Nyt kun on levännyt muutaman päivän huomaan kuinka väsähtänyt olinkaan ennen joulua. Onneksi nappasin parin tunnin ”oman loman” samalla, kun käväisin Porvoossa testaamassa kasvohoitoa ihan työasioissa. Hoidon jälkeen olo oli rentoutunut ja päätin kierrellä hetken vanhan kaupungin kujia. Onneksi tein sen.
Sää oli mitä mainioin. Taivaalta putoili lumihiutaleita ja aurinkokin hieman pilkahti. Turisteja ei ollut liikaa, vaan kaduilla mahtui hyvin kävelemään ja fiilistelemään. Olo oli kuin ulkomailla. Reittini oli siis vain muutama katu, mutta se riitti. Katso kuvia ja nauti. Ja jos suinkin on mahdollista, mene käymään.
Tästä aloitin reittini ja pompin liikkeissä kadun molemmilla puolilla. Käsitöitä, sisustustarvaraa, ruokaherkkuja ja vaatteita.
Lelukaupan ihana kyltti. Ikkunassa oli joulupukki koneellaan matkalla tuomaan lahjoja. Tuijotin liikkuvaa konetta pitkään, niin ihanan nostalginen se on.
Lyhtyjä on joka puolella liikkeiden edessä.
Eikö olekin houkuttelevan näköistä? Sisällä sisustustuotteita, herkkuja ja vaatteita.
Ostin reissulta muutaman joululahjan, havusomisteita ja tietenkin hyvää suklaata Petris Chocolate -kahvilamyymälästä, jonne kannattaa mennä juomaan kuuma suklaakaakao ja maistamaan käsintehtyä laatusuklaata.
By Pias on erittäin kauniistis sisustetttu kauppa aivan sillan pielessä. Kannattaa poiketa sisään, mynnissä neuleita, pellavaatteita, kenkiä, laukkuja ja koruja. Ihanat, valkoiset, narisevat puulattiat.
By Pias -liikkeen ihana yksityiskohta on iso sovitushuone, jonne ystäväporukka mahtuu sovittelemaan vaatteita yhtäaikaa.Vastapäätä kirkkoa on uusin kahvilatulokas, Tuorilan kotileipomo, josta ostin ihanat joulupullat kotiin. Ensi kerralla istahdan paikassa myös nauttimaan kahvit. Mukava tunnelma ja ystävällinen palvelu.
Poolot olivat aika pitkään pois muodin keskiöstä. Muutaman sesongin ajan niille on ennustettu paluuta. Nyt niitä löytyy lähes kaikista vaatekaupoista ja -osastoilta. Me kokeilimme, miltä poolo näyttäisi ja tuntuisi meidän päällämme.
Pitkäkaulaiselle ja pienirintaiselle poolo on mitä mainioin vaate. Sitä vastoin korkealle nouseva poolokaulus voi olla vähemmän imarteleva, jos kaula on lyhyt. Lisäksi mahdollinen kaksoisleuka vain korostuu korkean kauluksen myötä. Eikä rintava ole edukseen poolossa, koska suuret rinnat vain korostuvat umpinaisen paidan myötä.
Korkean kauluksen vuoksi on tärkeää miettiä myös vaatteen väriä. Paras olisi, että väri toisi positiivisesti kasvot esille. Musta poolo on aika armoton monelle suomalaiselle varsinkin, jos elinvuosia on kerääntynyt jo se verran, että kasvoissa on juonteista ja ryppyjä. Umpinainen musta vaate vain korostaisi näitä juonteita ja loisi kasvoille ”varjot”.
Musta poolo voi olla aika ankara.
Jotta vaalea poolokaulus ei olisi heti likainen eikä edes puhdistuisi pesussa, suojaa kaulus tekstiilisuojalla. Se estää lian tunkeutumisen kuituihin, lisäksi se helpottaa lian irtoamista ja estää pesuveteen liuenneen lian tarttumasta uudelleen vaatteeseen. Tottahan toki tämä on yksi kemiallinen aine lisää, mutta mielestäni asiaa pitäisi ajatella kokonaisuutena. Jos vaate pysyy käyttökelpoisena tämän ansiosta pidempään, se kannattaa.
Meikkivoide voi sotkea vaalean poolokauluksen.
Nyt muodissa haetaan vastakohtaisuuksia. Tämä onnistuu helposti pukemalla ylisuuren ja paksuhkon pooloneuleen kanssa kapeat housut tai laskeutuvasta kankaasta tehty hame.
Reilukokoinen, paksuhko pooloneule on hyvä vastakohta kepeälle hameelle.
Pörröinen, kiiltävästä langasta tehty poolo ja ”muovinen” takki. Muodin kärkeä.
Ylisuuri neule ja suoralahkeiset housut. Kokonaisuus vaatii käyttäjältä pituutta.Tiukka, korkea poolo ei miellyttänyt Siniä.
Vaikka korkean poolon kaulusta taittaisi alemmaksi, saa se rintavan näyttämään vieläkin todellista rintavammalta. Ei jatkoon.
Kaksoisleuka korostuu poolon ansiosta. Kiitos, ei!
Jos kaulus on löysä, se jättää kaulan esille ja antaa kaulalle pituusvaikutelmaa. Sinille parempi kuin tiukka poolo.
Myös Kaisalle tämä toimii paremmin kuin tiukka poolo. Tosin vaatteen väri on ihan väärä Kaisalle. Eli pelkkä pääntie ei tee vaatteesta kelvollista.
Minulla ei ole ollut poolopaitaa varmaan reiluun 10 vuoteen. Jotenkin kaipaan pääntiehen ilmavuutta, avaruutta. Tarvittaessa kietaisen löysästi kaulaani. Ehkä jätän nytkin tämän trendin omaan arvoonsa.