Kansallisteatterin Dosentit ja Saituri ovat teatteria parhaimmillaan. Hyvät tekstit, onnistuneet roolitukset ja ammattitaito takasivat esitysten nautittavuuden.
Saituri
Molièren Saituri on klassikko, jonka varmaan monet teistäkin on nähnyt. Kertauksena näytelmän juoni lyhykäisyydessään. Perheen isä Harpagon on malliesimerkki itarasta henkilöstä: mikään ei saisi maksaa mitään. Tästä kärsivät niin lapset kuin kotikin. Harpagonilla on rahakätkö, joka paljastuu, koska Harpagonilla on sairaalloinen tarve tarkistaa rahakätkönsä. Erilaisten käänteiden myötä tilanne selviää. Mutta oppiiko Harpagon mitään? Tuleeko hänestä yhtään sympaattisempi vai pysyykö hän yhtä saitana?
Saiturin puvustus, meikki ja kampaukset ovat suorastaan herkulliset. Kuva Kansallisteatteri
Näytelmän on suomentanut Arto af Hällström. Kieli on saanut nykyaikaista otetta. Nokkela sanailu pääsee oikeuksiinsa. Vesa Vierikko vastasi ohjauksesta. Vaikka Kansallisteatterin Saituri on saanut modernin otteen, se kuitenkin kunnioittaa alkuperäistä tekstiä, ja esillepanossakin on sopivasti sekoitettu menneisyyttä ja nykyisyyttä.
Markku Maalismaa esittää Harpagonia, saituria, ja loistavasti esittääkin. On riemastuttavaa seurata hänen pienen pieniä eleitään, pieniä sormen liikkeitä ja silmien välkettä. Hän on näytelmän tähti, ilman muuta. Tosin muukin näyttelijäkunta tekee hienoa työtä. Maalismaan lisäksi nautin Paula Siimeksen Frosinesta, juonittelevasta naisesta.
Markku Maalismaa tekee hienon roolisuorituksen. Kuva Kansallisteatteri
Naamioinnin suunnittelusta vastasi Petra Kuntsi. Lavastus ja pukusuunnittelu olivat Tarja Simonen käsialaa. Tämä kaksikko ansaitsee isot kiitokset. Esityksen visuaalisuus on huippuluokkaa. Tarja Simone oli taitavasti yhdistänyt nykyaikaisia elementtejä epookkipukujen joukkoon. Lavastuksessa näkyy, miten koti on kärsinyt liiallisesta pihiydestä.
Koko Saituri oli riemastuttavaa ja viihdyttävää katsottavaa.
Oli mielenkiintoista nähdä, miten Vallilan väliaikaistilat toimivat. Olin positiivisesti yllättynyt, miten hyvin tila sopi teatterikäyttöön. Jopa lämpiö oli yllättävän viihtyisä.
Dosentit
Juha Jokela tunnetaan terävistä ja ajankohtaisista teksteistään. Kansallisteatterin Dosentit jatkaa samalla linjalla.
Näytelmässä sosiaalipsykologian professori Johanna Virtanen (Ria Kataja) tutkii, miksi moni yliopiston kollega voi kehnosti, miksi monet lähtevät töihin ulkomaille. Johannan entinen oppilas, suorasanainen Fiona (Marja Salo) auttaa Johannaa tutkimuksessa.
Ria Kataja näyttelee pääosaa Dosenteissa.
Yliopiston johto ei ole kiinnostunut tutkimuksen tuloksista. Tutkimuksesta syntyy kirja, joka synnyttää keskustelua julkisuudessa. Somekanavat täyttyvät kommenteista, jotka eivät välttämättä ole kovinkaan miellyttäviä. Tuloksena on maalittaminen. Tämän ansiosta Johanna joutuu puntaroimaan omia arvojaan.
Näytelmä on Ria Katajan juhlaa. Hän soljahtaa Johanna Virtasen rooliin täydellisesti, uskottavasti. Vahva roolisuoritus. Marja Salo suorasanaisena Fionana on sopivasti ärhäkän haastava. Hannu-Pekka Björkman näyttelee Johanna Virtasen entistä aviomiestä, joka vuosiin ei ole saanut aikaiseksi akateemisia julkaisuja, mutta nyt haluaisi hivuttautua Johannan ja Fionan kirjaan.
Dosentit-näytelmän oivaltavasta lavastuksesta vastaa Kati Lukka. Kuva Kansallisteatteri
Mielenkiintoinen näytelmä, joka laittaa katsojan miettimään yliopistojen rahoituskuvioita ja tutkijoiden tilannetta, mutta myös sosiaalisen median hallitsemattomuutta, maalittamisen kohteeksi joutumista.
Mannerheim tunnetaan hyvän ruuan ystävänä. Mikkeli, entisenä päämajakaupunkina, hyödyntää marsalkan ruokaperinteitä. Nyt tehdään Mannerheimin makumatka Mikkeliin. Tervetuloa mukaan!
Mikkeli hyödyntää sodanaikaista päämaja-aikaansa ja Mannerheimiä mm. erilaisilla tarinallisilla lounailla ja illallisilla.
Pääsin nauttimaan Mannerheim-henkisistä aterioista viiden muun toimittajan kanssa, kun Mikkelin kehitysyhtiö Miksei yhdessä mikkeliläisten yritysten kanssa kutsui meidät vierailulle.
Tästä alkaa makumatka Mikkeliin. Tervetuloa mukaan!
Sankarivainajien lounas
Kenkäveron lounas oli toteutettu 21.5.1944 pidetyn sankarivainajien päivän tarjoilun mukaan. Sodan aikaan tämä lounas oli tavallista lounasta juhlavampi.
Mannerheim oli kalan ystävä. Historiatietojen mukaan usein kylmänä tarjottu kala haudutettiin kalaliemessä tai liemijuureksisessa vedessä.
Nautimme ensin marskin ryypyn, tietysti. Alkupalana tarjottiin kuhafilétä, pääruokana savustettua sianselkää ja jälkiruokana suklaahyytelöä eli blancmangéta. Syön todella harvoin sikaa, mutta tämä savustettu sianselkä oli todella murea ja maukas – positiivinen yllätys. Kuha-alkuruoka ja suklaahyytelö eivät pettäneet.
Kenkäveron lounas oli tehty samanlaiseksi kuin vuoden 1944 sankarivainajien päivän lounas.
Kenkäveron Sankaripäivän lounaan hinta on 48 e / henkilö. Lounas valmistetaan 3 arkipäivää ennen annetun tilauksen mukaan. Minimivierasmäärä on 6 henkilöä.
Juhlaillallinen kartanossa
Tertin Kartanon omistajien Pepita ja Matti Pylkkäsen isännöimällä illallisella saimme kuulla Tertin Kartanon historiaa, joka juontaa peräti 1500-luvulle. Pylkkästen suvun hallussa kartano on ollut vuodesta 1894 alkaen.
Vaikka Mannerheim ei käynyt Mikkeli-vuosiensa aikana Tertin Kartanossa, siellä voi kuitenkin sukeltaa marsalkkahenkiseen iltaan ja nauttia gourmet-tason illallisen.
Meidän menumme oli täydellinen: alkuruokana kirkas kalaliemi ja Puulan taimen, pääruokana peltopyy ja kotimaisia tuoksuvalmuskasieniä ja jälkiruuaksi paahtovanukasta lakkojen ja metsävadelmien kanssa. Monet illallisen raaka-aineista oli kartanon omistajien keräämiä tai ”saalistamia”. Illallisen kruunasi konjakki vuodelta 1945!
Tertin Kartanon illallinen oli gourmet-tasoa.
Tunnelma, ruoka, seura ja historian tarinat tekivät illasta täydellisen. Olin niin vaikuttunut Pepitan ja Matin vieraanvaraisuudesta, lämpimyydestä – kaikesta. Olen mykistynyt vieläkin.
Matti Pylkkänen tarjosi konjakkia vuodelta 1945.
Tertin Kartanossa voi nauttia Totuuden hetki -illallisen, joka noudattelee 3.2.1943 ateriaa. Silloin tarjolla on voileipäpöytä tai lohipiirakkaa, paistettua lohta tai lintupaistia, juustoa ja keksiä, kahvia ja kakkua. Menun hinta on 84 e / henkilö ja minimihenkilömäärä on 10. Viinipaketin hinta on 29 e / henkilö.
Marskin seurassa
Mikkelin Klubilla voi aterioida Marskin menut marsalkka Mannerheimin seurassa (näyttelijä Timo Närhinsalo). Närhinsalo eläytyi täysin marskin rooliinsa. Niin teimme mekin ja puhuttelimme häntä marsalkkana ja kyselimme päämaja-ajoista ja ruokailuista. Närhinsalo oli todella paneutunut asiaan ja osasi kertoa paljon ja mielenkiintoisesti noista vuosista.
Marsalkka Mannerheim (Timo Närhinsalo) toivotti meidät tervetulleiksi Mikkelin klubille.
Mikkeli-vuosinaan Mannerheim ruokaili päivittäin Mikkelin Klubilla.
Saimme kuulla mm., että klubilla nautittujen lounaiden aikana keskustelukielenä oli suomi, mutta väsyneenä marsalkka puhui ruotsia. Kenraali Airo ei halunnut puhua ruotsia, vaan käytti kielenä ranskaa, jota myös marsalkka osasi.
Kysyin marsalkalta, miksi marskin ryyppy kaadettiin aina piripintaan. Saimme kuulla, että Venäjän armeijan sotilaiden luontaisetuihin kuuluivat ruokaryypyt: lounaalla yksi ja päivällisellä kaksi ryyppyä. Silloin tietysti kannatti kaataa ryyppy lasin laitoihin saakka, koska silloin ”palkkaa” tuli enemmän.
Mikkelin klubin Marski-lounas oli täydellinen elämys. Marskin ryyppy kaadetaan edelleen piripintaan. Sen nauttiminen vaatii vakaata kättä, jotta juomaa ei läiky pöydälle tai vaatteille.
Kun Ruotsin kruununprinssi Kustaa Adolf tuli Suomeen tutustumaan sotaan, Mannerheimin kanssa ruokaillessa tarjottiin myös marskin ryyppy. Prinssi joi ryypyn kerralla, kun seurueen muut jäsenet nauttivat sen vähitellen niin. Muille kaadettiin lasiin vain täyttö, mutta prinssille aina koko lasillinen, koska hän joi aina lasin ”pohjanmaankautta”. Näin prinssi joi neljä lasillista, muiden nauttiessa pienemmästä alkoholimäärästä.
Marskin lounaalla söimme vorschmackia (tietysti) ja nautimme marskin ryypyt (kolmella ”puraisulla” – tietysti). Pääruokana oli kuhaa walewska ja jälkiruokana karpaloparfait. Voi hyvänen aika, kun oli hyvää!
”Mannerheim” kertoi, että vorschmack oli hänen lempiruokiaan. 1920-luvulla hän tarjosi sen reseptiä ravintola Kämpiin, mutta hän sai vastaukseksi, ”ettei heillä tehdä jäteruokaa”. Siitä suivaantuneena Mannerheim vei reseptin Esplanadinpuiston toiselle puolelle Savoyhin. Siellä vorschmackia tarjotaan vielä tänä päivänäkin.
Tämän Mikkelin klubin Mannerheim-menun hinta on 56,50 e / henkilö ja minimimäärä on 10 henkilöä.
Homejuustoja lähimaidosta
Mikkelin-matkallamme vierailimme myös Kappelin Juustolassa, jonka valikoimiin kuuluu vain kaksi juustoa: Illusia-sinihomejuusto ja Loreley-valkohomejuusto. Juustonkeittäjä Petri Sikstus perusti minijuustolan vuonna 2017.
Kappelin Juustolan homejuustoja saa myös pääkaupunkiseudulta mm. K-marketeista ja Stockmannilta.
Kävimme vierailemassa myös maitotilalla, josta tulee Kappelin Juustolan käyttämä maito. Navetta sijaitsee samassa pihapiirissä kuin juustola. Matkaa navetasta juustolaan on ehkä alle 50 metriä. Sitä maitoa ei ole tarvinnut kaukaa rahdata jalostettavaksi. Täytyy tunnustaa, että olin elämäni ensimmäisen kerran navetassa. Missäpä minä, kaupunkilaisnainen, olisin navetassa käynyt!
Pääsimme maistamaan Petri Sikstuksen tekemiä homejuustoja. Juustoissa on luonnetta, mutta eivät ole kuitenkaan niin päällekäyviä kuin esimerkiksi Stilton.
Muisti
Parin Mikkeli-päivän aikana kävimme myös kesäkuussa avatussa Muistissa, josta Sini aikaisemmin kirjoitti postauksen.
Muisti teki minuun vaikutuksen, koska se ei ollut tavallinen museo, jossa katseltaisiin tavaroita, vaan siellä pystyi kokemaan, katsomaan siviilien tarinoihin keskittyviä filminpätkiä ja seuraamaan sodan eri vaiheita.
Mieleen jäivät mm. Summan pommitusten kokeminen 3D-lasien avulla. Automaattisesti kyykistyin ja painoin käteni pääni suojaksi, kun pommikoneet lähestyivät. Toinen mielenkiintoinen seurattava oli maailmankartta, johon eri väreillä näytettiin kuukausittain, miten toisen maailman sodan eri vaiheissa valtiot siirtyivät akselivaltioiden, liittoutuneiden tai puolueettomien piiriin. Olisipa kouluaikaan näitä sodan vaiheita esitetty tällä tavalla, niin olisin ehkä tajunnut sodan laajuuden ja eri vaiheet.
Vaikka en olekaan sotahullu tai kiinnostunut sotaelokuvista, Muisti teki minuun suuren vaikutuksen. Siellä pitää käydä uudestaankin, jotta ehtisin vielä paremmin paneutua esimerkiksi vuorovaikutustehtäviin.
Olipa mielenkiintoinen ja antoisa makumatka Mikkeliin!
