Päivä Tampereella: Bravissimo! -näyttely vie Rooman oopperaan

Päivä Tampereella sisälsi kulttuuria, saunomista, hyvää ruokaa ja chillailua. Tampereen Milavida-museon Bravissimo! Pukuloistoa Rooman oopperasta -näyttely esittelee lavalla nähtyjä pukuja ja kertoo Rooman oopperan historiaa. Kerrankin yleisöllä on mahdollisuus tutkailla pukuja aivan läheltä eikä vain oopperan lavalta. Ihana näyttely. Mitäs muuta ehdimme tehdä Tampereella?

Milavidan Bravissimo! -näyttely 

Milavida-museossa on vuosien ajan ollut mielenkiintoisia pukeutumiseen liittyviä näyttelyitä. Nyt museo esittelee näyttäviä Rooman oopperan pukuja. Samalla kävijä voi saada mielenkiintoista tietoa oopperoista ja vuonna 1880 avatun Rooman oopperan historiaa. 

La Traviata -oopperan kurtisaani Violetta Valéryn (Francesca Dotto) puku vuodelta 2016–2017.

Rooman oopperatalon rakennutti liikemies Domenico Costanzi. Vuonna 1926 ooppera siirtyi Rooman kaupungin omistukseen, ja oopparan nimeksi tuli Teatro Reale dell’Opera. Vuonna 1928 talon julkisivua remontoitiin. Samalla siirrettiin sisäänkäyntiä ja sali sai kolmannen parven. Saliin laitettiin 27000 kristallista koostuva kattokruunu. Se muuten on edelleen Euroopan suurin kristallikruunu.

Toscassa vuonna 2000 nähty puku.

Kun Italiasta tuli tasavalta vuonna 1945, teatterin nimi muuttui nykyiseen muotoonsa Teatro dell’Opera di Roma.

Maria Callas käytti tätä pukua Turandossa vuonna 1948.

Italia on oopperan ”kotimaa”. Siellä se on sosiaalisesta asemasta riippumatonta, kaiken kansan huvia. Ehkä italialaisten temperamenttiin sopii oopperoiden dramaattisuus, erilaiset juonenkäänteet, näyttävät puvut, diivat jne. 

Näyttävät puvut kuuluvat oopperaan – ne ovat olennainen osa. Rooman oopperassa lukuisat eri alojen taiteilijat ovat olleet luomassa tunnelmia. Esimerkiksi vuonna 2018 palkittu elokuvaohjaaja Sofia Coppola ohjasi La Traviatan, jonka puvustuksesta vastasi Valentino.

Alzira-oopperan puvustusta kaudelta 1966-1967. Tuo päähine on näkynyt piippuhyllylle saakka.

Näyttelyssä on 38 toinen toistaan näyttävämpää pukua. Vanhimmat puvut ovat noin 100 vuotta vanhoja. Kävijä voi ihastella maailmankuulujen oopperalaulajien päällä olleita rooliasuja. 

Rooman oopperan puvustamon ja lavastamon varastot sijaitsevat Circus Maximus’n laidalla, entisessä pastarakennuksessa.

Rooman oopperan toimintaan kuuluu olennaisena osana myös baletti. On hienoa, että Bravissimo! -näyttelyssä nähdään myös baletteihin suunniteltuja asuja. Näyttelyssä on nähtävänä mm. Jorma Uotisen rooliasu Kuningas Lear -baletista vuodelta 2006.

Hurmaava ja mielenkiintoinen näyttely, joka on 18.1.2026 saakka. Tätä voi suositella myös heille, joita ei kiinnosta ooppera. Pukujen taidokkuus ja näyttävyys tekee vaikutuksen.Milavidassa on myös pysyvä näyttely, joka keskittyy Finlaysonin puuvillatehtaan omistajasukuun kuuluvan Peter von Nottbeckin elämään. Hän rakennutti Milavidan asuintalokseen vuonna 1898. Palatsin ensimmäinen kerros toimi edustuskäytössä. Toisessa kerroksessa asui von Nottbeckin perhe ja kolmas kerros oli palvelijoiden käytössä. Voit lukea tästä kiinteästä näyttelystä Naiselon vanhasta postauksesta 

Milavida on auki ti-su klo 11–18 osoitteessa Milavidanrinne 8, Tampere. Liput: aikuiset 9 e, opiskelijat, varusmiehet, siviilipalveluhenkilöt ja 7–17 -vuotiaat 5 e, perhelippu 20 e (2 aikuista 1–4 alle 18-vuotista), eläkeläiset, työttömät ja ryhmät 6 e / hlö. Museokortilla veloituksetta.

Video Bravissimo! -näyttelystä

Videolla näkyy mm. Jorma Uotisen käyttämä rooliasu Kuningas Lear -baletissa, joka nähtiin Roomassa vuonna 2006.

Missä yöpyä Tampereella?

Olen yleensä käynyt Milavidassa ns. päiväseltään eli en ole yöpynyt Tampereella. Koska nyt olin ystäväni Tiinan kanssa round tripillä, päätimme yöpyä Tampereella. Tyttäreni suositteli meille Unity Studio -hotellia Pyynikiltä eli noin 1,5 kilometriä keskustasta. 

Kun saavuimme hotelliin, tajusin, että olen käynyt rakennuksessa silloin, kun se oli vielä trikootehdas. Olin ammattilehtiaikana työmatkalla Tampereella ja siinä yhteydessä kävin tuolla. Enää en muista asiaa, olinko katsomassa tulevaa mallistoa vai mikä oli vierailun syy.

Unity olikin loistava löytö. Majoitus maksoi vain n. 94 e / huone ja aamiainen 16,90 e / hlö. 

Hotelli oli hyvin siisti. Huoneessa oli pieni keittiönurkkaus astioineen ja jääkaappeineen, joten siellä olisi voinut kokata vaikka aamiaisen. Huoneen kylppärissä oli kuivaava pesukone. Loistava hotelli siis myös lapsiperheille.

Huoneen hintaan kuului samassa pihapiirissä olevan, eri yhtiön omistaman kuntosalin käyttö. Sali oli moderni ja laitteet monipuolisia. Kävin aamulla ennen aamiaista salilla tekemässä 40 minuutin treenin. Toimiva sali, mutta jumpsuttava musa oli aivan liian kovaa näin ”aikuiseen makuun”.

Samoin huoneen hintaan kuului saunan käyttö. Kävimme illalla saunomassa ja saimme olla keskenämme siellä ja vilvoitella kattoterassilla eli ei mitään yöriekkumisia, vaan hillittyä menoa.

Unity Studio -hotelli on ihan lähellä Pyynikin kesäteatteria, jossa olen käynyt usein katsomassa laadukasta kesäteatteria. Tänä vuonna 70-vuotisjuhlanäytökseksi oli valittu Tuntematon sotilas. 

Munkkikahvit Pyynikillä

Koska olimme Pyynikillä yötä, pitihän sitä käydä nauttimassa kuuluisat munkkikahvit Pyynikin näköalatornin kahvilassa eli Pyynikin munkkikahvilassa.

Munkkikahvit Pyynikin munkkikahvilassa.

Punagraniittinen näköalatorni valmistus vuonna 1929. Aikaisempi, puusta tehty ja vuonna 1888 valmistunut torni tuhoutui vuoden 1918 tykkisodassa. Nykyinen torni kohoaa noin 26 metriä maanpinnan yläpuolelle. Koska Pyynikinharju on 152 metriä merenpinnasta, tornin huipulta voi ihastella maisemaa 178 metrin korkeudelta merenpinnasta mitattuna.

Pyynikin näköalatorni on tehty punagraniitista.

Jos olet menossa Pyynikin näköalatorniin tai sen kahvilaan autolla, katso tarkkaan, mihin voi parkkeeta. 

Tampella-ravintola

Loppuiltapäivästä kävimme syömässä ravintola Tampellassa, joka on keskustassa, kosken rannalla. Onneksi saimme pöydän ulkoa, jotta saimme nauttia vesimaisemasta.

Päivä Tampereella kääntyi iltaan ravintola Tampellan terassilla. Ravintola Tampellan kuha-annos oli herkullinen. Taustalla tartar- ja siikaa + mätiä -annokset.

Ystäväni söi kaksi alkuruokaa: tartarin (14,90 e) ja siikaa + mätiä (14,50 e). Minun valintani oli kansallismaiseman kuhaa, jossa oli paistettu, iso kuhafile, vuonankaalia, hernepestoa, voi-valkoviinikastiketta ja mätiä (hinta 33,90 e). Kaikki ruuat olivat erittäin herkullisia, joten ravintolaa voi suositella.

Päivä Tampereella meni nopeasti. Aamulla matkamme jatkui kohti Vaasaa, josta voit lukea edellisestä postaukssta

Kaisa

Lue myös round trippimme seuraavasta kohteesta Laihian Nuukuurenmuseosta.

Hyvinvointi Matkat Museot ja näyttelyt

Vaasa vuorokaudessa

Vaasa oli minulle toisaalta tuntematon kaupunk, vaikka olin käynyt siellä kaksi kertaai. Edellisestä Vaasa-käynnistä oli ainakin 20 vuotta. Muistikuvani Vaasasta olivat kovin hatarat. Mitä koimme ja näimme, kun vietimme kiertomatkamme aikana Vaasassa vajaan vuorokauden?

Mainos / majoitus saatu / Scandic Waskia

Olin käynyt Vaasassa pari kertaa aikaisemmin. Koska niistä käynneistä oli noin 30 vuotta ja molemmat kerrat liittyivät työhön, Vaasa oli jäänyt aika vieraaksi. Eihän sitä lyhyillä työmatkoilla ehdi tutustua kaupunkiin. Tosin nytkin meillä oli rajallinen aika, koska olimme ns. länsirannikon kierroksella. Vajaassa vuorokaudessa ehdimme nähdä kuitenkin jotain, mitä en ollut ennen nähnyt.Tässä viisi vinkkiä, jos olet suuntaamassa Vaasaan.

Vaasassa kannattaa katsoa myös kaivonkansia.

1 Raippaluoto

Tarkasti ottaen Raippaluoto ei ole Vaasassa, vaan Mustasaaressa. Koska se on vain noin 20 minuutin ajon päässä Vaasasta, otan sen näihin Vaasa-vinkkeihin. 

Raippaluoto on Suomen merialueiden 4. suurin saari Ahvenanmantereen, Kemiönsaaren ja Hailuodon jälkeen.

Raippaluoto tunnetaan vuonna 1997 valmistuneen Raippaluodon sillan vuoksi. Pituutta sillalla on 1045 metriä ja sen ansiosta se on Suomen pisin silta. Se kohoaa vaikuttavasti ylös mantereesta. 

Raippaluodon silta on näkemisenarvoinen.

Vaikka onhan tuota erilaisia siltoja tullut nähnyt, Raippaluodon silta teki kyllä vaikutuksen. 

2 Restaurant Arken

Arken-ravintola on Raippaluodossa, aivan meren rannalla, pienen matkan päässä Raippaluodon sillasta. Ravintolan terassilta oli kiva katsella Merenkurkun suuntaan.

Ravintolan ruoka valmistetaan paikallisista raaka-aineista. Merellisyys näkyy kalaruokien vaihtoehdoissa.

Sään salliessa kannattaa ruokailla Arken-ravintolan terassilla.

Ystäväni Tiina, joka normaalisti ei koskaan tilaa ravintoloissa hampurilaisia, tilasi nyt Arken burgerin eli kalahampurilaisen. Siinä oli Merenkurkun ahvenfileitä, New York -style burgerisämpylä, käsinkuorittuja katkarapuja, aiolia, salaattia ja pikkelöityä punasipuliakala (19,90 e). Hän kehui sitä vuolaasti. Minä tilasin Arkenin saaristolaislautasen, jossa graavilohta, haukichevichiä, silakoita, siikatartaria, pikkelöityjä sinapinsiemeniä, pari perunaa, skagenaiolia ja Arkenin saaristolaisleipää (hinta 18,50 e). Saaristolaislautanen oli alkuruokalistalla, mutta se oli niin runsas, että tulin aivan kylläiseksi tästä herkullisesta annoksesta.

Arkenin saaristolaislautanen.

Raippaluodon asukkaista yli 98 % on ruotsinkielisiä. Se näkyi myös Arkenin henkilökunnassa. Osalla suomen kieli ei ollut niin hyvin hallussa. Samassa pöydässä istuneet asiakkaat kertoivat meille, että aikoinaan Arken on saanut tästä moitteita, ja nykyisin henkilökunnan kielitaito on aikaisempaa parempi.

3 Waskia ja Tropiclandia

Scandic Waskia -hotelli on noin parin kilometrin päässä Vaasan keskustasta. Näin kesällä sen sijainti on suorastaan ihanteellinen, koska se on meren rannalla. Hotellin rantaan voi piipahtaa vaikka uimaan tai sitten vain käyskennellä hotellin puistossa tai istuskella terassilla katselemassa merta.

Huoneet on rempattu, joten kaikki oli siistiä. Pidimme siitä, että huoneesta oli merinäköala. Pystyimme ihailemaan auringonlaskua huoneen ikkunasta.

Scandic Waskian huoneet on remontoitu. Huoneen tyyli on hillitty. Näkymä merelle on plussaa.

Hotellin aulassa on oleskelutila televisioineen, viereisessä huoneessa biljardi ja pienen matkan päässä lasten leikkihuone. Hotellista voi lainata myös polkupyöriä. Vieressä on tenniskenttä.

Hotellirakennuksen vieressä on Tropiclandia-kylpylä, jonne pääsee hotellista sisäkautta. Tropiclandiassa oli lapsiperheitä, mutta meno oli aikuiseenkin makuun sopivaa eli ei mitään huutamista eikä juoksentelua. Lämpimät altaat (yli 30 astetta), poreet, aalot, vesiliukumäki, vesiputoukset jne. löytyivät, kuten tällaista paikoista yleensäkin. Ulkona on vesipuisto asiaankuuluvine laitteineen.

Waskian vieressä on Tropiclandia-kylpylä, jonne pääsee hotellista sisäkautta.

Ennen aamiaista kävin hotellin pienellä kuntosalilla, jossa oli muutama laite ja painoja. Puolen tunnin treeni ja suihku huoneessa ennen aamiaista herätti kropan.

Olen aamupalaihminen. Käyn säännöllisesti mm. hotellien aamiaisella, vaikka en yöpyisikään hotellissa. Toisaalta olen aika kranttu aamiaisten suhteen. En esimerkiksi koske munakokkeleihin, jotka on tehty jauheesta. Sen rakenne ei miellytä minua.

Mielenkiinnolla meni Waskian aamiaiselle, koska netissä sitä oli kehuttu. Tarjontaa oli paljon, kuten yleensäkin Scandicin hotelleissa. Pidin Waskian aamiaista oikein hyvänä. Ennen kaikkea annan kiitosta leivästä, munakkaasta, shotista, smoothiesta, haudutetusta teestä ja pannukakusta. Aamiaisella jaksoi pitkälle iltapäivään. Koska sää oli mitä parhain, nautimme aamiaisen terassilla katsellen merelle. Se on sitä arjen luksusta.

Aamiainen Waskian terassilla. Kyllähän tällainen nostaa aamiaistilanteen arjen yläpuolelle.

4 Strömsö

Svenska Ylen suosituin tv-ohjelma Strömsö on ilahduttanut jo yli 20 vuoden ajan. Villa Strömsö on todellinen paikka, ei mikään lavastekylä. Halusimme nähdä, missä ympäristössä ohjelmaa tehdään. Ohjelmassahan kaikki sujuu helposti ja rennolla otteella, toisin kuin ehkä meillä muilla (”Ei mennyt kuin Strömsössä”, lausahduksesta on tullut tuttu). 

Täällä kuvataan suosittu Strömsö-ohjelma.

Kuvauspaikkana on idyllinen, vuonna 1852 rakennettu huvila. Sinne pääsee tutustumaan opastetuilla kierroksilla. Koska käynti-idea syntyi niin myöhään, emme saaneet opastettua kierrosta. Emme antaneet tämän häiritä meitä. 

Strömsö-huvilan seinään on kiinnitetty linnunpönttöjä.

Huvilan pihapiirin rakennuksessa on kauniit ovet.

Strömsön puisto on auki aina, joten kävimme käyskentelemässä siellä ja ihastelemassa huvilaa ulkoa. 

Strömsön pihalta löytyy mm. vanhoista ikkunoista ja tiilistä tehty pikakeittiö / huvimaja tms.

Villa Strömsö on noin 10 kilometrin päässä Vaasan keskustasta Västervikissä. Jos sää on kaunis, kannattaa ottaa mukaan uimapuku yms., koska huvilan lähellä on uimaranta.

5 Kirpparit

Koska matkasin todellisen kirpparihaukan kanssa, kävimme myös parilla vaasalaisella kirpparilla. Keskustasta löytyy SPR:n kirppis ja hieman keskustan ulkopuolelta Mini Mossen. Molemmat kirppikset olivat hyvin siistejä ja yllättävän isoja. Hintataso oli selvästi edullisempi kuin Etelä-Suomessa. Ystäväni löysi molemmista astioita, joiden hintoja ei todellakaan voinut moittia.

Vaasalaisten kirppareiden hintataso on ostajaystävällinen.

Vaatetarjontakin näytti siististä ja kohtuuhintaisilta. Tällä kertaa kumpikaan ei ollut etsimässä mitään päällepantavaa.

Onko Vaasa sinulle tuttu kaupunki? Mitkä ovat sinut Vaasa-vinkkisi?

Kaisa

Ystäväni eli reissukaverini Tiina on kertonut omassa blogissaan mm. Arkenista.

Kiinnostaisiko sinua nämä kotimaan kohteet:

Laihian Nuukuurenmuseo

Rauma 

Bomba

Koli

Hattula

Hyvinvointi Matkat