”Anteeksi. On pakko sanoa, että sinulla on aivan ihanat silmälasit.” Tällä tavalla minut on pysäytetty viikon aikana kolme kertaa sen jälkeen, kun olin hankkinut uudet kehykset – ja pysäyttäjät ovat olleet minulle tuntemattomia ohikulkijoita. Ensimmäisellä kerralla hieman hämmentyneenä kiitin hymyillen.

Tuollainen tuntemattomien kehut lämmittivät ja sai auringon paistamaan, vaikka taivaalta tuli räntää.

Tuntemattomien kehujen lisäksi myös monet tutut ovat kiitelleet kehysvalintaani.

Kun jouluviikolla naapuri soitti ovikelloa ja piti ylistyspuheen minulle, hämmennyin totaalisesti – ja mieltä lämmitti todella paljon.

Näiden kokemusten perusteella päätin, että kehun joka päivä vähintään yhtä ihmistä, hänen pukeutumistaan, kampaustaan, tekoaan tms.

Kehut (siis rehelliset kehut) lämmittävät ketä tahansa. En usko, että kukaan on niin kova, ettei se tuntuisi kivalta.

Mistähän se johtuu, että liian harvoin kiitämme ja kehumme?

Miten olen onnistunut tässä kehujen jakamisessa? Ainakin tähän mennessä oikein hyvin. Kyllähän ympäristössä on paljon kehumisenarvoista. Enkä ole pysäyttänyt sitä kehumista vain tuttuihin, vaan olen jakanut kehuja myös tuntemattomille.

Tärkeää on myös kehua joka päivä myös itseään. Mehän usein syyllistymme itseruoskintaan milloin mistäkin syystä.

Mitäs jos laittaisimme kehut liikkeelle? Uskon, että kun hyvän laittaa kiertämään, se tulee takaisin. Lähdetkö mukaan rehellisiin kehutalkoisiin?

Kaisa