Miksi lakanat muuttuvat vahamaisiksi?

Saan säännöllisesti lukijoilta / seuraajilta kysymyksiä, miksi lakanat muuttuvat vahamaisiksi. Syitä voi olla useampia.

Useissa tapauksissa syynä on, että lakanoihin on imeytynyt ihosta irronnutta rasvaa, joka ei ole lähtenyt pesussa pois. Tämä taas voi johtua muutamasta syystä.

Vaihtoväli

Ilta-Sanomat kysyi lukijoiltaan, miten usein he vaihtavat lakanoita. Yllättävän moni vastasi kolme tai neljä viikkoa, mutta tuota pidempiäkin vaihtovälejä mainittiin. Nuo ovat aivan liian pitkiä aikoja. Silloin rasvaa ja hikeä on imeytynyt liinavaatteisiin aivan uskomaton määrä. Vahamaisuuden lisäksi lakanat haisevat helposti tunkkaisilta.

Martat suosittelee lakanoille kahden viikon vaihtoväliä, mutta sekin on pitkä, jos ihminen hikoilee paljon. Silloin olisi parempi vaihtaa viikon välein.

Ainakin tyynyliinaa on hyvä vaihtaa viikoittain, sillä nukkujan hengitystiet ja silmät ovat muutaman sentin päässä tyynyliinasta, johon on imeytynyt ihosta irronnutta rasvaa ja hikeä.

Lisäksi monet kosmetologit ja kampaajat suosittelevat vaihtamaan tyynyliinan aina kasvohoidon tai kampaamokäynnin jälkeen. Näin iho ja hiukset eivät kärsisi likaisesta tyynyliinasta.

Itse suosin viikottaisia vaihtoja. Minusta puhtaat, mankeloidut lakanat ovat arjen luksusta.

Lakanat

Pesulämpötila

Värilliset lakanat tulee pestä 60-asteisella pesuohjelmalla ja valkoiset 90-95 asteessa, elleivät lakanat ole silkkiä. Toisaalta kannattaa ostaa vain sellaisia liinavaatteita, jotka kestävät tällaiset korkeat pesulämpötilat, jos halutaan, että tuotteista on pitkäaikainen ilo.

Alhaisessa lämpötilassa puuvillalakanoista ei tule ns. syväpuhdasta. Puuvillahan imee itseensä kaikkea mahdollista: likaa, hikeä, rasvaa jne. Se on kuin imupaperi.

Pesuohjelman pituus

Liinavaatteita pestäessä ei kannata käyttää lyhennettyjä tai pikapesuohjelmia, sillä lyhyessä ajassa pestävistä tuotteista ei välttämättä ehdi tulla puhtaita.

Pesuaine

Monet suosivat nestemäisiä pesuaineita. Ovatpa lakanat minkä värisiä tahansa, ne olisi hyvä  pestä välillä jauhemaisella pesuaineella, sillä usein ne puhdistavat tehokkaammin kuin nestemäiset. Värillisille lakanoille color-jauhe ja valkoisille valkaisevat jauhe. Muistakaa, ettei missään nestemäisessä pesuaineessa ole valkaisevia ainesosia, vaikka pullon kyljessä lukisikin ”valkoisille”. Ne sisältävät vain optisia kirkasteita.

Kuivaus

Ennen kuin lakanat laitetaan kaappiin, niiden tulee olla aivan rutikuivia.

lakanat

Näillä ohjeilla vältät sen, että sinun pitäisi päivitellä, miksi lakanat muuttuvat vahamaisiksi, rasvaisen tuntuiseksi. Jos lakanasi ovat jo vahamaiset, kokeile  toimia yllä mainituilla ohjeilla. Joissakin tapauksessa muutaman pesun jälkeen tämä ongelma on poistunut. Jos rasva on pinttynyt liinavaatteisiin, tilanne voi olla toivoton eli silloin joudut poistamaan ne käytöstä.

Hyviä pyykkäyshetkiä!

Kaisa

Hohtavan valkoista vai ikävästi harmaantunutta pyykkiä?

Puheenaiheet Suosittelen Puhutaan rahasta Ostokset

Silmänympärysvoiteet sokkotestissä – yksi sai täydet pisteet

  1. Silmänympärysvoiteet laitettiin paremmuusjärjestykseen Naiselon sokkotestissä. On aika harvinaista, että kaikki viisi testaajaa antoi samalle tuotteelle täydet pisteet.

Tuotteet saatu testiin

*] sisältää mainoslinkin

Näin testi tehtiin

Viisi testituotetta pakattiin tunnistamattomiin purkkeihin. Viisi testaajaa käytti kaikkia testituotteita noin 1,5 kuukautta. He antoivat plussia ja miinuksia sekä pisteet 0-5 -asteikolla.

Florame Age Intense Eyes & Lips Contour Lifting Care, 39 e / 15 ml

silmänympärysvoiteet Florame

Lupaus: Tasoittava, kiinteyttävä ja vahvistava vaikutus. Silkkipuu-uute sekä luomuruisuute mobilisoivat ihon toimintoja ja tekevät ihosta raikkaamman.

Plussat ja miinukset:
+ Kaunis vaaleanpunainen sävy.
+ Miellyttävä, napakka, täyteläinen, mutta kuitenkin sopivan kevyt voidekoostumus.
+ Kevyt taputtelu silmänympärysiholle tasoitti voiteen nopeasti.
+ Imeytyi hyvin ja nopeasti.
+ Miellyttävä käyttää.
+ Todella riittoisa.
+ Iho näytti tasaiselta.
+ Lunasti tuotelupaukset.
+ Hyvä tuote.
+ Toimii meikin alla oikein mallikkaasti.
+ Mikä tärkeintä, ei aiheuttanut ärsytystä tai turvotusta herkällä ja reaktiivisella silmänympärysihollani.
– Kukaan testaajista ei havainnut kiinteytymistä.

Pisteet: 4,5 / 5

L’Oréal Paris Age Perfect Midnight Eye Cream, 24,90 e / 15 ml

silmänympärysvoiteet L'oreal

Lupaus: silkinpehmeä antioksidantteja sisältävä silmänympärysvoide rauhoittaa välittömästi silmänympärysalueen ihoa. Koostumus tukee ihon luonnollista uusiutumisprosessia ja auttaa silmänympärysihoa palautumaan yön aikana, joka on optimaalista aikaa ihon suojamuurin palautumiselle.

Plussat ja miinukset
+ Kostea, miellyttävä koostumus.
+ Erittäin riittoisa.
+ Iho jäi mukavan sileäksi.
+ Yhden mielestä suhteellisen hyvin imeytyi.
– Vieno tuoksu, mikä vähä yllätti, koska silmänympärystuotteet yleensä ovat hajusteettomia.
– Paksuhko koostumus.
– Neljä antoi imeytymisestä miinusta. Voide jäi kiiltävänä ihon päälle.
– Jätti silmänympärysihon vähän ”klähmäiseksi”.
– Ei rauhoittanut ihoa vaan aiheutti yläluomella kutiavan reaktion.

Pisteet: 3,5 / 5

Melvita Argan Bio Active Eye -silmänympärysvoide, 44,90 e / 15 ml
Silmänympärysvoiteet melvita

Lupaus: Korjaava ja kiinteyttävä silmänympärysvoide, joka sisältää fermentoitua arganöljyä, ruiskaunokkivettä ja luomuarganöljyä.
Käyttö: Levitä aamuin illoin puhtaalle silmänympärysiholle.

Plussat ja miinukset:
+ Kevyehkö, mutta napakka koostumus.
+ Levittyi yllättävän hyvin.
+ Miellyttävä levittää ja käyttää.
+ Imeytyi nopeasti.
+ Erittäin riittoisa.
+ Ei ärsyttänyt herkkää silmänympärysihoani lainkaan.
+ Yleensä käytän silmänympärysvoidetta vain iltaisin, mutta nyt innostuin käyttämään voidetta etäpäivinä ja viikonloppuina myös aamuisin.
– Yksikään testaaja ei havainnut kiinteytystä.
– Yksi huomasi, että voide kovettuneen iholle – ei kiva.

Pisteet: 3,5 / 5

Peter Thomas Roth Water Drench Hyaluronic Cloud Hydrating Eye Gel,
54,90 e / 15 ml
silmänympärys thomas

Lupaus: Kosteuttava silmänympärysgeeli ehkäisee juonteita, ryppyjä, turvotusta ja tummia silmänalusia. Virkistävä silmänympärysgeeli sisältää 50-prosenttisen hyaluronihappoyhdisteen.

Plussat ja miinukset:
+ ihana viilentävä, geelimäinen koostumus.
+ Todella miellyttävä käyttää.
+ Imeytyi välittömästi.
+ Nuppineulan pään kokoinen määrä riitti erinomaisesti: riittoisa tuote.
+ Lunasti kaikki tuotelupaukset, niin virkistävyydestä ja avusta turvotukseen.
+ Teki ihon mukavan napakaksi.
+ Kosteutti tehokkaasti.
+ Toimi hyvin meikin alla.
+ Ärsytystä ei esiintynyt lainkaan.
+ Tämän ostaisin!
+ Kun voidetta säilytti jääkaapissa, aamulla sai miellyttävän ”herätyksen” silmille.

 Pisteet: 5 / 5

Vichy Neovadiol Multi-Corrective Eye & Lips Care, 31,90 e / 15 ml

vichy silmänymp.

Lupaus: Hajusteeton voide silmänympärysalueen ja huulien juonteille. Tehokkaasti vaikuttava voide auttaa tasoittamaan pieniä juonteita silmäkulmissa ja huulten rajojen alueella. Tuotteen sisältämä hyaluronihappo sitoo kosteutta häivyttäen samalla juonteita. Luonnollisesta sokerista johdettu ainesosa ProXylane kiinteyttää ihoa. Niasiiniamidi auttaa vähentämään tummuutta silmien alta ja kofeiini hoitaa silmäpusseja.

Plussat ja miinukset:

+ Kahden mielestä ihanan täyteläinen koostumus.
+ Erittäin riittoisa. Todella pieni määrä riitti.
+ Levitettäessä tuntui kuin samettia olisi levittänyt iholle.
+ Lunasti tuotelupaukset tehokkuutensa ja kosteutuksensa puolesta.
+ Monikäyttöinen tuote! En ollut aiemmin tajunnut, että tuotetta voisi levittää myös huulien juonteisiin. Nyt sain tämän uudeksi iltarutiinikseni.
+ Ärsytystä ei silmien ympärillä esiintynyt.
– Hieman liian paksu koostumus päiväkäyttöön.
+ Kosteutti hyvin ihoa.
+ Neljä antoi plussaa hajusteettomuudesta.
+ Kolmen mielestä täydellinen yökäyttöön.
– Yksi totesi olevansa tuoksuihmisiä, joten tuoksuttomuus toimii minulle väärinpäin, kaipaan jotain tuoksua tuotteissa. Siitä miinusta, vaikka ymmärrän että tällaisia tuotteita tarvitaan.
– Juonteiden häivytyksestä en mene takuuseen.
– Iho jäi hivenen tahmeaksi.

Pisteet: 4+ / 5

Kaisa ja testaajat

*) Voittajatuotetta myy mm. Lyko

Saattaisit kiinnostua myös näistä sokkotesteistä:

Rakennepaikkaavat sampoot sokkotestissä – yllätysvoittaja

Kasvokuorinta-aineet sokkotestissä: Mikä oli suosikki?

Anti-age -seerumit sokkotestissä

Kauneus Iho