Näin tällä viikolla kaksi näytelmää ja sain erilaiset teatterikokemukset. Kysymyksessä olivat Helsingin Kaupunginteatterin Jerusalem ja Lilla Teaternin Katrina.

Katrina

Sally Salmisen, Kaisa Lundánin ja Aili Järvelän Katrina, sången om en kvinna -musikaali kertoo nuoresta, pohjanmaalaisesta Katrinasta, joka muuttaa rakkauden perässä Ahvenanmaalle merimiehen vaimoksi. Mies on kuukausia kerrallaan merillä, ja Katrina asuu pienessä mökissä, hoitaa neljää lasta, yrittää elättää katraansa ja voittaa vaikeudet. Katrinan sitkeys ja ylpeys vievät häntä eteenpäin. Hän haastaa silloisia normeja ja naisen roolia. Katrinasta tuli mieleen tällä hetkellä ajankohtaiseksi noussut Myrskyluodon Maija.

Musikaalin pohjana on Sally Salmisen klassikkoromaani Katrina, joka ilmestyi vuonna 1936. Kirjaa pidetiin vallankumouksellisena ja se käännettiin yli 20 kielelle.

Aili Järvelän uudet sävelet saavat Katrinan tarinan uuteen eloon.

Etukäteen ajattelin, että miten Lillanin pieni näyttämö taipuu musikaaliin. Musikaali oli taitavasti ja oivaltavasti toteutettu. Lavasteina oli vain erilaisia puulaatikoita, -pylväitä, -lautoja ja minikokoisia taloja. Niitä siirtelemällä näyttämölle muodostuu omenatarha, kyläyhteisö, meri – kaikki tarpeellinen. Toteutus toimi erittäin hyvin.

Esiintyjiäkään ei ollut kuin neljä: pääosaa esittänyt Emma Klingenberg, Ulriikka Heikinheimo, Aili Järvelä ja Senni Valtonen, kolme viimeisintä soittamisen ja laulamisen lisäksi myös näyttelivät.  Muissa ”rooleissa” olivat mm. merikapteenin saappaat, erilaiset puusta veistetyt hahmot. Todella toimivat, erilainen ja kekseliäs ratkaisu. Ja synnytystä kuvasi kirveen hakkaaminen pölkkyyn. Hauska idea.

Kaikki neljä esiintyjää olivat taitavia laulajia, joiden laulua oli ilo kuunnella.

Ja jos epäilet ruotsin kielen taitoasi, ole huoleti. Esitys tekstitetään suomeksi, joten pysyt varmasti mukana koko esityksen ajan.

Musikaalin sanoma pitää edelleen pintansa. Katrina tarjosi hienon ja mielenkiintoisen elämyksen.

Jerusalem

Jerusalem-näytelmän keskiössä on Johnny ”Rooster” Byron (Santeri Kinnunen), joka on entinen surmanajaja. Hän elää metsässä rähjäisessä matkailuvaunussa. Johnny väittää, että hän omistaa metsän. Kaupungin virkamiehet ovat toista mieltä ja päättävät häätää Johnnyn, jotta alueelle voidaan rakentaa luksustaloja.

Kaikki kulminoituu Pyhän Yrjön päivään, kyläjuhlaan, jolloin käydään viimeinen ”taisto” metsästä. Sekalainen porukka eli paikalliset nuoret, DJ-keikoista haaveileva Ginger (Markus Järvenpää), höpsähtänyt professori (Joachim Wigelius) ja pubinpitäjä Wesley (Jouko Klemettilä) kokoontuvat jälleen kerran Johnnyn luo, juovat, vetävät huumeita ja sekoilevat – yrittävät päästä irti karusta todellisuudesta.

Kun luin, että Jez Butterworthin Jerusalem-näytelmä on valittu 2000-luvun parhaaksi näytelmäksi, odotukset olivat korkealla.

Vaikka elämäni aikana olen nähnyt paljon erilaisia ja -henkisiä näytelmiä eli erilaiset teatterikokemukset ovat tuttuja, katsoin näytelmää hämmentyneenä: tämäkö on tämän vuosituhannen paras näytelmä tähän mennessä. Näytelmän sanomakin tahtoi jäädä jalkoihin, koska viinalla ja huumeilla läträäminen olivat niin vahvasti esillä. Epäilen, että näytelmä jakaa katsojien mielipiteet.

Santeri Kinnunen teki loistavan roolityön yhteiskunnan ulkopuolella elävästä tyypistä, joka on saanut porttikiellon kaikkiin lähiseudun kapakoihin huonon käytöksensä vuoksi. Tämä taitaa olla hänen ”elämänsä roolityö”. Jouko Klemettilän esitys on taattua Klemettilää.

Näytelmän on ohjannut Pasi Lampela. Lavastaja Katariina Kirjavainen, pukusuunnittelija Sari Suomalainenja naamioinnin suunnittelija Tuula Kuittinen ansaitsevat kehut.

Kaisa

Helsingin Kaupunginteatterin esityskalenterista näet, milloin näytelmiä esitetään.