Muutto: uusi asunto vaatii uusia huonekaluja ja verhoja

Enpä osannut ajatellakaan, mitä kaikkea tuleva muutto tuo tullessaan. Tietysti tiesin, että kaikki huonekaluni eivät tule mahtumaan tulevaan asuntooni.

Kuten olen aikaisemmin kertonut, olen muuttamassa pienempään asuntoon. Sitä en tullut ajatelleeksi, että aika monissa huonekaluissani ja matoissani on aivan väärät mittasuhteet, ja sen vuoksi joudun ostamaan yllättävän paljon uusia tavaroita. Esimerkiksi  jatkettava, musta ruokapöytä, jonka ympärille mahtuu jopa 10-12 henkilöä syömään, jos ottaa käyttöön molemmat jatkopalat, on aivan liian massiivinen tulevaan asuntooni. Samoin sohvapöytä on turhan kookas. Puhumattakaan 190 x 300 -metrisestä, aidosta villanukkamatosta, josta olen todella tykännyt.

Jatkettava ruokapöytä menee vaihtoon. Pöydän saa jatkettua vielä yhdellä jatkolevyllä, jolloin sen ympärille on mahtunut 10-12 henkilöä syömään.

 

Iso, paksu villamatto on liian iso uuteen kotiin.

 

Myös kaikki verhot menevät uusiksi, koska tulevan asunnon huoneet ovat korkeammat kuin nykyisen. Minun valkoiset, kepeät verhoni joutavat kiertoon. Olin nähnyt valtavasti vaivaa näiden verhojen löytämiseksi. Nyt kaikki alkaa alusta.

Eikä tässä vielä kaikki. Vaikka nykyinen sohva mittojensa ja kuntonsa puolesta on ok, sekin menee vaihtoon. Syy on se, että joudun luopumaan vierashuoneessa olevasta sängystä, koska tulevassa asunnossa ei ole vierashuonetta. Tytär kysyikin hämmästellen, enkö varaudu yövieraisiin (veli vaimoineen ja serkut). No, nyt sitten pitäisi korvata istumasohva TYYLIKKÄÄLLÄ vuodesohvalla tms. Mistähän sellainenkin löytyy? Yleensä vuodesohvat ovat aika kamalia.

Joudun vaihtamaan siistin sohvani toiseen, jotta mahdollisille yövieraille olisi joku nukkumapaikka.

 

Kaikkien työkiireiden ja matkojen vuoksi aika on suorastaan hupaa ennen muuttoa. Sen vuoksi olen palkannut (elämäni ensimmäisen kerran) sisustussuunnittelijan auttamaan. Nyt sitten yhdessä katselemme uusia vaihtoehtoja. Mistähän ostaisin verhot, maton, ruokapöydän, -tuolit, työpöydän, sohvan ja kylppärin lavuaarin tasoineen ja kaappeineen?

Olen siis monessakin mielessä uuden edessä.

Kaisa

Puheenaiheet

Keltainen vaate piristää

Pieni kierros kaupoissa, ja silmäni bongaavat lukuisia keltaisia vaatteita. Tuntuu, että kevät on saapunut.

Keltainen väri ei ole kaikkein helpoin meille talvikalpeille suomalaisille. Jos minä, todella tyypillinen ”väritön” suomalainen, laittaisin keltaisen mekon tai puseron, näyttäisin lähinnä sairaalta, ja kanssaihmiset alkaisivat tilata ambulanssia.

Aikoinaan kaupat ottivat hyvin varovaisesti keltaisia vaatteita myyntiin, koska ne helposti jäivät alennusmyyntiin. Toisaalta keltainen on tehokas vetämään katseita ja esimerkiksi näyteikkunassa se saa paljon huomiota.

Kannattaa  miettiä tarkkaan keltaisen vaatteen värisävyä. Ehkä ne kaikkein kirkkaimmat on hyvä jättää kauppaan, jos ihossasi ei ole juurikaan väriä. Tai sitten yhdistä keltaiseen vaatteeseen jotain omaa, itsellesi sopivaa väriä lähelle kasvoja. Ja voithan tietysti ostaa vaikka keltaiset housut. Silloinhan kasvojesi vivahteella ja housuilla ei ole suoraa kytkyä toisiinsa.

Jos olet kasvoiltasi väritön, voisit ehkä kokeilla itseruskettavaa tai ainakin meikkivoidetta (ei liian paksua).

Keltaiset housut ja sini-valko-keltaraitainen trikoopaita, ja kokonaisuudesta tulee pirteä ja muodikas.

 

Yllättävän paljon samanlaisia keltaisia takkeja. Ilmeisesti väriin uskotaan.

 

Bisnesnaiselle keltainen mekko ja siisti neule.

 

Tuleeko mieleen 90-luku? Minulle ainakin tulee.

 

Lämmintä keltaista.

 

7/8-pituinen jakku huomataan.

 

Hentoa keltaista kashmirneuleessa.

 

Jos keltainen vaate tuntuu vieraalta, voit piristää pukeutumistasi keltaisella laukulla, vyöllä, korulla tai kengillä.

 

Kauppakierroksen innoittamana kaivelin tietokoneeni muistista tämän kevät-kesäsesongin muotinäytöskuvia ja poimin niistä keltaisia vaatteita.

Räyhäkästä keltaista ja reikiä – taatusti huomataan. By Malene Birger

 

Kevyt frillapusero on saanut värikseen hennon sävyn. Keltainen takki piristää katukuvaa. Baum und Pferdgarten.

 

Leveälahkeiset, rennot housut huolettomaan pukeutumiseen. Ganni.

 

Paitamekko, jonka väri ei ole ihan tasainen. Ganni.

 

Keltainen poplari tuntuu niin piristävältä. Hofmann Copenhagen

 

Lämmin keltaisen sävy. J Lindeberg

 

Pehmeä keltainen vivahde ei tunnu liian räikeältä. Lovechild 1979

 

Herkkää keltaista. Lovechild 1979

 

Tuntuuko keltainen väri houkuttelevalta pitkän talven jälkeen?

Kaisa

 

 

 

Kulttuuri