Vuosien aikana elokuun alun lehdissä on artikkeleita, miten selvitä ja ehkäistä loman loppumiseen liittyvä ahdistus. Lauantain Hesari pani paremmaksi kertomalla, miten sunnuntaiahdistus selätetään. Mitä nämä ahdistukset ovat?

Puuttuuko minulta joku geeni, kun en ole kokenut loman päättymiseen tai sunnuntaihin liittyvää ahdistusta? Vai enkö vain tajua tai huomaa ahdistua? Vai onko nämä lehtijutut vain ”tekemällä tehtyjä” ”keksityistä ongelmista”? Tietyllä tavalla olen on-off -tyyppi: kun olen töissä, en muista yksityisasioita tai jos joku kysyy vapaalla jotain työasiaa, joudun kelaamaan jonkin aikaa, jotta saan juonesta kiinni. Auttaisiko se, etten koe tuollaisia ahdistuksia?

Pidän työstäni. Se on kuin räätälin tekemä vaate, juuri minulle sopiva. Teen töitä todennäköisesti keskiarvosuomalaista enemmän (ei siis mitään klo 8-16), usein myös viikonloppuisin. Se ei kuitenkaan ole ongelma, koska tämä on unelmatyöni. Sen vuoksi en ole apealla tuulella, kun menen töihin. Eikä potuta, kun loma loppuu. Tottahan toki lomalla on kiva olla, mutta töihin on myös mukava palata töiden pariin, saada ryhtiä rytmiin. Sama viikonlopun suhteen. Mieleni ei tee jäädä sänkyyn löhöämään, vaan lähden mielelläni töihin myös kivan viikonlopun jälkeen – onhan edessä taas viikko, joka tuo tullessaan vaikka mitä mielenkiintoista.

Johtuuko joidenkin kokema ahdistus, etteivät he viihdy työssään vai mistä? Eikö silloin olisi viisainta tehdä asialle jotain? Tiedän, työpaikkoja ei ole saatavana noin vain, mutta eihän uutta paikkaa saa, jos ei edes yritä. Tai jos vaihdos ei ole mahdollista (uutta työpaikkaa ei vain ole), voisiko asennetta tarkistaa? Viihtyminenhän on usein kiinni omasta ajattelusta.

Kaisa