Sokkotesti: Mikä oli paras ruskea luomiväri?

Mainos / tuotteet saatu testiin / By Raili, Gosh, Lavera, Nyx, Paese

Ruskea luomiväri löytyy monen meikkipussista. Viisi erilaista ruskeaa luomiväriä oli sokkotestissä tiukan raadin arvioitavana. Mikä voitti testin?

Näin testi tehtiin

Viisi testaajaa käytti viittä ruskeaa luomiväriä noin 1,5 kuukauden ajan eli kaikki käyttivät kaikkia testituotteita. Testattavana oli kolme puuterimaista, yksi oli nestemäinen ja yksi kynä. Testituotteiden nimet oli peitetty ilmastointiteipillä. Testaajat antoivat plussia ja miinuksia mm. koostumuksesta, kestosta, värisävystä ja käytettävyydestä.

By Raili Eyeshadow sävy Sand, 34,50 e / 2,5 g

Luomiväri by Raili

Lupaus: Mattapintaisen luomivärin avulla luot helposti kauniin silmämeikin.

Plussat ja miinukset:
+ Samettisen tuntuinen.
+ Hyvin pigmenttiä.
+ Levittyi helposti.
+ Tarttui hyvin siveltimeen. Helppo työstää. Häivyttäminen oli helppoa.
+ Ei varissut poskille laittaessa.
+ Pysyi todella hyvin etenkin, kun pohjusti luomet.
+ Hienostunut sävy. Sopivasti pigmenttiä. Kaunis harmaanruskea sävy. Sävyyn oli helppo yhdistää eri värejä, esimerkiksi vaaleanpunaista tai kimallusta. Helppo kerrostaa, jolloin sai lisää näyttävyyttä.
+ Plussa näppärän pienestä rasiasta.
– Yhden mielestä näyttävään (iltameikkimäiseen) meikkiin sävy oli ehkä liian vaalea.
– Yhden mielestä viileä, vähän liiankin harmahtava sävy.
– Yhden mielestä pysvyys heikko, haalistui epätasaisesti.

Pisteet: 4,5  TESTIVOITTAJA eli testin paras ruskea luomiväri (By Raili -luomiväri on myynnissä mm. byraili.fi -verkkokaupassa

Gosh Forever Eyeshadow sävy Twisted Brown, 14,20 e / 1,5 g

Luomiväri Gosh

Lupaus: Luomivärikynän avulla toteutat helpon ja kauniin silmämeikin hetkessä. Jo yhdellä sipaisulla saat peittävän ja pitkäkestoisen sävyn luomille. Pehmeän samettinen ja intensiivinen koostumus, joka helppo levittää tasaisesti. Luomiväri pysyy paikoillaan jopa 8 tuntia. Saatavilla useita kauniita metallisia ja mattaisia sävyjä. Tuote on hajusteeton.

Plussat ja miinukset:
+ Harmaaseen taittava ruskea ja peittävä sävy sopi hyvin silmiin. Hyvä neutraali sävy.
+ Luomivärikynäksi alussa yllättävän kostea, mutta väri kuivui luomille nopeasti. Pehmeän samettinen koostumus.
+ Levittyi luomille todella tasaisesti ja sujuvasti, suorastaan liukuen. Yllättävän helppo työstää.
+ Sopivasti pigmenttiä.
+ Näyttävä (iltameikkimäinen) meikkikin onnistui hienosti.
+ Toimii pikameikkinä arjessa ja pohjustuksena vahvemmassa meikissä.
+ Voidemainen väri oli helppo levittää suuoraan luomelle ja häivyttää sormin tai siveltimellä.
+ Toimi erinomaisesti luomenpohjustajana. Kun tämän päälle laittoi puuterimaista luomiväriä, silmämeikki kesti hyvin.
+ Pitkäkestoinen: kesti luomilla koko päivän eikä urautunut luomille.
– Yksinään käytettynä kaipasi hieman tasoitusta tai lisäystä iltapäivällä.
– Kahden mielestä häivyttäminen oli alussa haastavampaa ei niin kokeneelle meikkaajalle, mutta väriin sai yhdistettyä hyvin vaaleampaa väriä
– Yhden mielestä ei sellaisenaan  soveltunut iltameikkiin.
– Rasvoittuvalla iholla levisi herkästi.

Pisteet: 4-

Lavera Signarute Colour Eyeshadow sävy Walnut 02, 9,00 e / 2 g

Lavera luomiväri

Lupaus: Samettisesti luomille levittyvä luomiväri, joka pysyy luomilla pitkään vahvan väripigmentin ansiosta.

Plussat ja miinukset:
+ Hyvä perussävy. Yhden mielestä muodikas sävy.
+ Oli helppo käyttää: levittyi luomille samettisesti.
+ Perussilmämeikin tekoon toimiva.
+ Sopivan hienojakoinen koostumus, joten kerrostamalla sai halutessaan lisää intensiteettiä.
+ Yhden mielestä riittävästi pigmenttiä ja pysyi luomilla pitkään.
+ Helppo häivyttää.
+-Tämä sopii aremmalle meikkaajalle tai hänelle, joka haluaa vain tasoitella luomen kirjavuutta. Liian kesy laskeutuvan luomen häivytykseen.
+-Sävyssä on hieman hohtoa, ei aivan matta. Ihan ok.
– Pigmenttiä on vähemmän kuin testin muissa puuterimaisissa. Väri hiipui päivän mittaan.
– Meikatessa varisi poskille.
– Ei kovin näyttävään (iltameikkimäiseen) meikkiin.
– Yhden mielestä vähän turhan lämmin sävy.
Pisteet: 3+

Nyx Ultimate Glow Shots Brightening Liquid Eyeshadow sävy Pear Prize, 14,90 e / 7,5 ml

Nyx eyeshadow

Lupaus: Nestemäiset luomiväri tarjoaa säteilevän kauniin nestemäisen värin. Innovatiivinen vegaaninen koostumus antaa luomillesi hetkessä kimaltelevan vaikutuksen ja upeaa hohdetta. Ei paakkuunnu tai varise ja kestää luomilla jopa 12 tuntia. Miellyttävän tuntuinen koostumus sisältää C-vitamiinia. Ei sisällä eläinperäisiä ainesosia tai sivutuotteita.

Plussat ja miinukset:
+ Kolme testaajaa totesi, etteivät olleet nestemäisten luomivärien ystäviä, mutta tämä tuote romutti ennakkoluulot. Miellyttävä olomuoto.
+ Kolmen mielestä helppokäyttöinen.
+ Riittävästi pigmenttiä.
+ Yllättävän helppo häivyttää.
+ Pysyi hyvin koko päivän. Ei kaivannut lisäilyä. Ei kasaantunut luomivakoon.
+ Kahden mielestä toimi hyvin, kimallus hohteli kivasti. Heidän mielestään kullanruskea sävy oli kaunis.
+ Tällä onnistui myös näyttävä iltameikki. Kimallus antoi juhlavuutta.
+- Kaksi totesi, että liika kimallus talttui, kun päälle laittoi puuterimaista mattaluomiväriä.
+- Applikaattoriin tuli reilusti väriä ja se kannatti levittää ja häivyttää nopeasti ennen kuin se jämähti luomelle.
– Kahden mielestä testisävy on liian helmiäinen raskaille luomille. Yhden mielestä sävy oli hiukan liian punertava.
– Kaksi kommentoi, että pakkauksessa olevaa applikaattoria oli vaikea saada ulos hylsystä.
– Kahden mielestä hankala levittää suttuisen siveltimen vuoksi.
– Ei soveltunut nopeaan arkimeikkiin.

Pisteet: 4

Paese Kashmir luomiväri sävy 604, 9,06 e / 5 g

Paese eyeshadow

Lupaus: Mattaluomiväri antaa intensiivisen värin luomille. Sisältää kolmenlaista pigmenttiä, jotka takaavat pitkäkestoisen pysyvyyden ja ehkäisevät värin haalistumista. Silkkiproteiinit rauhoittavat herkkää silmäluomien ihoa ja suojaavat niitä ärsytyksiltä. Tekee myös luomivärin koostumuksesta sileän ja helposti levittyvän. Voidaan käyttää kuivana tai kosteana. Hajusteeton. Alkoholiton koostumus. Testattu ihotautilääkärien valvonnassa.

Plussat ja miinukset:
+ Todella paljon pigmenttiä.
+ Herkullinen, muodikas sävy.
+ Levittyi hyvin. Helppo käyttää.
+ Pysyi hyvänä olipa luomet pohjustettu tai ei.
+ Kostutettuna tällä voi tehdä myös rajauksen ripsien tyveen tai käyttää koko luomelle, jolloin pysyy hyvin
+ Tällä onnistui myös intensiivisemmän meikin teko.
+ Ei ärsyttänyt silmäluomieni herkkää ihoa
+ Häivyttäminen onnistui helposti.
– Yhden mielestä meikatessa varisi hieman poskille.
– Yhden mielestä häivytys ei ollut kovin helppoa.
– Kahdella luomiväri kasaantui luomivakoon päivän mittaan.

Pisteet: 4-

Kaisa ja testaajat

Lisää sokkotestien tuloksia:

Ripsiseerumi pidentää ja tuuheuttaa ripsiä? Sokkotesti

Sokkotesti: Auttaako meikinpohjustustuote meikin kestossa?

Mikä kasvojen puhdistustuote voitti sokkotestin?

Kauneus Meikki Testit

Keskivartalojumppa hoitaa vatsan lisäksi selkää

Naiselon keskivartalojumppa ei vie kuin kymmenen minuuttia – testaa vaikka! Hyvä keskivartalon lihaskunto on paras vakuutus selkäkipujen varalle.

Moni veivaa vatsarutistuksia salilla, mutta treeni kohdistuu silloin helposti vain osaan vatsalihaksista eikä haasta keskivartaloa riittävän monipuolisesti. Vatsalihaksia – niin kuin kaikkia muitakin lihaksi – kannattaa treenata erilaisista asennoista ja erilaisilla liiketempoilla, jotta ne kehittyvät monipuolisesti tekemään sitä, mitä niiden kuuluu tehdä: liikuttamaan selkärankaa eri suuntiin ja tukemaan sitä. Kunnon keskivartalojumppa sisältää siis rangan pyöristystä ja ojennusta sekä sen taivutusta ja kiertoa oikealle vasemmalle. Kun keskivartalojumppa sisältää liikkeitä, jotka tehdään seisten, istuen, polvilla, nelinkontin, kyljellä ja selinmakuulla, on treeni varmasti monipuolinen.

Oikeasti ulkonäkö on sikäli huono motiivi keskivartalon treenaamiseen, että mikään rutistelu ja pumppaaminen ei saa vatsaa litteäksi, jos vatsalihasten päällä on paljon rasvaa. Litistymisestä haaveilevan kannattaa kääntää huomio syömiseen ja kokonaisenergian kulutukseen.

Vatsalihaksia on monessa kerroksessa. Pinnalla suoraan kulkevat suorat vatsalihakset – ne, joita joskus sikspäkiksi nimitetään, mutta jotka oikeasti ovat eightpack. Kaksi alinta suorien vatsalihasten ”lokeroa” ovat niin alhaalla, ettei niitä usein näe, vaikka vatsalihakset olisivat hyvin kehittyneet ja rasvaa niiden päällä vain vähän. Suorien vatsalihasten tehtävä on selkärangan pyöristäminen. Vinoja vatsalihaksia on kahdessa kerroksessa niin, että niiden lihassyyt kulkevat ristiin toisiinsa nähden. Ulommat ja sisemmät vinot vatsalihakset hoitavat vartalon sivutaivutusta ja kiertoa. Näiden kaikkien alla on vielä poikittainen vatsalihas, joka ei liikuta mitään nikamia vaan tukee selkärankaa ja säätelee vatsaontelon painetta. Se on tavallaan kaikkein tärkein vatsalihas juuri tuon rankaa tukevan tehtävänsä takia.

Keskivartalojumppa

Vatsalihasten lisäksi varsinkin naisten on syytä muistaa keskivartaloon oleellisesti kuuluvat lantionpohjan lihakset. Miehilläkin ne toki ovat, mutta koska naisille raskaudet ja synnytykset aiheuttavat melkoisen kuorman, lantionpohjan kunnosta huolehtiminen on naisille erityisen tärkeää. Keskivartalotreeni voi toimia samalla myös lantionpohjan treeninä, kun otat jokaiseen liikkeeseen mukaan ajatuksen siitä, että supistat ja tiivistät lantionpohjaa aina samalla, kun jännität vatsalihaksia.

Keskivartalotreeni kannattaa tehdä vähän samalla mentaliteetilla kuin vaikka kehonhuolto ja hartiajumppa: mieluummin usein ja vaikka vähemmän kerrallaan. Näin saat pidettyä keskivartalon aktiivisena ja kokonaistreenin määrä on todennäköisesti suurempi kuin jos teet harvakseltaan ja enemmän kerralla.

Video

Anna Tuomikoski

Lisää treenejä:

Tasapainotreeni vahvistaa myös keskivartaloa

Helppo ja tehokas käsipainotreeni

Helppo kahvakuulatreeni

Hyvinvointi Hyvä olo Terveys