Vasta maaliviivalla tajusin kuinka muutto olisikin pitänyt tehdä

Olen ollut koko kevään keskellä muuttoruljanssia. Ensin askartelin sen kanssa korvien välissä. Pari kuukautta sitten siirryin käytännön hommiin eli karsintaan. Nyt kun olen aivan loppusuoralla, oivalsin miten muutto olisi pitänyt tehdä. 

Muutto on ollut mielessä jo parisen vuotta. Ajatus minne, millaiseen ja minkä kokoiseen asuntoon ja ennen kaikkea minne? Maalle vai kaupunkiin. Monta kertaa asiaa lykättiin, sillä olimme mieheni kanssa hieman eri mieltä suunnasta.

Itse muutto sujui sutjakkaasti. Olin numeroinut muuttomiehille huoneet ja laatikot. He hoitelivat homman mallikkaasti, sillä itse olimme paikalla mahdollisimman vähän. Maskit naamalla ei viitsi paljon ponnistella.

Yhtä mieltä olimme siitä, että iso omakottalo isolla pihalla on kahdelle aikuiselle turhan suuri ja työläs hoidettava etenkin kun kesäaika kuluu pääosin mökillä. Sielläkin on iso piha ja paljon puuhaa.

Kun on asunut yli 25 vuotta samassa talossa, muuttorutiinit ovat ruostuneet ja nurkat täyttyneet tavaralla. Ja niitä nurkkia ja varastoja riitti. Aikoinaan muuttaessamme elimme ruuhkavuosia. Poikamme olivat ala-asteikäisiä. Oli ihanaa, kun oli paljon tilaa ympärillä ja pihamaa täyttyi lapsista ja leikkien äänistä koulupäivän jälkeen. Myös yrityksemme toimi saman katon alla. Työ ja vapaa sekoittuivat meille sopivasti.

Niinpä tavaramäärän karsinta olikin työlästä. Itse asiassa loppusuoralla jo ällöttävää.

Alkuun tein kaiken huolella, sitten heräsin todellisuuteen. Aika ei ikinä tulisi riittämään, jos en ota ronskimpaa karsintatapaa. Koronatilanne vaikutti moneen asiaan. Olemme olleet molemmat vapaaehtoisessa karanteenissa, joten ei puhettakaan, että joku olisi tullut avuksi. Oli hoidettava asiat pääosin itse. Tai niin sain ainakin paremman yöunen.

Vaikka rojun määrä väheni silmissä, sitä tuntui koko ajan putkahtavan lisää. Mitä pidemmälle kierrokset menivät, sitä ronskimmin osasimme vähentää tavaraa.

Pakkasin lasitavaran huolella silkkipapereiihin, joita tulee kosmetiikkalähetysten mukana. Jokin silkkipaperissa viehättää minua. Enää en säästä näitäkään. Päätyivät pienen haikeilun jälkeen nekin kaikki roskiin.

Eilen mieheni sitten oivalsi: Miksi emme lähteneet liikkeelle siitä, että olisimme valinneet ensin päältä ne tavarat, jotka ehdottomasti haluamme mukaan. Vaatteista ne, joita olemme käyttäneet viimeisen vuoden aikana. Vain ne astiat, joita käytämme viikoittain.

Heureka!

No niinhän muutto todellakin olisi pitänyt tehdä. Ei olisi kulunut aikaa toisarvoisten vaatteiden, astioiden, koriste-esineiden ja kirjojen yms arvottamiseen. Miten ylipäätään voisi kaivata tavaraa, jonka olemassa oloa ei ole itse muistanut.

Tästä sukka-alusvaatekasasta pääsi kaappiin vain viidesosa. Muut menivät roskiin. En ole enää vuosiin käyttänyt punaisia, oransseja, kirkkaanvihreitä tai keltaisia sukkiksia. Silti niitä kulki mukana kymmenia. Noloa.

Niinpä teemme nyt lisäkarsintaa uudessa kodissa. Ehkä jo tovin kuluttua pääsemme asettautumaan ja nauttimaan.

Jos siis muutat, mieti ensin tärkeimmät. Pidä niistä kiinni ja luovu muusta. Jos itsellä on tunteita liikaa pelissä, pyydä ystävää tai muuttofirmaa hoitamaan homma puolestasi.

Uskallan väittää, ettet tule katumaan. Olethan ottanut jo aarteesi mukaasi.

Sini

Hyvinvointi

by Raili -sarjan ihonhoitotuotteissa hyvä hinta-laatusuhde

Olemme testanneet pari kuukauden ajan Raili Hulkkosen by Raili -sarjan kuutta ihonhoitotuotetta, jotka esittelimme aikaisemmassa postauksessa. Kauneustoimittajina kokeilemme vuoden aikana satoja tuotteita, joten uskallamme väittää, että meillä perspektiiviä. Mitä mieltä olemme näistä by Raili -tuotteista?

by Raili -sarjan ihonhoitotuotteet ovat kotimaisia, ja se ilahduttaa meitä suuresti. Tuotteet valmistaa Naviter Oy Helsingin Herttoniemessä. Näin helsinkiläisinä voimme sanoa, että kyse on todellisesta lähikosmetiikasta. Tiedämme, että näiden kehittelyyn on paneuduttu huolella.

Tuotteissa on miellyttävä, mieto tuoksu, joka haihtuu melko nopeasti. Näppituntuma koostumuksiin on hyvä, näitä on helppo ja kiva käyttää. Luepa kommentit loppuun, sillä siellä on pieni etu sinulle.

by Raili Beauty Essentials Hydrating Cleanser -puhdistusemulsio, 150 ml 19,50 e


+ helppokäyttöinen pumppupullo
+ riittoisa, yksi painallus riittää
+ miellyttävän täyteläinen koostumus
+ poistaa hyvin meikin
+ jättää ihon miellyttävän tuntuiseksi
+ puhdistuksen jälkeen ihoa ei kiristä

by Raili Beauty Essentials Micellar Water -misellivesi, 150 ml 16,50 e


+ raikas
+ poistaa hyvin myös vedenkestävän silmänrajauksen ja ripsivärin
+ sopii hyvin ns. kaksoispuhdistukseen, jolloin ensin käytetään puhdistusemulsiota ja sen jälkeen misellivettä
+ kätevä myös matkoilla tai jumpan jälkeen, kun haluaa pyyhkäistä hien pois kasvoilta
– jos käyttää ainoana puhdistustuotteena, kuluu monta vanulappua

by Raili Beauty Essentials Hydrating Lotion -hoitovesi, 150 ml 21,50 e


+ miellyttävä, hieman vettä täyteläisempi koostumus
+ kosteuttaa tehokkaasti ihoa
+ ahaa elämys kuivaihoiselle, tämä ja normikosteusvoide riittävät hyvin!
+ tätä voi myös kerrostaa
+ tämän jälkeen muita hoitotuotteita tarvitaan vähemmän
+ täydellinen kosteuttamaan ryppyistä dekolteen ihoa, suorastaan lotraan sitä aluelle, sillä iho silottuu silmissä
+ sarjan yksi suosikeistamme

by Raili Beauty Essentials Pro Lift Eye Cream -silmänympärysvoide, 15 ml 41,50 e


+ hygieeninen pumppupullo
+ helppo annostella, kun on oppinut painamaan vain vähän pumppua
+ kosteuttaa silmänympärysihoa
+ soveltuu myös huulten ympärille
+ oikein annosteltuna ei turvota ihoa

by Raili Beauty Essentials Pro Lift Serum -seerumi, 30 ml 68 e


+ hygieeninen pumppupullo
+ riittoisa, yksi painallus riittää kasvoille, kaulalle ja dekolteelle
+ voi sekoittaa kasvovoiteeseen, jolloin tuotetta menee vähemmän
+ napakoittaa ihoa
+ liftaavan vaikutuksen tuntee selvästi
+ toimii hyvin meikin alla
+ sarjan yksi suosikeista

by Raili Beauty Essentials Pro Lift Face Cream -kasvovoide, 50 ml 58 e


+ hygieeninen pumppupullo
+ yksi painallus riittää kasvoille, kaulalle ja dekolteelle
+ napakoittaa ihoa – ja sen tuntee välittömästi
+ kosteuttaa sekaihoa riittävästi
+ toimii kuivaihoisella, kun laittaa alle reilusti kosteusvettä
+ miellyttävä koostumus

Yhteenvetona:

by Raili on nappivalinta, kun haluaa hoitaa aikuista ihoa selkeästi, muutamalla, helppokäyttöisellä tuotteella ilman kommervenkkejä. Selkeät ja helppokäyttöiset pakkaukset, lähikosmetiikkaa ja hinta-laatukin kohdallaan.

Olemme molemmat tyytyväisiä tuotteisiin, vaikka meillä onkin hyvin erilaiset ihot. Kaisalla on vahva sekaiho, Sinillä kuivuuteen taipuvainen ja ohut. Tuotteiden vaikutusta voi säädellä käyttötavoilla, esimerkiksi Sini lähes kylpi hoitovedessä ja voiteessa, kun Kaisalle riitti vähempikin.

Myös Railin vinkki sekoittaa seerumia ja päivävoidetta on kätevä ja toimiva. Kokeilepa myös sekoittaa seerumia by Raili Pro Glow -meikkivoiteeseen!

Jäämmekin innolla odottamaan, tuleeko sarjaan lisää tuotteita, esimerkiksi kasvoöljy ja yövoide voisivat olla kiva lisä.

Alennusta Naiselon lukijoille

Meillä onkin sinulle nyt hyvä etu: koodilla NAISELO saat -15 % alennuksen by Raili -verkkokaupasta. Alennuskoodi on voimassa 30.4.2020 saakka. Kannattaa siis tarttua tarjoukseen!

Sini ja Kaisa

Hyvinvointi