Viihdy Idän pikajunan kyydissä

Kesä ja dekkarit. Kesä ja kesäteatteri. Molemmat saat, kun menet katsomaan Agatha Christien Idän pikajunan arvoitusta, jonka Ryhmäteatteri on toteuttanut Suomenlinnan ainutlaatuiseen ympäristöön.

Ryhmäteatterin kesänäytelmät ovat aina tapaus. Eikä tämän vuoden Idän pikajunan arvoitus tuota pettymystä. Agatha Christie on nyt muutenkin ajankohtainen onhan TV1 aloittanut – jälleen kerran – Poirot-elokuvien esittämisen.

Ensin kuitenkin varoituksen sana: älä ajattele televisiosarjan ja elokuvien Hercule Poirotia ja vertaa David Suchetin toteuttamaa hahmoa. Minä alitajuisesti syyllistyin tuohon ja minulla meni alussa vartti turhaan vertailuun. Lahjakas Kristo Salminen tekee omannäköisensä Hercule Poirotin kunnioittaen kuitenkin kirjan antamaa mielikuvaa.

Minna Suurosen rouva Hubbard on suorastaan hykerryttävä, samoin Sara Paavolaisen ruhtinatar Dragomiroff. Jos menet (ja toivottavasti menet) katsomaan tätä esitystä, seuraa Paavolaisen ja Suurosen ilmeitä ja muita eleitä. Sellaista ammattitaitoa on ilo katsoa.

Hieman reppanaa Greta Ohlssonia näyttelee Helena Vierikko. Hänen toteutuksensa on vähäeleisen uskottava. Johanna Kokon kreivitär Andrenyi huokuu tyylikkyyttä ja sivistyksen hillittyä charmia.

Ohjaana Juha Kukkonen on onnistunut roolituksessa.

Janne Siltavuoren lavastus on nerokas: katsomo on jaettu kahteen osaan ja keskellä on juna. Tämän ansiosta kaikki näkevät hyvin näyttämön tapahtumat. Junan liikkeet on saatu kivalla tavalla jäljiteltyä.

Haluan antaa vielä erikoismaininnan pukusuunnittelija Ninja Pasaselle. Ihanat puvut, mekot, asusteet yms. Ja ne Johanna Kokon (eli kreivitär Andrenyi) housut ovat täydelliset vuoteen 1934, mutta myös tätä päivää.

Jos olet lukenut Idän pikajunan arvoitus -kirjan, muistat ehkä, että siinä epäiltyjä on 12. Ryhmäteatterin näyttämötoteutuksessa on karsittu joitakin rooleja pois, jolloin epäiltyjä on kahdeksan. Tämä ei kuitenkaan huononna toteutusta.

Ryhmäteatterin esitys oli viihdyttävä. Näytelmä sijoittuu 1930-luvulle, ja näyttelemisen tyylissä oli iso annos tuon ajan henkeä, pientä ylinäyttelemistä. Tässä tapauksessa se on hyvä tyylilaji.

Idän pikajunan arvoitusta esitetään Suomenlinnassa 31.8.2019 saakka. Kannattaa mennä katsomaan,  mutta myös pitää kiirettä lippujen varaamisen suhteen, sillä esitykset näyttävät olevan aika täyteen varattuja tai jopa loppuunmyytyjä.

Kaisa

PS. Jos liikut muualla Suomessa, tsekkaa sen seudun kesäteatteritarjonta. Ennenhän kesäteatteritarjonta muistutti lähinnä ”puskateatteria”. Tänä päivänä tarjonta on entistä ammattimaisempaa.

Kulttuuri

Poimi tästä mukaan ohjeet kesäloman laiturijumppaan

 

Kesällä siirrytään liikkumaan ulos aina, kun sää sen sallii. Tämä helppo ja tehokas kuntojumppa hoituu vaikka laiturin nokassa. Apuvälineeksi tarvitset kuminauhan.

Kuminauha on erinomainen kuntoiluväline, koska se opettaa liikehallintaa ja ns. jarruttavaa lihastyötä. Kun esimerkiksi teet hauiskäännön, anna käsien ojentua takaisin hitaasti liikettä vastustaen. Vastusta kuminauhan vetoa.

Tee liikkeet kuntopiirinä, toista kaikkia liikkeitä 15 kertaa ja tee liikkeet putkeen lyhyillä tauoilla. Tee toinen kierros ja kun kuntosi kasvaa, vaikka kolmas

Kyykky+lonkan loitonnus

Solmi kuminauha lyhyemmäksi tai käytä lyhyempää lenkkinauhaa. Laita kuminauha polvien alapuolelle ja aloita liike kapeasta haara-aasennosta niin, että kuminauha on hieman kiristynyt. Laskeudu kyykkyyn.

Ylös ponnistaessa ojenna vuorotellen jalka sivulle. Jännitä pakaraa jalkoja ojentaessa ja keskimmäistä pakaralihasta, kun nostat jalan sivulle

Jalan työntö taakse

Laske kuminauha nilkkojen ympärille ja vie toinen jalka tukijalan kantapään kohdalle.

Jännitä pakaraa, piukista vatsa navan alta ja työnnä jalkaa suoraan taaksepäin niin, että tunnet liikkeen pakarassa

Jalan nosto

Tämä liike harjoittaa lonkan koukistajia ja tasapainoasi. Pidä kuminauha nilkkojen ympärillä. Seiso tukevasti tukijalan varassa ja nosta toista polvea ylös. Nosta jalka hitaasti ja tasaisesti ja laske sitten jalka alas. Toista samalla jalalla 8-10 kertaa ja vaihda sitten jalkaa.

Kulmasoutu

Laita kuminauha vasemman jalkaterään alle ja tartu oikealla kädellä kuminauhaan.

Koukista käsivartta ja vedä kumpparia taaksepäin niin, että tunnet liikkeet yläselässä. Tee 15 soutuliikettä oikealla kädellä ja vaihda sitten vasen käsi ja toinen jalka. Pidä katse etuviistoon ja tue rankaa jännittämällä vatsalihaksia.

Käden avaus sivulle

Laita kuminauha vasemman jalkaterän alle ja ota oikealla kädellä kumpparista kiinni. Tuo kämmen vartalon eteen käsivartta koukistaen.

”Avaa ovi” ja vie kättä auki sivulle. Pidä kyynärpää lähellä kylkeä (kuvassa kyynärpää on turhan kaukana kyljestä) Pidä olkapää alhaalla avauksen aikana.

Hauiskääntö

Aseta kuminauha jalkaterien alle ja ota napakka ote.

Pidä käsivarret lähellä vartaloa ja koukista käsivarret samaan aikaan. Ojenna kädet alkuasentoon hitaasti jarruttaen.

Pystypunnerrus

Aseta kuminauhan pää jalkaterän alle ja aloita liike hartiatasolta. Anna kyynärpään osoittaa eteenpäin ja puske käsi ylös niin, että peukalo osoittaa sisäänpäin.

Tiina Ranin,

FAF Personal Trainer, ratkaisukeskeinen terapeutti, tiinaranin.fi

Hyvinvointi