Lentokenttäruoka yllätti

Reissaan lentäen jonkin verran, mutta enpä olekaan koskaan syönyt Helsinki Vantaan lentokentällä ennen lentoa. Korkeintaan olen kentällä syönyt aamiaista tai nautiskellut lasin kuplajuomaa, joskus herkkuleivän.

Sikäli hassua, että silloinhan jää aina joutoaikaa, koska siellä kannattaa olla ajoissa. Tähän huomioon hätkähdin, kun kiertelin toimittajajoukon kanssa tutustumassa kentän ravintoloihin.

Tähän saakka suosikkipaikkani lasilliselle on ollut Wine&View -ravintola, jossa voi naukkailla lasillisen hyvää sampanjaa, kuohuviinia, viiniä tai konjakkia samalla kun voi katsella ikkunoista lähteviä ja saapuvia lentokoneita.

 

Täällä istuskellessa tulee aina mieleeni, kuinka poikieni ollessa pieniä, hurautimme aika ajoin lentokentälle katselemaan lentokoneita. Tuolloin yli parikymmentä vuotta sitten aulassa oli kahviloita, joihin pääsi ilman turvatarkastuksen läpimenoa.

Pojat olisivat katselleet lentokoneita, lastausautoja ja kentän hyörinää vaikka kuinka kauan. Edelleen näkymä viehättää. Lähdön tunnelma kipristelee aina hieman vatsanpohjassa.

Henkilökunnalta kannattaa kysyä jaloista juomista, he ovat alansa asiantuntijoita.

 

Olen vaistomaisesti ollut tyytyväinen ravintolan viineihin, mutta en ole tajunnut miksi. En todellakaan ole mikään viiniekspertti. En enää ihmettele, kun kuulin, että FINE Wine Barissa voi maistella maailman huippuviinien vanhoja vuosikertoja laseittain. Ei ole harvinaista, että viiniharrastaja lentää  kentälle ihan vain maistaakseen lasillisen, sillä tarjolla on erikoisuuksia tuhannen maailman parhaan viinin joukosta. Luokituksesta vastaa The 1000 Finest Wines Ever Made -viiniopas.

 

 

Yksi suosikkiannoksista on tapas-lautanen, jossa kalaa, poroa ja herkkujuustoja.

 

Kenttäkierros oli kuin pikavisiitti maailma ympäri. Kentällä on kymmeniä ravintoloita, jotka on trimmattu vastaamaan aina vain kasvavan turismin vaatimustasoon. Eikä mikään ihme, sillä kenttä on maailman viidenneksi suurin vaihtopaikka Euroopan ja Aasian välillä.

Ravintoloiden raaka-aineissa suositaan lähiruokaa ja luomua silloin kun se on mahdollista. Suosituin ravintola on edelleen turvatarkastuksen jälkeen sijaitseva Oak Barrel Irish Pub -ravintola, josta toki saa muutakin kuin olutta.

Tällä kierroksella suosikikseni nousi rentoa aasialaisruokaa tarjoava Two Tigers Sushi & Noodles -ravintola non-schengenalueella.

,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

Vierailuhetkellä aamulla tilaa vielä oli, mutta viisainta on varata ruokailupaikka ainakin tähän ravintolaan etukäteen. On kuulema aina tupaten täynnä.

Maut olivat niin hyviä, että kuvia katsellessa aloin pohtia, pitäiskö lähteä kaukomaille reissuun?

 

Paikan päällä valmistetut sushit veivät kielen mennessään. Ahneuksissani söin kaiken eteen kannetun.

 

Kaikki kentän ravintoloissa tarjottava leipä leivotaan saapumisaulan tasolla olevassa leipomossa.

Kiva, että työskentelytilat on avattu ikkunoin halliin. Toisten työskentelyn katsominen on kiinnostavaa.

 

Suosittelen ostamaan sieltä lämmintä pullaa tai leipää kotimatkalle mukaan. Itse en ole koskaan aiemmin edes huomannut tässä aulassa olevia Bistroa tai Street Food -paikkaa.

Kätevää mukaanotettavaa kotiinkin saapuvien ala-aulassa T2-terminaalissa.

 

Totta kait kentältä löytyy myös Muumikahvila. Tämä porukka oli laskemassa reellä mäkeä. Kaikkien matkustajien kasvoille nousi hymy heidät nähtyään.

 

Kierroksemme päättyi kahveihin ja juuri uunista tulleisiin lämpimiin korvapuusteihin. Onko mitään parempaa kuin lämmin leipä tai pulla?

Sini

Kulttuuri

Kevätmuodin ABC

Miltä kevätmuoti 2019 näyttää? Listasin kauden tärkeät muoti-ilmiöt aakkosjärjestyksessä.

A Asusteista nilkka- ja polvisukat, hiuspannat sekä helmisoljet vievät ajatukset menneisiin vuosikymmeniin.

B Bleiseri, jonka tulemista on ennustettu jo muutaman sesongin ajan. Bleiserin tyyli muistuttaa 80- ja 90-lukujen henkeä.

kevätmuoti 2019 bleiseriC Chanel-tyyliset, harvasidoksiset kankaat ja jakut tuovat klassisuutta pukeutumiseen.

D Diiva, ihan positiivisessa mielessä, näkyy lähinnä juhlavaatteissa, joihin sonnustautumalla ei jää seinäruusuksi.

E Eläinkuosit: kyllä, kyllä. Taas ne ovat täällä: kissakuosit. Uudet väriyhdistelmät antavat kissoille uuden elämän.

F Frillat koristavat puseroita, neuleita, mekkoja ja jopa kenkiä.

kevätmuoti 2019 frillatG Globalisaatio ja kulttuurien yhdistely niin, että samassa vaatteessa voi olla vaikutteita niin idästä, etelästä kuin pohjoisestakin.

H Housut: muodikkaimmat housut ovat leveitä ja nousevat vyötärölle.

I Isot hihat: muhkeutta, pussimaisuutta ja ennen kaikkea näyttävyyttä. Hihat ovat usein vaatteen ainut juju.

J Jalkineet, jotka huomataan: näyttävät korokepohjat, hauskat yksityiskohdat, värikkyys

K Kukkapannat ja -koristeet lisäävät suosiotaan. Tavoitteena on näyttävyys

L Läpinäkyvyys niin vaatteissa kuin jalkineissakin.

M Mammatyyliä: empirelinjaiset mekot ja paidat tuovat mieleen odottavan äidin vaatetuksen.

N Nörttityyli, jossa on hyödynnetty teknisiä materiaaleja, ja vaatteet ovat superpelkistettyjä ja toiminnallisia. Vähemmän on enemmän -ajattelu näkyy kaikessa.

O Oudot kuosiyhdistelmät: lähes kaikkia printtejä voidaan yhdistää samaan vaatteeseen tai asukokonaisuuteen.

P Pliseerattu hame ja mekko on naisellinen, mutta vaativa.

Q Quant Mary ja 60-luvun graafisuus vyöryvät yhä useampaan mallistoon.

R Runsaus näkyy lähinnä helmojen leveydessä ja näyttävissä hihoissa

S Siveys: ei vain ylettömän anteliaita päänteitä, vaan myös pikkuruisia päänteitä ja läpinäkymättömiä, jopa paksuja, kankaita.

T Työvaatetyyli: reipashenkiset vaatteet, joissa on isoja taskuja, krouvit puuvillakankaat.

U Urheiluvaatehenkisyys tulee esille mm. pyöräilysortseina, joita yhdistetään myös vaikka bleiseriin katu-uskottavuuden saamiseksi.

V Vahvat värit: keltainen, punaisen eri teemat, heleä sininen ja kirkas vihreä ovat värikarttojen kärkeä.

W Wau-efekti: harkittu yksityiskohta kerää katseita. Wau voi olla myös totaaliväritys, päästä varpaisiin yhtä väriperhettä.

X X-linja eli vyötärö korostetaan, helma on leveä ja hartialinja selkeä. Tässä on ripaus 50-luvun henkeä.

Y Ysäri eli 90-luku: vyölaukut, pyöräilysortsit, citysortsit, kietaisuhameet ja -mekot – ne kaikki ovat nyt taas ajankohtaisia.

Z Zen: rauhallista nautintoa ollaanpa kaupungin sykkeessä tai maaseudun rauhassa miellyttävän leveissä, huolettomissa vaatteissa ja jalkaystävällisissä jalkineissa.

Å Åland- ja muut valokuvamaiset maisemaprintit komeilevat kankaissa.

Ä Äidiltä lainattua. Äidin esimerkin mukaan nyt kietaistaan kaulaan perinteinen perinteinen 70×70 -kokoinen huivi.

Ö Öljy: muovipinnoite tai läpinäkyvä muovivaate tuo vastakohtaisuutta ja ristiriitaisuutta luonnonmukaisuuden tavoitteluun.

Mikä trendeistä, ilmiöistä puhuttelee sinua?

Kaisa

Kuvat Kaisa Virtanen kuvattuna Copenhagen Fashion Week -näytöksissä.

Kulttuuri