Ohhoh, Oodi hurmasi heti

Kansalaistorin laidalla aivan Helsingin keskustassa sijaitseva Keskustakirjasto Oodi on saanut ja tulee saamaan paljon julkisuutta. Ei mikään ihme, sillä koko konsepti rakennuksineen on ainutlaatuinen maassamme.

Tein aivan oman reissun kaupunkiin tutustuakseni kirjastoon ja myös itse rakennukseen. Olin aivan haltioissani siitä kaikesta mitä talo sisällään pitää. Vaikka Oodi on yksi kaupunginkirjaston 37 toimipisteestä, kirjasto on vain osa talon toimintaa. Esitetekstin mukaan Oodi on tapahtumapaikka, lukemisen talo ja monipuolinen kaupunkikokemus. Se tarjoaa tietoa, taitoja ja tarinoita. Siihen rakennus antaakin kivat puitteet.

 

Kiehtovan näköisen rakennuksen on suunnitellut Arkkitehtitoimisto ALA. Toimiston verkkosivuilla on upeita kuvia rakennuksesta.

Sisääntulokerroksessa oli keskellä päivää kuhinaa kuin rautatieasemalla. Turisti- ja koululaisryhmiä oli paljon.

Alakerran keskellä on iso kokoustila ja sen vieressä kirjojen omatoiminen palautuspiste. Muutama kirjoja täynnä oleva pöytä houkuttaa minut selailemaan kirjoja. Kyseessä on pokkarilainauspiste ja ensimmäisenä silmäni osuvat kirjaan, jota olen etsinyt. Ja toiseenkin. Päätän lainata ne ja menen virkailijan luokse kysymään, miten se onnistuu. En tiedä onko minulla enää kirjastokorttia.

Asia hoituu helposti. Kortti oli vanhentunut, mutta parissa minuutissa sain uuden ja kirjat mukaani. Ne voin palauttaa mihin tahansa pääkaupunkiseudun kirjastoon. Kätevää.

 

Ylin kerros on päästä päähän avointa kirjastotilaa. Siellä on myös pieni kahvila ja erilaisia istuskeluryhmiä. Iloinen puheensorina kuului hiljaisuuden taustalla.

 

Kolmannen kerroksen lattia on kaareva, se nousee molemmista päistä. Erilaisia portaita on paljon. Portaat ovat myös istumapaikkoja, joilla istuukin erikokoisia seurueita. Lastenkirjaston ja -lukunurkkauksen edustalla oli kuhinaa. Porukkaa oli todellakin vauvasta vaariin.

 

Kätevää, että vaunuparkki on lastenkirjaston vieressä heti hissien lähellä.

 

Keskikerroksessa on erikokoisia huonemaisia työskentelytiloja, joita voi varata kirjaston verkkosivulta. Yksittäisiä pöytäpaikkoja on pitkin rakennusta. Erään nurkan takaa löysin kuvan rauhoittavan viherpisteen.

Aivan haltioissani olin keksikerroksen Kaupunkiverstaan tee-se-itse -kulttuurin tilasta, jossa oli ompelukone, saumuri, erilaisia tulostimia, joilla voi tulostaa vaikkapa 3D-tuotteita tai julistekokokoisia valokuvia. Yllättäen vain pari tulostinta oli käytössä.

 

Rakennuksen toisessa päässä on liukuportaat, keskellä hissi ja toisessa päässä kuvan portaikko. Laskeudun niitä pitkin sisääntulokerrokseen.  Aivan portaiden lähellä on ravintola ja kahvila. Kaikki pöydät olivat täynnä, osa kahvitteli seisten.

Onnistuin nappaamaan vapautumassa olevan pöydän ja söin soppa-salaattilounaan. Se oli todella hyvää, pienempi annos maksoi kahdeksan ja puoli euroa. Vatsa tuli täyteen.

 

Terassi kuin laivan kansi, tämä löytyy ylimmästä kerroksesta. Veikkaanpa, että tulee olemaan keväällä ja kesällä varsin suosittu kahvittelupaikka. Etenkin jos kahvilan toiminta saadaan sujuvammaksi. Vielä se ja alakerran ravintolan myyntipisteet hieman takkuilevat.

Lisää kirjastosta ja sen ohjelmasta. Sivuilta voi myös varata tiloja tai opastetun esittelykierroksen.

Oletko sinä käynyt Oodissa? Jos olet, mitä olet mieltä? Jos et, mene ihmeessä käymään. Varaa kuitenkin aikaa, sillä ihasteltavaa ja ihmeteltävää on yllättävän paljon.

Sini

 

Kulttuuri

Yksi keittopohja, kaksi keittoa

Tässä oiva tapa loihtia kahdeksi ateriaksi niin sanotusti ”samoilla tulilla” ihan omanlainen keittonsa. Ensiksi reilusti juureksia paloiksi ja lohesta keittoon kerraksi sattumia. Sitten loput sopasta soseeksi, sulatejuustoa pyöristäjäksi ja orienttimaustetut katkaravut sattumiksi. Makoisia talven keittohetkiä!

1 keitto: Punainen lohi-juureskeitto
4 annosta (+ seuraavan keiton pohja), laktoositon

2 sipulia
5 valkosipulinkynttä
1 rkl rypsiöljyä
3—4 (noin 300 g) porkkanaa
pala (noin 300 g) lanttua
1 (noin 250 g) palsternakka
noin 800 g perunaa, esim. Rosamunda
1 ½ l vettä
3 kalaliemikuutioita
400 g paseerattua tomaattia
1 ½ tl basilikaa
½ tl mustapippuria
noin 400 g lohta tai kirjolohta
(2 rkl maustekurkkujen lientä)
(suolaa)
tilliä

Ihanista juureksista syntyy molempien makoisten keittojen pohja.

 

KUORI kaikki kasvikset. Hienonna sipulit ja pane suureen kattilaan öljytilkkaan kuullottumaan.

LEIKKAA juurekset tulituikkumaisiksi suikaleiksi ja lisää sipulien joukkoon hetkeksi. Kuutioi perunat ja anna odottaa kylmässä vedessä.

LISÄÄ kattilaan vesi, kalaliemikuutiot, paseerattu tomaatti ja mausteet. Anna kasvisten kiehua puolikypsiksi ja lisää valutetut perunat. Anna kiehua kypsiksi. Jos jääkaapissasi sattuu olemaan maustekurkkuja, lisää niiden lientä keittoon.

PALOITTELE kala, lisää keittoon ja kääntele kasvisten joukkoon. Kala kypsyy hetkessä, joten älä keitä enää.

TARKISTA maku, ja lisää tarvittaessa suolaa. Koristele ruoka tillillä ja nauti hyvän leivän kera.

VINKKI! Ei haittaa, vaikka liemeen jää muutama kalapala, koska ne vaan maustavat seuraavan aterian merellistä keittopohjaa. Soseuta keitto sauvasekoittimella heti ruokailun jälkeen seuraavaa ateriaa varten.

Höyryävä keitto lämmittää talvipakkasilla ihanasti.

 

2 KEITTO: Katkaravuilla höystetty kasvissosekeitto
4 annosta

edellisestä keitosta jäänyt loppu soseutettuna
1 prk (250 g) sulatejuustoa (esim. Koskenlaskija cheddar ruoka)

LISÄKSI
noin 300 g katkarapuja
1 limetti
2 tl inkiväärinjuurta raastettuna
1 ruukku korianteria

Pane ajoissa seuraavan keiton katkaravut maustumaan.

LISÄÄ soseutettuun, kuumennettuun keittopohjaan mukaan sulatejuusto, anna liueta ja kuohkeuta keitto vielä sauvasekoittimella.

RAASTA limetin kuoresta puolet ja purista hedelmästä mehu. Raasta inkivääri. Sekoita ne katkarapujen joukkoon. Hienonna mukaan puolet korianterista. Anna katkarapujen maustua jääkaapissa ruokailuun asti.

KAUHO keittoa lautaselle ja nostele silmäksi katkarapuja. Koristele tuoreella korianterilla.

VINKKI! Jos haluat myös tästä keitosta laktoosittoman, korvaa juusto purkillisella kookosmaitoa. Chilin ystävä voi voimistaa keittoa lisäksi chilikastikkeell

Juurespohjasta loihdittu ja taas aivan uudenmakuinen keitto saa höysteekseen itämaisesti maustettuja katkarapuja.

 

Marita Joutjärvi, ruokatoimittaja

Hyvinvointi