisti superhyvin jopa tummanpunaisen huulipunan! Mukavan pehmeä koostumus ja tunne iholla. 

Huonointa: Silmämeikin poistaminen vaati työtä. Liian öljyinen. Ei riittävän ravitseva. 

Pisteet: 3,6 TESTIVOITTAJA

Testivoittajaa myy Oriflame

Taiga Cleansing Oil Anti-age, 21,90 e / 100 ml

Lupaus: Hajusteeton, tehokas ja hoitava puhdistusöljy, joka liuottaa meikin ja epäpuhtaudet hellävaraisesti. Sen ravitseva kuudesta raaka-aineesta koostuva koostumus jättää ihon pehmeäksi ja kosteutetuksi ilman rasvaista tunnetta. Luonnolliset ainesosat tukevat ihon hyvinvointia ja ravitsevat sitä syvältä. Tämä emulgoituva öljy tekee puhdistusrutiinista nautinnollisen kokemuksen, joka saa ihosi loistamaan puhtautta ja terveyttä.

Plussat ja miinukset:

+ Hunajainen koostumus. Tuote levittyi miellyttävästi. Puhdisti kasvojen ihon hyvin. Toimi hyvin kaksoispuhdistuksen ensimmäisenä vaiheena. Iho tuntui pesun jälkeen pehmeältä ja kosteutetulta. Jätti ihon pinna joustavaksi ja puhdisti hyvin. Tuntui hoitavalta. Aika riittoisa. 

± Tuotteessa oli mieto tuoksu, vaikka sanottiin, että on hajusteeton. Kaksi testaajaa olisi toivonut miellyttävää, mietoa tuoksua. 

– Tuote oli todella öljyinen, tuhti koostumus. Jopa tuoksu oli todella öljymäinen, hieman eltaantunut. Tuote tuntui hierontaöljyltä. Silmämeikkiä sai hangata paljon eikä se silti irronnut kunnolla. Vaati toisen tuotteen poistamaan puhdistusöljyn jämät iholta.

Parasta: Helppo levittää. Puhdisti kasvomeikin helposti.

Huonointa: Emulgoimattomuus. Liika öljymäisyys. Turhat lupaukset: iho ei loistanut puhtautta ja terveyttä eikä puhdistusrurini ollut poikkeuksellisen nautinnollinen kokemus. Silmämeikin poistaminen työlästä.

Pisteet: 3,5

Kaisa ja testaajat

Lue myös jalkavoiteiden sokkotestin tulokset

Meikkivoiteiden sokkotestin tulokset löytyvät täältä

Kauneus Meikki Testit

Tukholma ja 5 kiinnostavaa kohdetta

Tukholma on mielenkiintoinen kohde nauttia mm. museoista, osallistua erilaiselle kiertoajelulle ja ihastella kuninkaallista loistoa. Tässä muutamia vinkkejä, jos pelkkä shoppailu ei kiinnosta.

Hallwylska-museo

Hallwylska-kotimuseo ei ole mikä tahansa kotimuseo. Se rakennettiin Wilhelmina ja Walther von Hallwylin yksityisasunnoksi vuosina 1893–1989. Talon suunnitteli arkkitehti Isak Gustaf Clason. Vuonna 1920 talo irtaimistoineen lahjoitettiin valtiolle. Museo avattiin vuonna 1938. Museo on kuin palatsi. Siellä vierailulla kävijä pääsee kurkistamaan viime vuosisadan alun varakkaan perheen loisteliaaseen elämään. 

Hallwylskan sisäpihalla on kiva ravintola, jossa voi nauttia vaikka lounaan.

Wilhelminalla oli mittavat taide-, antiikki- ja koriste-esinekokoelmat, joita pääsee tutkimaan museossa. Talon sisustuksessa on nähtävissä erilaisia historiallisia tyylejä.

Talon tekniikka on käsittämättömän nykyaikaista ottaen huomioon talon rakennusajankohta.

Hallwylska-museo on todellinen runsaudensarvi. Mielenkiintoista katsottavaa on todella paljon.

Aivan alusta asti Wilhelminalla oli ajatus säilyttää kotinsa ja esineet jälkipolville. Sen vuoksi hän luetteloi ja kuvautti kaikki esineet.

Museossa näkee, miten varakas pari eli Tukholman keskustassa olevassa palatsissaan. Jos joku näyttää kullalta, se on kultaa. Kannattaa käydä niin pohjakerroksen keittiössä kuin ylellisessä ruokasalissakin. Talon erikoisuuksiin kuuluu mm. yläkerran keilarata.

Hallwylska-museo teki minuun suuren vaikutuksen. Se on hyvin mielenkiintoinen kohde.

Museossa kannattaa katsoa myös kattoon. Oikealla kuva hienosta kattomaalauksesta.

Hallwylska-museo on osoitteessa Hamngatan 4. Museo on auki: tiistai klo 12–16, keskiviikko klo 12–19, torstaina-perjantai klo 12–16, lauantai-sunnuntai klo 11–17. 

Liput: aikuiset sisäänpääsy ja opastus yht. 200 SEK, alle 19-vuotiaat lapset veloituksetta, pelkkä sisäänpääsy aikuisilta 150 SEK.

Kuninkaanlinnan aarrekammio

Tukholman barokkityylinen kuninkaanlinna on rakennettu arkkitehti Nicodemus Tessin nuoremman suunnitelmien pohjalta. Linnassa on yli 600 huonetta 11 kerroksessa. Paraatihuoneet ovat kaupungille ja pienemmät asuinhuoneet linnan sisäpihalle päin.

Linnassa on aarrekammio, jossa säilytetään valtakunnan regaaleita.

Aarrekammiossa voi ihastella mm. erilaisia kruunuja ja muita vallan merkkejä.

Kuninkaanlinnan aarrekammiossa on kaikki vallan merkit: lukuisia kruunuja, valtikka, miekka, maapallo, viitta jne. Jos jotain kruunua tarvitaan häissä, hautajaisissa tai ristiäisissä, kruunu ensin tarkastetaan, sitten kuljetetaan tapahtumapaikalla ja paluukuljetuksen jälkeen jälleen tarkastetaan. Nykyisin kruunua ei pidetä päässä, vaan se on vain alttarilla tms. Eri kuninkaallisilla on omat kruununsa.

Millesgården

Välillä on hyvä jättää Tukholma (eli keskustan) ja suunnata lähialueelle.

Ruotsalaisen kuvanveistäjä Carl Millesin (1875–1955) ja hänen vaimonsa Olgan rakennuttama Millesgården on taitelija-ateljee ja veistospuisto. Millesgården sijaitsee lähellä Silja Linen terminaalia Lidingössä ja noin 20 minuutin päästä Tukholman keskustasta.

Carl Milles tunnetaan erilaisista suihkulähdeveistoksistaan. Monien veistosten hahmot kurkottelevat kohti taivasta.

Carl Milles osti ensimmäisen tontin Herserudsklippanilta 1900-luvun alussa tarkoituksena rakennuttaa sinne koti ja ateljee. Millesgårdenin innoittajana olivat Italia, piazzat ja antiikin ja renesanssin tyyli.Millesgården on nykyisin museo, jossa on nähtävillä Millesin kuuluisien patsaiden kopioita. Veistokset, talon lasitetun terassin mosaiikkilattia, pienen aamiaishuoneen seinälaatat ja ateljee tekivät ainakin minuun suuren vaikutuksen.

Millesgården on mielenkiintoinen tutustumiskohde.

Millesit asuivat USAssa vuodesta 1929 alkaen ja hän sai Yhdysvaltojen kansalaisuuden vuonna 1945. Kun Millesit palasivat Ruotsiin vuonna 1950, tontille suunniteltiin uusi, pieni talo, jota nimitettiin Annen taloksi Carl Millesin assistentin Anne Hedmarkin mukaan. Anne Hedmark asui tuossa talossa. Kannattaa käydä kurkistamassa myös tämä viehättävä talo.

Millesgårdin pihalla on veistoksia.

Tontille on rakennettu kolmaskin talo, jossa on vaihtuvia näyttelyitä. 

Avoinna: ti–su klo 11–17; liput aikuiset 170 SEK, opiskelijat 140 SEK ja 0–18 -vuotiaat veloituksetta.

Kiertoajelu ja -veneily ”haiautolla/veneellä”

Oceanbus järjestää kiertoajelun, joka hoidetaan yhdistelmäkulkuneuvolla: maalla se kulkee pyörillä aivan kuin linja-auto, mutta syöksyessään veteen se etenee kuten vene. 

Kiertoajelu Oceanbusilla on elämys, joka ei unohdu.

Kulkuneuvo näyttää villiltä linja-autolta. Kerros alkaa pienellä lenkillä keskustassa, kunnes siirryimme veteen. Siinä vaiheessa on hyvä olla valmiina kuvaamaan, kun auto ajaa veteen vveden pärskähtäen avoimista ikkunoista vähän käsille. 

Oceanbus-ajelu on muutakin kuin perinteinen kiertoajelu – se on elämys. Opastus on englanniksi ja ruotsiksi. Tukholma näyttää erilaiselta vesiltä.

Kiertoajelu lähti Strömgatanilta (Strömgatan 3), siis ihan keskustasta. Lippujen hinnat: aikuiset 370 SEK, lapset 290 SEK, alle 3-vuotiaat lapset eivät voi osallistua Oceanbus-ajelulle.

Voit tutustua kiertoajeluun ja varata liput 

Höyhensaarille

Fjäderholmarna on Tukholman saaristossa, lähellä keskustaa oleva saariryhmä, johon kuuluu neljä saarta.

Nämä Fjäderholmarna ”höyhensaaret”, ovat todella suosittu retkikohde. Enkä yhtään ihmettele, sillä saarilla on kiva tunnelma.

Fjäderholmarna on sympaattinen kohde, joka on puolen tunnin vesibussimatkan päässä keskustasta.

Kesäisin saarilla on kahvila, ravintoloita, savustamo ja käsityöläisten kauppoja. Kausi on parhaimmillaan kesällä.

Kauniina kesäpäivänä on miellyttävä istuskella rantaravintolan terassilla nauttimassa kevyttä lounasta ja kylmää juomaa, vaellella saaren poluilla ja nauttia merimaisemista. Venematkalla kohti Fjäderholmarna-saaria pääsee ihailemaan ruotsalaisten huviloita ja rannoille rakennettuja taloja.

Fjäderholmarna on noin 30 minuutin vesibussimatkan päässä Tukholman keskustasta. Ei uskoisi, että Tukholma on niin lähellä, kun käyskentelee Fjöderholmarnan kujilla. Siellä syke laskee. Strömman vesibussit ja Fjöderholmslinjenin laivat menevät joka tasatunti Gamla Stanista, läheltä Slussenia.

Kaisa

Lue myös vinkkejä Tukholman ravintoloihin 

Lue myös, miten pääset nauttimaan Tukholmasta kattojen yläpuolelta 

Kulttuuri Matkat