Vaikuttava Dancer in the Dark -musikaali

Lilla Teaternin syksyn uutuus on Dancer in the Dark -musikaali. Patrick Ellswothin kirjoittama Dancer in the Dark pohjautuu Lars von Trierin elokuvaan.  Musikaali on tummasävyinen, vahva ja omalla tavallaan toiveikas. 

Juoni

Usein musikaalit mielletään juoneltaan kepeiksi. Dancer in the Dark on aivan muuta. Tarina kertoo Selmasta (Lumi Aunio), joka on lähes sokea. Hänellä on kouluikäinen poika, jonka hän sai lyhyestä suhteesta mieheen, joka lähti opiskelemaan. Lupauksista huolimatta mies ei palannut Selman luo. Selma jäi Gene-pojan (Emil Paloniemi ja Iivari Luomala) kanssa yksin.

Gene sairastaa samaa sairautta kuin Selma. On todennäköistä, että ennemmin tai myöhemmin Gene-poika menettää näkönsä.

Dancer in the dark Selma ja poika
Selmaa näyttelee Lumi Aunio ja Gene-pojan roorissa vuorottelevat Emil Paloniemi (kuvassa) ja Iivari Luomala.Kuva Lilla Teatern.

Äärimmäisen huonosta näöstä huolimatta Selma työskentelee tehtaassa, koska hänen ystävänsä ja työkaverinsa Kathy (Pia Runnakko) auttaa häntä. Selma säästää tehdastyöläisen palkastaan rahaa, jotta voisi kustantaa Genen silmäleikkauksen.

Selma saa voimaa Genen lisäksi mielikuvituksesta ja musikaalinumeroista.

Sitten kaikki alkaa mennä pieleen, kun Selma siirretään toiseen työvuoroon eroon hänen ystävään Kathysta. Selma ei selviä tehtävistä, ja hänet sanotaan irti.

Selman ystävä Bill (Tuukka Leppänen) vaatii Selmaa lainaamaan rahaa, mutta Selma ei voi lainata, koska rahat on tarkoitettu Genen silmäleikkaukseen. Selman ja Bilin välillä syntyy tappelu Selman puolustaessaan rahojaan.  Sen tuloksena Bill kuolee. Selmaa syytetään Bilin kuolemasta ja hän joutuu vankilaan.

En paljasta enempää juonenkäänteitä ja lopputulosta.

Lumi Aunio on tähti

Pääosaa esittävä Lumi Aunio on musikaalin tähti, vaikka koko miehitys on todella hyvää tasoa. Lumi Aunio eläytyy aidolla tunteella rooliinsa ja saa äidin tuskan välittymään katsomoon saakka. Hänen esiintymisensä näyttää niin vaivattomalta, siinä ei ole mitään alleviivattua. Loistava suoritus.

Dancer in the Dark Selma
Lumi Aunio tekee vahvan roolityön. Kuva Lilla Teatern.

Lillanin näyttämöllä ei yleensä nähdä näin suurta miehitystä kerralla: 14 näyttelijää ja tanssijaa ja lisäksi bändi, jota johtaa Eeva Kontu.

Samu-Jussi Koski on suunnitellut puvustuksen, joka tummasävyisenä ja pelkistettynä tukee musikaalin sanomaa ja juonta.

Lavasteena toimivat metallikehikot, jotka ovat tehtaan kokeita, koti, vankila jne. Oivaltavasta lavastuksesta vastaa Antti Mattila ja dramaattisista valoista William Iles.

Elokuvassa oli käytetty Björkin musiikkia, mutta musikaalia varten musiikin on säveltänyt Marie Højlund.

Musikaalin onnistuneesta ohjauksesta vastaa Jakob Höglund.

Dancer lavastus
Lavastuksena toimivat metallikehikot. Kuva Lilla Teatern.

Suomenkieliset, rohkeasti katsomoon!

Jos sinusta tuntuu, ettei ruotsi ole vahvin kielesi, ole huoleti. Esitys on tekstitetty. Sitä voi seurata kännykän ilmaisen sovelluksen välityksellä, joten musikaalin juonenkäänteissä pysyy oikein hyvin mukana. Hyppää epämukavuusalueellesi ja mene katsomaan ja vaikuttumaan.

Kaisa

Lilla Teaternin esityskalenteri löytyy Helsingin Kaupunginteatterin sivuilta.

Lue myös Moulin Rouge, hittibiisien tykitystä ja upeaa elämystä

Kulttuuri Teatteri

Vartalokuorinta-aineet sokkotestissä

*) sisältää mainoslinkkejä Tuotteet saatu testiin

Vartalokuorinta-aineet voivat olla hyvinkin erilaisia. Tämän sokkotestaajat tulivat huomaamaan reilun kuukauden aikana, jolloin he käyttivät tuotteita.

Näin käytät vartalokuorinta-ainetta

Käytä 2-3 kertaa/vko puhtaalle iholle suihkussa. Ota tuotetta pieni määrä ja lämmitä sitä kevyesti kämmenissäsi. Levitä tuotetta kostealle vartalon iholle ja erityisesti niille alueille, jotka tuntuvat usein karhean kuivilta ja kaipaavat heleyttä. Aloita jaloista ja hiero vartalokuorintaa hellävaraisesti pyörivin liikkein jaloista ylöspäin ja edelleen keskivartaloon. Hiero sormenpäistä käsivarsiin. Kiinnitä erityistä huomiota niihin kehon osiin, joissa tunnet tarvitsevasi lisäkuorintaa, kuten polviin ja kyynärpäihin. Huuhtele vedellä ja toista pyörivät hierontaliikkeet veden kanssa.

Näin testi tehtiin

Pakkasin vartalokuorinta-aineet tunnistamattomiin rasioihin. Testiin osallistui viisi henkilöä. Kaikki testasivat kaikkia testiin valittuja tuotteita. Testaajat antoivat plussia ja miinuksia tuotteille ja pisteyttivät ne 0-5 -asteikolla. He saivat antaa myös miinuksia, plussia ja puolikkaita.

Biotherm Biocorps Anti-Roughness Peeling Scrub, 35 e/200 ml

Vartalokuorinta-aineet biotherm

Lupaus: Ihon pintaa tasoittava, elvyttävä vartalokuorinta, joka antaa iholle hehkua. Poistaa ihon karheutta, sameutta ja kuivuutta ja palauttamaan ihon hehkua. Sopii kaikille ihotyypeille, myös herkälle iholle. Kuorii vartalon ihoa hellästi ja perusteellisesti jättäen ihon miellyttävän tuntuiseksi.

Plussat ja miinukset:
+ Tuoksu oli hyvä, hieman makeahko ja siinä oli häivähdys parfyymimäisyyttä.
+ Tehokkaan tuntuinen, ohut ja pehmeä geelikoostumus.
+ Sopivan karkea rakenne ja hellävarainen.
+ Helposti levitettävä.
+ Tämän tuotteen kanssa voisi ajatella menevänsä jopa lauteille.
+ Helppo huuhdella pois.
+ Tämän jälkeen iho tuntui pehmeältä ja aavistuksen kosteutetulta.
+ Kuori tehokkaasti korppuiset kyynärpäät ja polvet.
+ Tämän jälkeen ihoni ei kaivannut vartalovoidetta.
+ Lopputulema miellyttävä tuntuinen, sileä ja pehmeä iho.
+ Tuotelupaus piti.
+ Iholle tuli myös hieman luvattua hehkua.

Pisteet: 4,5  TESTIVOITTAJA

Ekopharma Hilla 2-in-1 Oil Scrub, 19,96 e/200 ml

vartalokuorinta-aineet ekopharma

Lupaus: Tässä yhdistyvät hienojakoinen hohkakivijauhe ja ihon pehmeäksi jättävät kasviöljyt. Öljykuorinta vartalolle, jonka hienojakoiset mineraalirakeet kuorivat vartalon ihoa tehokkaasti mutta hellävaraisesti. Antioksidanttinen hillauute ja betaiini kosteuttavat ihoa. Hoitavat öljyt jättävät ihon silkkisen pehmeäksi. Mieto, luonnollinen tuoksu.

Plussat ja miinukset:<
+ Täyteläinen balsamimainen kuorinta, joka muuttui veden kanssa ohuen maitomaiseksi.
+ Tuoksusta tuli ihan ensimmäisenä mieleen rantaloma, tuoksu hyvin miellyttävä ja mieto.
+ Ihosta tuli pehmeä ja hoidetun oloinen.
+ Yhden mielestä tuotelupaukset täyttyivät.
+ – Rakeet pieniä, välillä havaittavissa pientä terävyyttä.
+- Sopii ehkä paremmin säärille kuin polvien ja kyynärpäiden karheisiin kohtiin.<
– Outo, ”hiekkainen” koostumus.
– Yhden mielestä tuoksu ei hurmannut
– Tästä tuli mieleen, että oli kuin olisi hieronut hiekkaa sääriin.<
– Vartalovoide välttämätön kuorinnan jälkeen!<

Pisteet: 3+

Frank Body Glycolic Body Scrub, 29,90 e/250 g

vartalokuorinta-aineet frank body

Lupaus: Tehokas vartalokuorinta tekee kirkkaan ja sileän ihon saavuttamisesta helpompaa kuin koskaan. Voidemainen, sotkematon koostumus tarjoaa sekä kemiallisen että mekaanisen kuorinnan alfahydroksihappojen ja hienojakoisen hohkakiven avulla, mikä auttaa vartalon epäpuhtauksia hälvenemään nopeammin, ehkäisee niiden uusiutumista ja tasoittaa KP:n aiheuttamia näppyjä. Taikapähkinä rauhoittaa punoitusta ja sheivaamisesta aiheutunutta ihottumaa, kun taas niasiiniamidi tasapainottaa ihoa. Eukalyptuksen tuoksunuotit antavat vartalokuorinnalle hienovaraisen, raikkaan yrttisen tuoksun.

Plussat ja miinukset:<
+ Miellyttävän hienojakoinen, ”savimainen” koostumus. Yksi piti koostumusta ”sammakonkutumaisena”.<
+ Riittoisa.
+ Kuori tehokkaasti.
+ Rakeet miellyttävät, vain hivenen karkeat.
+ Lopputulos pehmeä ja hoidetun oloinen.
Kolmen mielestä tuotelupaukset täyttyivät hyvin.
+ Kolme piti tätä testin miellyttävimpänä.
+- Savimainen tuote, joka todellakin oli kutakuinkin lääkinnällinen.
+- Tuoksu oli lääkkeenomainen.
+- Yhden mielestä tuoksu oli luonnonkosmetiikkamainen.
–  Savimainen tuote, jonka kanssa ei kuvittelisi menevänsä esimerkiksi saunaan.
– Poispesemisessä oIi vähän enemmän työtä.
– Jalat piti voidella suihkun jälkeen.

Pisteet: 4-

Kaurilan Sauna kuoriva sitruunaruohosaippua, 15,50 e/110 g

Kaurilan sauna kuorii

Lupaus: Erittäin riittoisa ja hurmaavan tuoksuinen saippua sisältää pikkuruisia hiekanjyviä sekä merisuolaa, jotka lempeästi kuorivat ja puhdistavat haastavammissakin hetkissä. Raikas sitruunainen tuoksu hellii ja virkistää aisteja. Jättää ihon ihanan pehmeäksi ja puhtaaksi.

Plussat ja miinukset:
+ Tuoksu oli ”puhdistava”.
+ Sopi hyvin tehokuorintaan eli kyynär- ja kantapäille sekä polviin.
+ Tämä sopisi hyvin matkakäyttöön.
+- Hohkakivimäinen, kiinteä rakenne, joka jakoi mielipiteitä.
+- Hiekka ja suola kyllä pehmittivät ihon, mutta tuntuivat myös aika teräviltä iholla.
– Tuotelupauksen sitruunaista tuoksua en kyllä haistanut sitten millään.
– Kahden mielestä saippuaa oli hieman hankala käyttää.
– Tällä piti kuoria todella hellästi, muuten ihoon sattui.
– En voi sanoa, että tuotelupaus olisi toteutunut.
– Oli laitettava kosteusvoidetta erityisesti jalkoihin.

Pisteet: 3

Rituals The Ritual of Sakura Body Scrub, 18,90 e/250 ml

rituals vartalo

Lupaus: Ravitseva vartalonkuorinta sisältää pieniä kultahiukkasia, jotka tunnetaan ainutlaatuisista, kaunistavista ja kiiltävistä ominaisuuksistaan, sekä mustaa mäntyä, joka tunnetaan suuresta mineraalien ja vitamiinien määrästä. Vahvistaa, virkistää ja tasapainottaa ihoa. Makea, juhlava tuoksu on sekä lumoava että rentouttava ja antaa iholle hillityn tuoksun, joka kestää koko päivän.

Plussat ja miinukset:
+ Kahden miellyttävä ja raikas tuoksu.
+ Kiva koostumus.
+ Helppo käyttää.
+ Miellyttävä kuorintatuote.
+ Kehoa ei tarvinnut voidella kuivauksen jälkeen.
+ Teki ihosta hyvin pehmeän.
+ Lopputulos oli kyllä tuotelupauksen mukainen.
– Yhden mielestä tuoksu hyvin teennäinen ja ”kemikaalimainen”.
– Yhden mielestä tuoksu oli aivan liian voimakas.
– Kahden mielestä kuorivat kiteet olivat liian teräviä.
– Kahden mielestä aika kuiva koostumukseltaan, joten levittäminen oli aluksi aika sotkuista.
– Yhden mielestä tällä lähtisi nahka, joten hän piti sitä liian karkeana.

Pisteet 3

Olivatko nämä vartalokuorinta-aineet sinulle tuttuja? Miten sinä kuorit vartalosi ihoa?

Kaisa ja testaajat

Myyntipaikkoja: *) sisältää mainoslinkkejä:

Biotherm ja Rituals: Kicks.fi

Kaurilan Sauna

Frank Body: Lyko

Ekopharma: valtuutetut hoitolat

Sinua voisi kiinnostaa myös tämä testi Kasvokuorinta-aineet sokkotestissä: Mikä oli suosikki?

Kauneus Iho