Visby, ruusujen kaupunki
Maksettu kumppanuus Viking Line Suomi
Visby oli ollut lähes viisi vuotta matkasuunnitelmissani, mutten ollut saanut mitään aikaiseksi. Kun Viking Line kutsui Visbyn mediamatkalle, en miettinyt sekuntiakaan. Tämä oli ensimmäinen Visby-matkani.
Vanha Visby

Vanha Visby rajautuu 3,6 kilometriä pitkän kehämuurin sisäpuolelle. Siellä kävellessä näkee kapeita, viehättäviä kujia, sympaattisen näköisiä taloja, jotka ovat kuin leikkimökkejä, ruusuihin, vaikka on loppukesä ja satoja vuosia vanhoihin rakennuksiin.
Visby on Gotlannin keskustaajama. Visbyssä asuu noin 23000 asukasta, mutta muurin sisäpuolella asukkaita on vain noin 2000.

Visbyn perustamisesta ei ole tarkkaa tietoa, mutta asutusta siellä on ollut 4000 vuotta. Vanhin rakennus on 1100-luvulta.
1100-1300 -luvuilla Visby oli tärkeä Hansaliiton keskus.
Kun Ruotsissa uudistettiin kunnallislakia, Visby menetti kaupungin nimityksensä vuonna 1971, vaikka sitä usein nimitetäänkin kaupungiksi (kuten minä otsikossa).


Vuodesta 1995 Visby on kuulunut Unescon maailmanperintökohteisiin.
Keskiajalla Visbyssä oli peräti 17 kirkkoa. Nykyisin vain tuomiokirkko eli Pyhän Marian kirkko on ehyt ja käytössä. Tuomiokirkkoa ei voi olla näkemättä, koska se näkyy kauas. Kirkko on valtavan kokoinen, kun ajattelee Visbyn tai vaikka koko Gotlannin kokoa. Kirkon rakentamisesta vastasivat saksalaiset kauppiaat. Kirkko valmistui 1200-luvulla.

Kirkon osoite on Norra Kyrkogatan 4.

Puutarhojen ystäville ja miksei muillekin, jotka kaipaavat pientä hengähdystä, on Botaniska trädgård -kasvitieteellinen puutarha mitä mainioin käyntikohde. Puutarha on perustettu jo 150 vuotta sitten. Muuri ja meren läheisyys mahdollistavat, että puutarhassa viihtyvät myös vähän eksoottisemmat kasvit kuin muualla Gotlannissa. Löydät puutarhan osoitteesta Tranhusgatan 21 tai Strandgatan.

Pyörä alle
Koska Visbyn muurien sisäpuoli on aika pieni, päivän aikana ehtii myös retkeillä keskustan ulkopuolella. Visbyssä on hyvät tiet, eikä korkeuserotkaan ole suuret, joten pyörän vuokraaminen on ihan hyvä vaihtoehto lähteä katsastamaan ympäristöä.
Tässä muutama kohde, joihin kannattaa tutustua – varsinkin, jos on kiinnostunut ruuasta.
Tottahan toki laivaan on voinut ottaa myös oman auton ja sillä huristella Gotlantia.

Raukit
Gotlanti on tunnettu raukeistaan. Wikipedian mukaan raukit ovat vaihtelevan muotoisia kalkkikivipaaseja tai -kumpareita. Ne ovat säästyneet meren aaltojen pitkäaikaiselta kulutukselta, kun niitä ympäröivien heikompien kivien jauhautuessa ja huuhtoutuessa veteen.
Raukkeja voi nähdä eri puolilla Gotlantia mm. Fårön saarella ja Ljugarnin lähellä. Kuuluisin raukki on etelässä ja oikeasta kulmasta katsottuna se näyttää miehen päältä.
Suurin on Jungfru-raukki, joka Lickershamnin lähellä.
900 lammasta

Gotlamm-lammastila on parinkymmenen kilometrin päässä Visbystä, pienessä Stenkyrka-kylässä. Kuuden sukupolven ajan, aina viikinkiajoista alkaen Andreas Sorbyn suku on hallinnut kaunista tilaansa, jota pidetään yhtenä Gotlannin kauneimmista kalkkikivitiloista. Enkä yhtään ihmettele, sillä tilan pihapiiri ja kaikki 1800-luvulla rakennetut rakennukset ovat kauniita ja niitä on pidetty hyvää huolta. Andreas ja Linda-vaimo vastaavat nyt tilasta ja lampaista.

Tilan vanhassa viljamakasiinissa on pieni kesäkauppa, jossa myydään mm. lampaantaljoja, villahuopia ja -huiveja. Kaikki laadukkaita ja tyylikkäitä. Gotlammin lampaan- ja karitsantaljat ovat aivan eri luokkaa kuin marketeissa ja tavarataloissa myytävät. Laadukkuuden tuntee kädellä silitettäessä ja näkee karvan kiillosta. En yhtään ihmettele, että tila on saanut näillä palkintoja. Lisäksi myynnissä on lampaanlihaa ja Sorby special -lampaanlihamakkaraa, joka on savustettu ja kuivattu. Saimme maistaa tätä ja sehän oli todella hyvää.

Kesämyymälä on auki arkisin klo 11-18 ja lauantaisin klo 11-15.
Lampaat eivät ole tilan pihapiirissä, vaan laitumella. Enpä muista, että olisin koskaan nähnyt niin paljon lampaita yhdellä kertaa kuin Gotlamm-tilan lammaslaitumella, vaikka näimme ”vain” noin 200 lammasta tilan 900 lampaasta.

Lisätietoja Gotlamm-tilasta ja nettikaupan tarjonnasta.

Chilien viemää
Pienen matkan päässä lammastilalta on Överstekvarn, joka on erikoistunut chilien viljelyyn. Viljely sai alkunsa siitä, että tilan isäntä Gary oli mieltynyt mausteiseen, jopa tuliseen ruokaan. Hän kantoi mukanaan chilikastiketta, jolla hän maustoi ruokansa. Aikoinaan Gary ja Anna tapasivat Sveitsissä. 10 vuoden jälkeen, vuonna 2011 Anna ja Gary Mathers lapsineen muuttivat Gotlantiin lähelle Annan perhettä. Unelmana oli kasvattaa chilejä enemmän kuin omiin tarpeisiin.

Vuonna 2012 Anna ja Gary kylvivät erilaisia chilisiemeniä. He halusivat testata, mitkä lajikkeet menestyisivät heidän 50-neliöisessä kasvihuoneessaan. Vuosien aikana kasvihuoneiden määrä on lisääntynyt, ja viljeltyä alaa on noin 500 neliömetriä. Överstekvaranissa viljellään noin 40 eri chililajiketta. Vierailijoiden on mahdollisuus ostaa joitakin lajikkeita taimina vaikkapa omalle parvekkeelleen kasvamaan.

Överstekvarnilla on myös pieni maatilapuoti, jossa myydään mm. chilisuolaa, -kastikkeita, -chutneytä. Tilan tuotteita myydään myös mm. Tukholmassa ja heidän omassa verkkokaupassaan. Överstekvarnin nettisivulla on myös hyviä ruokaohjeita, jos sinua kiinnostaa mausteiset ruuat.
Osoite Lummelunda Lummelundsbruk 102, 621 71 Visby
Yrttien lumoissa
Överstekvarnin lähellä, kiven heiton päässä merestä on Krusmyntagården, joka tunnetaan mm. mausteistaan. Mausteiden lisäksi myymälästä löytyy mm. astioita, sisustustavaraa ja kodintekstiilejä. Onpa myymälässä myynnissä myös tryffelituotteita, onhan Visby tunnettu myös tryffeleistään. Lisäksi on kahvila-ravintola, pihalla voi pelata pingistä, kierrellä yrttitarhassa ja istuskella varjojen alla nauttien kiireettömyydestä. Jo 50 vuoden ajan Visbyssä vierailevat ovat suunnanneet myös Krusmyntagårdeniin.

Osoite Krusmyntavägen 4, 622 76 Visby, nettisivut https://krusmynta.se/butiken/.
Viking Linen Cinderella-laiva tekee vielä tänä syksynä kaksi Visbyn-matkaa: 13.10. ja 30.11. , viimeksi mainittu on joulutoriristeily. Nuo risteilyt ovat loppuunmyytyjä, ellei tule peruutuksia. Ensi vuonna Viking Line on suunnitellut viisi Visbyn-risteilyä, joiden päivämäärät ovat vielä auki. Kannattaa seurata Viking Linen sivuja.

Tämä oli ensimmäinen Visby-matkani, mutta ei varmaankaan viimeinen. Gotlanti ja Visby tekivät minuun positiivisen vaikutuksen ja haluaisin palata saarelle. Harmi, että Viking Linen Visbyn jouluristeily marraskuun lopulla on jo loppuunmyyty, muuten olisin varannut sille matkalle paikat.

Kaisa
Sinua voisi kiinnostaa myös tämä: Ahvenanmaan Skördefest oli elämys