Miltä neulemuoti on näyttänyt Suomen itsenäisyyden aikana?

Miltä näytti neulemuoti 100 vuotta sitten? Entä missä vaiheessa siirryimme teollisesti tehtyihin neuleisiin? Näihin kaikkiin pääsin kurkkaamaan, kun kävin katsomassa Neuleen 100 vuotta -muotinäytöksen.

1920- ja 1930-luvuilla neuleet tehtiin käsin. 1930-luvun Jussi-paita pitää edelleen pintansa ainakin perinteitä kunnioittavien keskuudessa. Samalla vuosikymmenenä tehtiin myös paljon kirjoneuleita. Johtuuko se siitä, että lankoja käytettiin uudestaan ja pienetkin lankanyssykät hyödynnettiin? Koska 1930-luvulla kaikesta oli pulaa, vanhoja neuleita purettiin ja langoista tehtiin uusi vaate.

Sotavuosina ja heti sodan jälkeen kaupoista ei löytynyt valmiita neuleita, vaan vielä silloinkin naiset purkivat vanhat ja neuloivat purkulangoista uudet. 1940-luvun neuleliivit, slipoverit, näyttävät kivan nostalgisilta.

Teollinen valmistus alkoi 1950-luvulla.  Selma Toivosen Kutomon ja Atlas-tehtaan 1950-luvun neuleet näyttävät yllättävän ajattomilta. Harmi, että molemmat tehtaat, kuten monet muutkin suomalaiset neuletehtaat ovat lopettaneet toimintansa. Näytöksen perusteella 1960-luku on ollut enemmän tai vähemmän kirjoneuleiden aikakautta. Yksivärisissä neuleissa oli mielenkiintoiset kohopinnat – eli hyvin pitkälti samoja elementtejä kuin tänä päivänäkin.

1970-luvun mikrot ja pitkä liivi ja hapsu- ja reikähuivit kuuluivat aikoinaan asiaan.

1980-luvun kuvioneuleissa oli muhkeat linjat, kaikki oli enemmän tai vähemmän pömpöösimäistä. Ja muistatteko ne 80-luvun jaquardneuleet, mielikuvituksellisia kuvioita maisemista autoihin? Oi, ei!

Vähitellen 1990-luvulla luonnonläheisyys nosti päätään, ja tämä näkyi myös neuleissa: vaaleita sävyjä ja miellyttävää väljyyttä. Toisaalta merihenkisyys ja trooppisuus näkyivät kuvioissa, jotka näkyivät ”kaivolta kotiin”.

Vuosituhannen vaihteessa neuleesta tuli myös ”salonkikelpoinen”, lurex-langoilla ja muilla juhlavuutta tuovilla lankatyyppeillä saatiin asusta ripaus ylellisyyttä.

Muutama viikko sitten some kohisi Suomen edustusasuja tulevissa olympialaisissa. Kun katsoin neulenäytöksen Suomen maajoukkueen asua 1960-luvulta (Selma Toivosen kutomon tekemät neuleet), ne näyttivät suorastaan tyylikkäältä tulevien kisojen asuihin verrattuina.

Näytöksen lopussa nähtiin nuorien suunnitttelijoiden näkemyksiä tämän päivän neulemuodista.

Näytöksen oli toteuttanut Metropolia Ammattikorkeakoulun FinVillage tekemisen perinne -hanke yhteistyössä Helsingin kaupunginmuseon kanssa. Näytös oli 12.11.2017 Helsingin Hakasalmen huvilassa.

 

Kaisa

Käsi sydämelle: Liikutko sopivasti?

Nyt niin trendikkäässä Crossfitissä sanotaan, että erikoistuminen on hyönteisten hommaa. Sloganilla perustellaan sitä, että Crossfit-treeneissä joutuu treenaamaan todella monia ominaisuuksia: voimaa, nopeutta, kestävyyttä, ketteryyttä, liikehallintaa ja liikkuvuutta. Erikoistuminen on tosiaan hyönteisten alaa, sillä ihminen on liikkujana monipuolinen. Ihmiskeho pystyy venymään uskomattomiin fyysisiin suorituksiin valtavan erilaisia ominaisuuksia käyttäen.

anna takala
Anna Takala pohtii liikuntaa ja sen sopivaa määrää.

Se, mihin ihmiskehoa ei taatusti ole luotu, on pitkään jatkuva yhtämittainen istuminen. Kun istumme aamulla autossa tai bussissa, päivällä työpaikalla, iltapäivällä taas kulkuneuvossa ja illalla sohvalla, kroppa kärsii. Nivelten liikeradat supistuvat, lihakset heikkenevät, sydän ei jaksa pumpata tehokkaasti, happi kiertää veressä huonosti. Väsyttää, kolottaa, jumittaa ja särkee.

Jotta kroppa voisi hyvin, pitää tähdätä siihen monipuolisuuteen, johon meidät on luotu. Jos päivät kuluvat enimmäkseen istuma-asennossa, illalla tätä pitäisi kompensoida pysymällä jaloillaan, liikuttamalla kehoa, haastamalla kroppaa tekemään kaikkea sellaista, jota se ei ole päivän mittaan saanut tehdä. Hengästymään, hikoilemaan, haastamaan kehoa liikkeelle, mutta myös venymään, vahvistumaan ja rauhoittumaan. Monipuolisesti kehoaan käyttävä ihminen voi paremmin.

Tarvitsetko treeniä vai lepoa?

Nykymaailmassa kaikenlaiset asiat näyttävät polarisoituvan. Osa meistä syö äärimmäisen terveellisesti, osa mitä vaan. Osa tekee hulluna töitä, toiset eivät lainkaan. Sama koskee liikkumista.Valtava joukko elää täysin passiivista elämää, kun taas toiset treenaavat jatkuvasti kovalla teholla. Kovaa treenaavat ovat usein myös niitä, joilla on vaativa työ ja paljon yksityiselämän velvollisuuksia. Sama porukka päätyy vuosikausiksi tinkimään yöunista, koska aika ei muuten vain tunnu riittävän kaikkeen.

Siinä, missä passiiviset ihmiset tarvitsisivat lisää liikettä voidakseen paremmin, himotreenaajat tarvitsisivat lepoa. Kroppa ei tiedä, minkälaisesta lähteestä stressi on peräisin, vaan sille hektinen työ, perhe-elämän vaatimukset, arjen tiukka aikataulutus, kova treeni ja liian vähäinen unen määrä ovat samanarvoisia tekijöitä, jotka kaikki vievät kohti ylikuormitusta.

Siis käsi sydämelle: kumpaan joukkoon kuulut? Siihen, joka hyötyisi liikunnan lisäämisestä vai siihen, jonka pitäisi rajoittaa kuormitusta? Latautuisivatko sinun akkusi parhaiten, jos pistäisit itsesi liikkeelle niin, että hengästyisit, hikoilisit ja kurottaisit mukavuusalueen ulkopuolelle? Vai oletko sittenkin niitä, joiden olisi parempi vaikka vähän väkisin hidastaa tahtia, pysähtyä tarkkailemaan, hengittää rauhassa ja vain kuunnella?

Tiedät kyllä vastauksen.

Anna Takala

kirjoittaja on projektikoordinaattori Suomen Voimisteluliitossa sekä ryhmäliikunnan ohjaaja ja personal trainer