Kannattaako kesälomasta uhrata aikaa ja rahaa kesätapahtumiin?

Onks pakko lähteä, jos ei tahdo? Odotan joka kesäloma, milloin kuulen tämän ensimmäisen kerran. Miksi joillekin kesätapahtumat tuntuvat ajanhaaskuulta? Pakkopullalta. Jos asenne jo lähtiessä on negatiivinen, tapahtumasta tuskin tulee nauttineeksikaan. Kovin paljon kivaa jää näkemättä ja kokematta, jos ei lomalla liiku avoimin mielin, elämästä uteliaana.

Tämä näkymä toki houkuttelee, mutta kyllä kesätapahtumissakin aina hengenravintoa löytyy.

 

Tänä vuonna olen ollut hieman laiska. Olen käynyt tietenkin lähitorilla ja hieman kauempana. Osallistunut kotiseutumarkkinoille ja myös osaan viime viikonlopun rokkijuhlista.  Kuun lopussa on vielä ohjelmassa visiitti Savonlinnan Oopperajuhlille ja käynti Punkaharjulla ja sen nähtävyyksillä. Kovasti harmittaa, että Ilokuvafestivaali Mäntyharjulla menee päällekkäin Savonlinnan reissuni kanssa. Onneksi Kaisa pääsee sinne.

 

Kotiseutumarkkinoilla voi päivittää niin kuulumiset kuin vaikkapa tiedot alueen vesistön tilasta,. Kuva Haukivuoren Satamassa järjestetystä tapahtumasta.

 

Osasyynä laiskuuteeni on tietenkin ihana helle. Ja näinhän ei saisi olla. Tapahtumat suunnitellaan talvella, eikä silloin oteta pahemmin säitä huomioon. Koska kesätapahtumat kootaan useimmiten talkoilla, toivoisi varmaan jokainen, että tapahtuma onnistuu. Ilman osallistujia niin ei käy. Yritän aina muistaa tämän, kun laiskuuspuuska iskee.

Minua maakuntien kesätapahtumissa viehättää paikallisuus. On ihana kuunnella paikallista murretta, maistella alueen herkkuja ja aistia kunkin paikkakunnan ilmapiiriä. Tapaa rupatella ja kohdata ihmisiä. Kuunnella mistä keskustellaan pöytäparlamenteissa. Voisin istuskella vaikka kuinka kauan katselemassa ihmisvilinää ja nauttimassa tunnelmasta. Ihan sama teenkö sen luksusravintolan terassilla ulkomailla tai pienen paikkakunnan kesätapahtumassa.

RamoPiknikillä kuultiin myös puhallinsoitantaa by Miika Söderholm&Punatulkut. Leppoisa tunnelma, ystäviä, lämpöä, aurinkoa ja taustalla kimmeltävä järvi. Talkootyönä jo 15 vuotta järjestetty ilmaistapahtuma ansaitsee kiitokset!

Edellä mainitusta syystä pyrin aloittamaan lomani torikahveilla. Torikahvilassa istuskellen, mikäli on oikeasti läsnä, eikä naputtele koko ajan kännykkää, pääsee hetkessä alueen fiilikseen kiinni. Yksi lomanalkuni rutiineista on myös piipahdus Mikkelin Kenkäverosssa ja etenkin sen Leipomopuodissa.

Leipomopuoti on kaunis, siellä tuoksuvat pulla ja leipä kuten lapsuudessa ja herkut ovat ihania.

 

Ihanan nostalgiset etiketit Mustan Virran Panimon lager-olutpulloissa. Nämä löytyivät Kenkäveron kaupasta. Samalla kuvituksella löytyi nostalginen Mikkeli-viiri, joka lähti myös mukaan.

 

Paikallisuuden vuoksi tykkään myös käydä kesätapahtumissa. Joissakin viihdyn pitkään, joissakin vain tovin. En aivan ymmärrä urputusta, ettei niiden taso ole samaa kuin pääkaupunkiseudulla tai suurissa kaupungeissa. On päivän selvää, ettei vapaaehtoisin harrastajavoimin saada samaa aikaan, kuin huippuammattilaisten palkkatyönä.

Mutta miettikääpä sitä yhteishenkeä ja tekemisen iloa, jota varmaan kaikkien erilaisten tapahtumien tekeminen on tekijöilleen tuottanut pitkän, pimeän talven aikana! Omien tuotteidensa myyjille tapahtumat saattavat muodostaa merkittävän osan vuoden tienesteistä.

Itse koen, että kun en rikkaa ristiin laita kesätapahtumien teossa, velvollisuuteni on niissä käydä ja käynnillä ja ostoksilla tukea ja kannustaa tapahtumien järjestäjiä.

Ja koskaanhan ei voi tietää, mitä tuleman pitää. Minä päädyin mukavaan keskusteluun musiikkipiknikin jälkeen tälle paatille. Reissukin sillä on suunnitteilla.

Eipä uskoisi, että Suomen kesässä oli liian kuuma istuskella saunalautan kattoterassilla. Huomaa, lippukaan ei liehu.

 

Oletko sinä mukana järjestämässä tapahtumia? Käytkö itse niissä? Mikä on kesätapahtumissa kiinnostavinta?

Sini

 

Puheenaiheet

Kirjat ovat kodin kauhistuksia

Täysinäiset kirjahyllyt kertoivat ennen kodin sivistystasosta. Nyt kirjahyllyt pilaavat sisustuksen ja alentavat asunnon myyntiarvoa.

Näin kävi asuntoaan myyvälle ystävälle: ”Hirveästi kirjoja, ei meillä kyllä ole tämmöistä”, asunnonkatsojat kauhistelivat. Ei mennyt usean kirjahyllyn ja tuhansien kirjojen koti kaupaksi. Mutta sitten kun kämppä oli tyhjillään, kaupat syntyivät heti ja pyyntöhintaan.

Kirjat ovat kadottaneet arvonsa kotien välttämättömyyshyödykkeinä ja sisustuselementteinä. Katsokaapa vain asuntojen myynti-ilmoitusten tai sisustuslehtien kuvia. Ei niissä näy kirjoja. Sen sijaan ruokailu- ja löhöilytiloista on kuvamateriaalia sitäkin runsaammin kuvastamassa yhteisöllisyyttä ja viihtymistä, hyggeä.

Rupesin itsekin tarkastelemaan kriittisesti omia kirjakokoelmiani. Ja vieläpä Kon marin hengessä. Siihen eivät pursuavat kirjahyllyt istu, eivätkä työ-, yö- ja sohvapöydät, joiden päälle on kasaantunut puolimetrisiä kirjapinoja.

Kirjoilla on huono jälleenmyyntiarvo. Niiden arvo putoaa suhteessa vielä nopeammin kuin auton. Lähes 30 euron uuden kirjan hinta kirpputorilla on max viisi euroa. Useimpia kirjoja on turha tarjota antikvariaatteihin, joiden määrä on myös vähentynyt. Kirjastojen kierrätyshyllyihin voi ylijäämiä viedä ja sieltä ne vielä häviävät melko nopeasti uusille lukijoille.

Viikon kestäneen karsinnan jälkeen huushollistani katosivat muun muassa seuraavat teokset:

–          Iso pino tyttären lukiokirjoja (toisin kuin ennen, opetussuunnitelmissa kirjat vaihtuvat vuosittain)

–          Tyttären Aku Ankan taskukirjoja ja heppakirjoja (ei ottanut ruoja mukaansa muuttaessaan omilleen)

–          Omia kielten oppikirjoja 1970-luvulta (jos vielä innostun ranskan tai espanjan opiskelusta, ostan uudet ja hauskemmat)

–          Dekkareita ja jännäreitä (vaikka kirjan nimi ei palauttaisi juonta mieleen, parin ensimmäisen sivun jälkeen tiedän murhaajan ja loppuratkaisun)

–          Itsehoito- ja self help –oppaita (vettä hanhen selkään, en minä niistä mitään opi)

–          Keittokirjoja (onhan niitä kiva katsella, mutta tuleeko toteutettua? Tuskin)

–          Bestsellereitä menneiltä vuosikymmeniltä (ja mikähän näissäkin aikoinaan veti?)

–          Kartta- ja taidekirjoja (seuraavassa muutossa tätä painolastia ei ole)

–          Vihkiraamattu (erosin miehestä ja kirkosta jo viime vuosituhannella)

–          Omat päiväkirjat (ei jälkipolville!)

Tuntuu kuin suomalaiset jakautuisivat näissä kirja-asioissakin entistä selkeämmin kahteen leiriin. Facebookin kirjallisuusryhmien postausten perusteella toisille kirja on kulttiesine. Siitä ei luovuta, eikä sitä lainata muille. Kirjojen ystävät postaavat mielellään kuvia uusista hankinnoista tai horjuvista kirjapinoista.

Toisille tärkeintä ovat täydet kokoelmat, joiden puuttuvien osien metsästämiseen käytetään aikaa ja vaivaa. Sitten äärimmäisinä ovat riippuvaiset, book holics. Käynti kirjakaupassa aiheuttaa aina ostoretkahduksen ja tärvelee raha-asiat. Lukeminen imaisee heidät mukaansa niin, että perhe tulee laiminlyödyksi ja ihmissuhteet katkeilevat.

Mikä on sinun suhteesi kirjoihin ja kirjahyllyihin?

Irmeli Salo

Puheenaiheet